Mitä jos tämä onkin elämäni onnellisin aika?

Lentoaskeleita

Automme seisoi eilen liikenneruuhkassa. Lapset nukkuivat takapenkillä, toisella kirja, toisella rusina-aski kädessä. Juteltiin ja kuunneltiin musiikkia mieheni kanssa, ruuhka ei haitannut meitä, avasin vähän ikkunaa ja päästin kuumaa ilmaa viileään autoon. Katselin tietä reunustavia jättimäisiä puita, taustalla häämöttävää Carowindsin huvipuistoa ja McDonalds-kylttejä ja mieleeni alkoi tulvia PMMP:tä. Tiedättehän: "Tämä voi olla, koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa. Toivon että matka jatkuu, jatkuu vaan". Otin aurinkolasit pois, ettei linssien läpi maisema näyttäisi ilta-auringossa liian sofiacoppolamaiselta (vaikka honteloiden korkeiden palmujen sijaan tien varrella huojuivatkin wisteriat ja lehmukset), sillä tajusin kuinka pelottavalta tuntuukaan myöntää olevansa näin onnellinen.

En vaihtaisi mitään, ottaisi mitään lisää tai mitään pois. Minulla ei nyt ole niitä maisterinpapereita mitä olisi ehkä tänä keväänä joidenkin laskelmien mukaan pitänyt olla, mutta minulla onkin silti kaikki, täällä kahden makuuhuoneen kokolattiamattoasunnossa. Se kuulostaa ehkä naivilta, mutta itsestäni lähinnä vähän pelottavalta, sillä onhan onnellisuus aina vähän pelottavaa. En osaa päättää pitäisikö se laittaa piiloon se onni, niin kuin sananlaskukin jo käskee, vai antaa hymyn vain tulla suupieliin ihan valtoimenaan.

Joka päivä hahmotan enemmän ja enemmän, kuinka oikea päätös perheellemme olikaan lähteä tänne. Vaikka onhan se arki täälläkin korvatulehduskierteitä ja hotkittuja lounaita, niin olen alkanut hyvin ymmärtää, miksi jotkut perheet jäävät koukkuun expat-elämään. Olen alkanut ymmärtää, miksi jotkut puolisot ovat jopa valmiita luopumaan omasta urastaan ja pakkaamaan kaiken uuteen osoitteeseen parin vuoden välein, vaikka itse en tähän kykenisikään. Tajuan silti. Sillä en minäkään haluaisi päästää tästä meidän perheen seikkailusta koskaan irti, siitä kuinka lähekkäin me täällä olemme ja kuinka nyt jo täällä olo on ehtinyt muuttaa kaiken. Auringosta, kartalle merkatuista seuraavista matkoista, iltauinneista taloyhtiön altaalla ja rasvaisten grilliruokien tuoksusta. En halua luopua mistään vaan kuunnella iltaisin ikkunan takana sirittäviä heinäsirkkoja ja hytistä joko täysillä tai ei lainkaan puhaltavasta ilmastoinnista. Pestä pois aurinkorasvoja, suukottaa iltaisin saippualta tuoksuvia auringon tummentamia lapsenposkia, höpöttää illalla kunnes tajuan, että toinen on jo nukahtanut. 

Mielessäni takoo, kuinka tämä taitaa olla ehkä elämäni onnellisin aika enkä tiedä miten siihen suhtautua. Vai pitäisikö siihen suhtautua jotenkin, nauttia tietoisesti (mikä on kummallista, vähän kuten vauvavuodesta kehotetaan nauttimaan ja iskee paniikki että nautinko tarpeeksi) tai jotenkin varoa? Sillä eihän sitä onnea voi oikeasti sulloa piiloon tai seinien sisälle, se on auki kaikelle ja se voi muuttua, mennä tai jopa kadota. Pelkäämisen sijaan olen kuitenkin päättänyt valita kiitollisuuden. 

Lentoaskeleita Instagram / Facebook / lentoaskeleita@gmail.com

Share

Kommentit

Raissi
RetroPrinsessa

Ihana kuulla, että viihdytte siellä ja olette onnellisia. Se on niin parasta, se onnellisuus. Ja arvaa mitä, se onneksi kulkee mukana, kunhan vain muistaa ottaa sen mukaan :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Ihanasti sanottu tuo, että se onni kulkee mukana, kun sen muistaa ottaa mukaan. Aion muistaa tämän silloin, kun iskee ahdistusajatukset täältä lähtemisestä, kiitos. <3 Sillä eihän se tosiaan paikkaan ole sidottua, se onnellisuus. Vaan niin hitsin häilyvää, että se laittaa joskus pelottamaan silloin kun on onnellisimmillaan.

