Tammikuu kolmen vuoden takaa

Lentoaskeleita

Lilyssä kiertää kysymys: keitä me olimme kolme vuotta sitten? Hetken aikaa mieleni löi tyhjää tammikuun 2012 kohdalla, mutta sitten huomasin, että tässähän eletään hyvinkin samankaltaisia aikoja. Vaikka välissä onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Sellaisia juttuja kuten lapsi, häät, opiskelutauko ja uusi astuminen luentosaleihin, asunnon osto ja niin kliseistä kuin se onkin, niin paljon paljon kasvamista. 

Mutta siis, tammikuu 2012, olin vielä hetken 22-vuotias. Asuimme siinä rakkaassa kaupunkikaksiossamme: minä, kihlattuni ja Pete-koira, sekä suuri kasvava vatsani. Kävimme vähän hämmentyneinä neuvolan perhevalmennuksissa ja mieleni täyttyi täysin Vauva-lehdistä ja pukluharsoja sisältävistä hankintalistoistani. Kuljin yliopiston käytäviä bola-koru kilisten ja minua jännitti kaikki tuleva aivan valtavasti. Lääkkeenä jännitykseen päätin valmistautua uuteen elämäntilanteeseen niin huolellisesti kuin ikinä pystyisin, otin tästä oikein projektin. Kirjoitin niitä listojani ja hankin kaiken raskautta, synnytystä ja vauva-aikaa käsittelevän tiedon. Olin jo jonkin verran oppinut sulkemaan korvani "mutta mites sun opinnot"-ihmettelyiltä  ja epäilyiltä siitä, mitenköhän me pärjäisimme, niin nuoret, jäisiköhän sillä koulukin nyt kesken. Ja mehän niille näytetään, minä päätin.

(Niin taidettiin näyttääkin.)

Oikeastaan nyt kun mietin, niin muistan tammikuun 2012 yllättävän hyvinkin. Silloin oli paljon pakkaspäiviä ja minä kävelin joka päivä Näsijärven rantaa pitkin koiran kanssa. Muistan, kuinka iltaisin katselimme mieheni kanssa Ozia alkujaksoista asti, taisimme käydä läpi kaikki tuotantokaudet. Tarkasti mieleeni on jäänyt myös ne iltapäivät, jolloin usein luentojen jälkeen kokkailimme rakkaan ystäväni kanssa tai keitimme monta pannullista teetä, lojuimme sohvalla puhuen vaikka mistä. Muutamat sunnuntait kiersimme mieheni kanssa asuntonäytöissä, mutta sitten päätimme, että emme muuttaisi vielä pois keskustasta. Fiksasimme kaksiomme uuteen elämäntilanteeseen sopivaksi: vaihdoimme oikeastaan kaiken huonekaluista verhoihin ja kas, opiskelijaboksistamme tulikin oikein kelpo pienen perheen asunto (ja paljon valoisamman ja tilavamman oloinen). Näin jälkikäteen onnittelen meitä tuosta valinnasta, sillä vauvavuosi oli paljon helpompi, kun olimme ns. keskellä kaikkea- ystävien oli helppo tulla meille ja sen kuin astahdin rattaiden kanssa kadulle niin olinkin jo perillä melkein missä vaan. Näin en ehtinyt hautautumaan kotiin vaikka vauvakuplassa kelluinkin.

Terveisinä kolmen vuoden taakse haluaisin sanoa, että rentoudu. Et voi pehmittää tulevaa, mutta sillä on kuitenkin aika siistejä juttuja jemmassa sua varten. 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.