Kuulumisia ja Instagramia

Lentoaskeleita

Heinäkuu toi mukanaan kesän takaisin, blogihiljaisuuden ja hyllylle jääneen kameran. Tässä on eletty kuin juhlissa eli käyty pizzalla, syöty jälkkäriksi jätskiä puistossa (jolloin tajusin, että tämän äitiyden voi tiivistää tasan yhteen ensireaktioon: kun nakero on vaatinut suklaajätskipallonsa ehdottomasti tötteröön kulhon sijasta, lipaissut kerran ja katsoo hätääntyneenä kengille tipahtanutta jäätelöpalloa, sitä vain henkäisee voi kulta ota tämä äidin jäätelö. That`s it.), sekä on myös tanssittu valssia kauniissa kesähäissä ja käyty kahlaamassa uimarannalla.

Tietokone on pysynyt tässä menossa koskemattomana hyllyllä. Mutta eipä tällainen someaddikti silti ihan kokonaan vetäydy virtuaalimaailmasta, sillä olen koukuttunut vaihteeksi Instagramiin. Se on niin kätevää, nopeaa ja hauskaa! Olen myös aivan pohjattoman utelias ja innokas seuraamaan muiden aamukahvikuvia, kukkakimppuja, päivän tyylejä, autoreissuja, mitä milloinkin. Minähän liityin itse tuonne Instagramiin vasta muutama kuukausi sitten ja ennen tuota minusta oli aina erityisen mukavaa, jos seuraamissani blogeissa näkyi silloin tällöin noita instakuvapostauksia. Joten tässä minun viime päivieni instagram-saldoani.

Eilen pääsimme vieraiksi ystäviemme häihin. Häät ovat juhlatapahtumista suosikkejani, sillä en keksi montaa kauniimpaa asiaa kuin päästä juhlimaan hääparin rakkautta ja toisiinsa sitoutumista. Olen juuri se kliseinen hääitkijä, jonka silmät täyttyvät liikutuksen kyyneleistä heti sillä hetkellä kun morsian astuu käytävälle.

Puin päälleni silkkisen vintagemekkolöytöni 50-60-luvulta, josta olin suunnitellut tekeväni asupostauksen, mutta yllätys yllätys lakkasin vielä autossa kynsiäni, joten millekään kuvailulle ei jäänytkään aikaa. :D 

Melkoinen lottovoitto muuten eilinen sää hääjuhlia ajatellen, vai mitä?

Perjantaina minä ja poika kävimme yhdessä shoppailemassa sukkahousuja ja muita tarpeellisia juttuja lauantain häitä varten, sekä poikettiin kaksin jo mainostamalleni pitsalle miestäni odotellessamme. 

Tänään oli aamu, joka teki minut tosi onnelliseksi. Nukuimme kaikki pitkään, söimme aamiaista takapihalla ja poika leikki yöpuvussaan paljain jaloin nurmikolla. Petekin näytti hyvin tyytyväiseltä siinä auringossa makoillessaan meidän syödessämme. Yritin venyttää jokaista minuuttia ja juoda haalentunutta kahvia pöydästä nousematta, sillä olisin halunnut tuon hetken jatkuvan vaikka koko päivän. Nyt olemmekin vihdoin koko perhe kesälomalla! <3

Enköhän taas palaa kuitenkin pian päivittelemään kuulumisia mutta tuolta Instagramista minut löytää tosiaan @lentoaskeleita -nimen takaa, vaikka blogissa olisikin välillä hiljaista. 

Hyvää yötä <3

EDIT/ Ei sillä, että kuvittelisin, että siellä ovat nyt kaikki olleet henkeään pidätellen, että MISSÄ POSTAUKSET. (Luin tämän uudelleen, ja tuli ihan sellainen olo, että tästä tekstistä saisi sellaisen kuvan. :D ) Kaikki muutkin olette varmasti olleet ulkona auringossa viilettämässä jätskitötterö kädessä, mutta kiva tulla välillä tänne moikkaamaan. <3 

Kommentit

Ihanaa lomaa teille! Nyt pitäis säidenkin suosia.  Meillä alkoi nyt miehen viimeinen lomaviikko, nyyh. 

 

Teehän jossain vaiheessa postausuudesta kodista.

 

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos ja sinne myös oikein aurinkoista viimeistä lomailuviikkoa! :) Onneksi saitte sentään komeat kelit tähän viimeiseen viikkoon. 

Ja ehdottomasti postausta täältä tulossa! :) Tässä nyt vain odottelen vielä paria lamppua, kehyksiä seinälle ja keittiön"baaritasolle" uutta levyä päälle, niin sitten yläkerta onkin jo "esittelykunnossa". ;)

Kao Kao

Insta on kyllä ihan paras :) Mä oon alkanut kirjoitella blogijuttuja puhelimen muistiinpanoihin. Ne saa sieltä sit kätevästi lähetettyä sähköpostiin ja copypastettaa tänne. :) Yritän ainakin pitää blogini hengissä sillä tavoin loppukesän ajan. Katellaan miten onnistuu :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Hei tuohan on kätevää, useinhan juttuideoita tulisi juuri jossain muualla kuin tietsikan lähettyvillä! Nerokasta. ;)

Kao Kao

Pakko kehitellä jotain, kun on niin vähän aikaa sisällä ja koneen ääressä. Ja sit kun on, niin lukee mielummin teidän muiden juttuja :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.