Anjuska
Ripaus elämäämme

Nyt vaan nautitte tästä hetkestä minkä saatte viettää siellä. Olisin ihan koska tahansa valmis muuttamaan vuodeksi auringon alle "vailla suurempaa huolta mistään", mutta ei oo ihan nuo elämän palaset loksahtaneet sen mahdollistamisen puolesta paikoilleen ;) Mut hei oikeesti, saa olla onnellinen, ja sen todellakin saa näyttää! :) 

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos ihana! <3 Ja älä sano mitään "ei koskaan"-juttuja, sillä ei ole mitään mahdottomuuksia. Elämä on niin yllätyksellistä, vai olisitko arvannut vielä pari kuukautta sitten tekeväsi yks kaks vielä ennen kesää itseksesi reissun Floridaan? ;)  

Anjuska
Ripaus elämäämme

Niin no, tuo on kyllä ihan totta :) Ja juu, tota enpä tosiaan olisi uskonut että tällainen mahdollisuus lähteä käymään vielä tuolla olisi iskenyt omalls kohdalle... :D

skarlet (Ei varmistettu)

Kuinka tuttua tuo onkaan! Suosittelen jättämään kaikki mahdolliset pohdinnat "olenko onnellinen?" ja "tää loppuu varmaan kohta?" ja olla vaan. Ei yrittää pysäyttää sitä hetkeä, ei tarttua siihen, vaan antaa sen mennä ja mennä sen mukana. Mieti mitä sun lapset tekee. Ei ne murehdi huomista, tai sitä mitä vuoden päästä tapahtuu, tai sitä että se hyvä onnellinen olo saattaa loppua (se loppuu aina, kaikki loppuu, ja tilalle tulee muuta, sekä parempaa että huonompaa). Eikä tähän sovi selitys että ne on lapsia eikä niiden tarvi :) Ei meidänkään tarvi. Ollaan vaan ja nautitaan, oli se olo onnellinen tai surullinen. Koska se on vain nyt. Ei eilen tai huomenna.
Tuli mieleen meidän häämatka. Kärsin yksikseni puoli vuotta yliopiston penkeillä, stressitaso oli huipussaan ja odotin vain sitä, että milloin jo. Se matka myös maksoi pienen omaisuuden, ja kun se alkoi niin olin vaan että nyt nautin, nyt en saa murehtia kun pitää nauttia. Voisin näin jälkikäteen sanoa että olin tosi stressaantunut ja otin paineita siitä että en nauti häämatkastani niin kuin pitää (eihän se ikinä toistu enää, kerran elämässä vain!). En ollut kauheasti mukana vaan enimmäkseen päässäni taistelemassa ajatusteni kanssa. No enpä toista sitä virhettä enää. Olen sen jälkeen alkanut harrastamaan mindfulnessia ja se kyllä muutti näkemyksen asioihin :) Suosittelen siis jos et ole perehtynyt siihen vielä. Nyt vaan olen, niin hyvässä kuin pahassa. Matka on vielä pitkä mutta parempaan päin menossa :)
Anteeksi kauhea avautuminen, tuntui jotenkin niin tutulta ja ajankohtaiselta aiheelta itsellekin :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Ihan mahtava neuvo tuo lapsista mallin ottaminen. Ne menevät altaalle, kiljuvat riemusta liian kovaa vaikka kuinka hyssyttelisi ja antavat vaan mennä, oli sitten kyseessä kotipuisto tai huvipuisto. Ihan ilman syväanalyyseja hetken häilyvyydestä ja onnen hetkellisyydestä, ovat vaan ja nauttivat ilman stressiä nauttimisesta. Ollaan me ihmiset vaan hassuja! 

Tunnistan tuosta häämatkatarinastasi niin itseni. Tekisin ihan tahtomattani varmaan ainakin vähän samoin. Jonkinlainen mindfulness-perehtyminen olisi varmasti ihan aiheellinen täälläkin! 

