My Little Southern Girl

Lentoaskeleita

Hurjaa vauhtia lähestyvässä paluumuutossamme minua mietityttää aika paljon, kuinka meidän kuopuksemme tottuu Suomen talveen. Neiti kun on asunut Etelä-Carolinassa elämästään suuremman osan kuin Suomessa ja on osoittanut olevansa täysin etelän likkoja. Aamut ja illat alkavat olla täällä melko viileitä, eikä päivälläkään ole enää täysin liioiteltua pukeutua neuleeseen. Minä rakastan näitä kirkkaita ja viileitä syysaamuja, kun puut ovat pukeutuneet ruskaan ja kädessä on ihanaa pitää lämmittävää kahvimukia. Olen nyt melko monena aamuna yrittänyt viedä neitiä puistoon sen jälkeen, kun olemme vieneet pojan kouluun, mutta tytöstä ideani on ollut varsin huono. Puistossa on katsokaas aamulla kylmää ja märkää. Minä olen ottanut pyyhkeen mukaan ja kuivailen liukumäkiä, yritän jopa malliksi vähän kiivetä telineisiin, mutta tämä southern girl katsoo minua  epäuskoisena. Jos hän osaisi puhua muutenkin kuin kaiken kertovalla ilmeellään, hän sanoisi:

"Emmekö voisi tulla puistoon vasta puolen päivän aikaan, niin kuin kaikki muutkin normaalit ihmiset? Katso äiti ympärillesi, näetkö täällä tähän aikaan ketään muuta? Voisiko siihen olla syy, voisiko?".

Minä: "Mutta eikös tätä ilmaa olekin ihana hengittää, kyllä maistuu sitten päiväunetkin ihan eri tavalla kun on ensin leikkinyt täällä puistossa oikein kunnolla".

Southern girl: "No tuota vähän tässä olisi muutakin enkä mielelläni kastelisi vaatteitani, mutta kokeillaan nyt sitten". 

Tässä vaiheessa hän vähän kuin pakosta ja kohteliaisuudesta kiipeää rappuset ja liukuu pari kertaa. Kun hän on hetken esittänyt olevansa iloinen kuivaamistani liukumäistä, kiipeää Southern Girl rattaisiin ja tuijottaa minua merkitsevästi. Kyllä, kiipeää rattaisiin. Sama tyttö, jota ei iltapäien lämmössä saisi puistosta pois millään maailman houkuttimilla. Ystävästäni ei ole mitään hauskempaa kuin tyttäreni tyrmistynyt ilme, jos menemme kolmestaan aamukäveylle. Joko tyttäreni ei ole vain aamuihminen (tämä olisi hyvin järkeenkäypää, jos aamuihmisyys on millään lailla perinnöllistä), kokee olonsa puistossa oudoksi ilman veljeään tai sitten pitää minua yksinkertaisesti hulluna, kun vien meidät kylmään ja märkään puistoon. Tai edes ulos kylmällä. Minä kerron hänelle, että tämä on hyvää harjoitusta, sillä olemme katsos oikeasti suomalaisia ja asumme kohta taas winter wonderlandissa. 

Ai niin, hän myös vihaa päällystakkien pukemista ja repi välittömästi ostamani uudet pipon ja hanskat pois päältään, kun halusin vain kokeilla niiden koon. "Kiitti äiti, mutta voisin ottaa mieluummin mun flipflopit ja uikkarit", sanoo Southern Girlin ilme. Ennustan meille mielenkiintoisia päiväkotiinlähtöaamuja! Auts.

 

PS. En uskalla näyttää hänelle tätä Asikaisen postausta

 

LENTOASKELEITA FACEBOOK / INSTAGRAM / OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Kuvat ovat osa ihanan ystävämme @emileekernerphotography 'n ottamia ja osa parin viikon takaisia perhekuvauksiamme <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.