KaHeVi
Life Time Story

Ihana kirjoitus! Näytä vaan onnesi ja pidä siitä kiinni kaksin käsin :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi kiitos! <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihana kirjoitus! Ja ihan samoja keloja oon täällä miettinyt.

Niin huippua kuulla, että teillä on siellä kaikki onnellisesti.

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos Julia! <3 Ihanaa kuulla myös, että samoja aatteita on siellä pyöritelty. <3

Héléna @ Chez Héléna (Ei varmistettu) http://chezhelena.com/

Tosi kaunis kirjoitus! Olemme miettineet tuota samaa useasti. Välillä sitä miettii, että onkohan se onnellisin hetki jo takana... Oliko se siellä Tyynenmeren rannalla vaiko Välimeren äärellä... Meillä on menneitä reissuja ja toivottavasti tuleviakin vielä, olemme sen verran levottomia sieluja. Mutta että muistaisi nauttia jokaisesta päivästä, se on vaikeaa. Varsinkin kun tietää, että kerran oli vielä tätäkin paratiisia parempi. Vai oliko sittenkään? Onko aika vain kullannut muistot?

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos. <3 Luulen ymmärtäväni hyvin mitä tarkoitat. Epäilen, että tämä kokemus on jo nyt herättänyt meissä tuollaisen samankaltaisen levottomuuden, enkä tiedä, osaammeko ehkä jäädäkään tulevaisuudessa paikoilleen yhteen paikkaan. 

Jonna / Lempipaikkojani (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/

Kauniisti ja ihanasti kirjoitettu! Tuli onnellinen olo itsellekin tätä lukiessa. Samansuuntaisia ajatuksia olen itsekin paljon pyöritellyt ja pitkälti juuri tuosta näkökulmasta, että en enää ihmettele miksi jotkut jättävät oman uransa taakseen ja seuraavat puolisoaan maailmalle. Näin on vähän käynyt itsellekin ja tällä hetkellä olen siitä erittäin onnellinen. Elämän sisältö on niin paljon muutakin kuin oma työpaikka ;) Ja toisaalta onnellisuus on juuri sitä, että osaa nauttia hetkestä ja löytää ne hyvät puolet. Sitä näkee mitä haluaa nähdä on yksi motoistani.

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos, onpa kivaa kuulla.<3 Ymmärrän hyvin valintasi, sillä elämän sisältö tosiaan koostuu hyvin monesta muustakin kuin siitä työpaikasta. Minuakaan ei kaduta yhtään, että opintoni vielä roikkuvat keskeneräisinä ja että silti lähdimme tänne. Ihanaa kuulla, että olet onnellinen, sitten olet varmasti tehnyt oikean päätöksen. Aurinkoisia päiviä sinne! <3

eeeimiii (Ei varmistettu)

Ei ole ollut aina onnellista, on ollut tosi rankkaa. Henkinen hyvinvointi epätasapainossa ja kaikki ollut huonosti. Nyt sitten ihana arki rullaa ja niin ei sitä uskalla edes sanoa "elämä on ihanaa ja onnellista" " en halua(kaan) kuolla tänä yönä"......Onnellisuus (jos sitä edes tavoittelee) on oikeasti pelottavaa. Pettääkö ja pettäähän se maa jalkojen alta, mutta milloin seuraavan kerran. Olen harmi kyllä ajatellut että kätken onneni (onneeni liittyy myös salaisuuksia, joita en ole valmis kertomaan muille), sillä en levitellyt murehitakaan kellekkään, muulle kuin lähimmäisilleni ja ne kyllä tietää että voin nyt hyvin. :) Nautin jokaisesta päivästä enkä kaipaa minnkeään muualle - se on onnellisuutta. Onnellisellakin on huonoja, väsyneitä päiviä ja kikuttaa ja harmittaa, mutta ne on hetkellisiä.

Elina U.
Lentoaskeleita

Tuo "en halua kuolla tänä yönä" kitetyttää juuri sen aamuyön tuntien pelon ja kaiken ylitsepursuavuuden silloin, kun on onnellisimmillaan eikä meinaa uskoa sitä edes todeksi. Minullakaan ei ole aina ollut onnellista, ei kai kellään. Toivon sinullekin rohkeutta nauttia onnesta ja niin taidat tehdäkin juuri omalla tavallasi, saa sen onnen pitää piilossakin jos se tuntuu parhaalta. <3

Kommentoi