Tapahtunut sillä välin

Lentoaskeleita

Nyt kun salaisuudet on paljastettu, niin pääsenkin kertomaan, mitä kaikkea viime aikoina täällä onkaan tapahtunut. Ehkä olettekin huomanneet, että blogissa ei ole pitkään aikaan ollut sellaista blogilleni ominaista "mitä kuuluu"-meininkiä (jonka ympärillä ainakin itse näkisin blogini teeman pyörivän), mutta tämä muuttoasia on syönyt kaiken ajan ja kaikki ajatukset. Tai siis sen ajan ja ne ajatukset, jotka ovat käytettävissä kahden apulaiseni ympärivuorokautisen hoitamisen lomassa. ;) 

Tuntuu käsittämättömältä, että nyt meillä on USA:n viisumit , sillä tämä kaikki alkoi vain kaksi kuukautta sitten ihan tavallisella automatkalla kohti anoppilaa. Euran liikenneympyrässä mieheni otti puheeksi, kuinka hän haluaisi ihan hirveästi hakea firman sisällä töihin ulkomaille. Olemme monta kertaa aiemminkin keskustellut aiheesta, mutta tällä kertaa minä en todennutkaan vaan, että "niin se voisi olla kyllä kiva kokemus", vaan hetken peltomaisemia tuijoteltuani totesin, että no se on sitten melkeinpä nyt tai ei ehkä enää myöhemmin perheemme kannalta, sillä minä olen äitiyslomalla opinnoistani (sitten joskus kun minäkin valmistun ja hyppään kunnolla työelämään, niin en minä silloin voi vain jättää töitäni), eikä lapsetkaan  ole vielä kouluiässä. Puolivillaisten heittojen sijaan keskustelimmekin tällä kertaa ihan oikeasti siitä, että se joskus on oikeastaan nyt. Uskomatonta, mutta tuosta automatkalla käydystä keskustelustamme menikin vain viikko siihen, kun kännykkäni soi kesken leikkipuistoretken ja mieheni kertoi työmahdollisuudesta Etelä-Carolinassa. Siitä alkoikin prosessi, johon sisältyi paljon odottelua (so not my thing!), jännitystä, soittelua ympäriinsä, googlailua ja ympäri keittiötä liimattuja tarralappuja. Minä koitin kovasti välttää pommittamasta miestäni "onko mitään uutta kuulunut"-tekstareilla pitkin päivää (miehelleni: ihan oikeasti yritin ;) ja hoidin kotoa käsin tehtäviä selvittelyjä paikkaan ja toiseen, tunteakseni voivani tehdä edes jotain muuta kuin vain odotella. Hankin papereita, rokotuksia, peruin lehtiä ja kanavapaketteja, soitin taas pariin paikkaan ja samalla järjestelin haikeita treffaamisia ystävieni kanssa. Samalla tein ruokaa, vaihdoin vaippoja, hyssytin, pakkasin meidät leikkipuistoihin ja kirjastoihin niin kuin ennenkin. Kartalta ympyröitiin pieni Rock Hillin kaupunki Etelä -ja Pohjois-Carolinan rajalta, Charlotten liepeiltä. 

Olen yrittänyt sopia lounaita, kahvitteluja, brunsseja ja tyttöjen iltoja mahdollisimman paljon mahdollisimman monen ystäväni kanssa ja ollut itselleni vähän vihainen siitä, että miksi tehostan yhteydenpitoa näihin kaikkiin upeisiin ihmisiin elämässäni vasta kun olen lähdössä maapallon toiselle puolelle. Olen halannut ja kertonut että ovat tärkeitä, tajunnut tekeväni  niin liian harvoin. (Okei, emmehän me nyt lähde kuin vuodeksi, mutta silti.) Olen halannut itku silmässä mummujani ja ihmetellyt, kuinka pärjäämme perhekeskeisinä tyyppeinä ilman vanhempiamme ja muutenkin ilman tukiverkkoja siellä kaukana. Olen nuuhkinut Peten karheaa turkkia ja ikävöinyt jo valmiiksi sydämeni solmuun.

Pakkaaminen on myös ihan oma lukunsa. Meidän asuntomme menee onneksi kalustettuna mitä luotettavimmille vuokralaisille perheen sisään, joten pakkaamishomma on vain murto-osan siitä, mitä se voisi olla. Olemme siitä onnekkaita, että Yhdysvalloissa meitä odottaa myös kokonaan kalustettu koti astioineen ja vuodevaatteineen. Siinäkin riittää kuitenkin hommaa, kun miettii nelihenkisen perheen vuoden vaatetarpeita, siivoaa kaappeja ja korjaa tavaroita säilöön laatikoihin. Lapsetkin nappasivat ihan kunnon flunssan itselleen, mutta onneksi anoppini on ollut täällä korvaamattomana apuna.

Mielialani ovat vaihdelleet stressaantuneesta innostuneeseen ja prosessin vaiheiden välit ovat tuntuneet pitkiltä. Huh, ja minä kun en ole yhtään mikään odottelijatyyppi, vaan haluaisin, että asiat olisivat aina heti selvillä. ;) Nyt kun lähtöömme on enää muutama hassu viikko, on vatsassani miljoona lepattavaa perhosta ja olo on kuin suuren seikkailun äärellä. Niin ja sitäpaitsi Pat Conroyn Vuorovetten prinssin fanina olen alkanut olla todella innoissani siitä, että pääsemme tutustumaan etelän maailmaan. (Notebook on myös uusintaleffalistalla ennen muuttoa, sekä tietysti Tuulen viemää lukulistalla ;)

 

 

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Oi vitsi, miten kutkuttavan jännittävää! Minusta on mahtavaa, että tartuitte tilaisuuteen.

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos! :) Ja kutkuttavan jännittävä kuvaa hyvin myös omia fiiliksiäni. Ihan superia, että te myötäelätte kommenteillanne tätä muuttoasiaa, tulee niin hyvä mieli. <3

Merenwen
Destination Maryland

Kuulostaa niin tutulta. Niin kovin tutulta. Jos nyt lasketaan pois se, että lähdin yksin enkä perheenä ja lähdin loppuelämäkseni vuoden sijaan. Ja se ettei Suomeen jäänyt mitään. Ei kotia, ei lemmikkejä, ei omaisuutta. Ainoastaan perhe ja kaverit on Suomessa. (ja joitain mun tavaroita ja vaatteita on vielä vanhemmillani kun en mitenkään tietenkään saanut kaikkea mukaani.) Asunnosta luovuin, kaikki huonekalut myytiin, annoin pois/vein roskiin tavaraa mitä en halunnut enää pitää/mistä oli pitänyt hankkiutua eroon jo kauan sitten. Lemmikkini sai uuden kodin kun en voinut häntä ottaa mukaan.

Ja sitten ne viralliset asiat...Töiden puolesta muutto on siitä helpoimmasta päästä kun kyse on esimerkiksi juuri vuodesta.  Toki viisumia hakevien taustat käydään läpi kuten muidenkin rajan yli tulevien mutta kun ei ole pysyvästi jäämässä on se vähän helpompaa. Mutta vain vähän. 

Mutta odotas kun haet viisumia kun olet muuttamassa tänne, koska olet aikeissa mennä naimisiin amerikkalaisen kanssa... Se prosessi kestää ja kestää ja kestää ja paperisota on hirveä ja samoja asioita saa toistella ja todistella joka suuntaan moneen kertaan. Ja sitten on lisänä se "olettamus", että oot tulossa tänne mielessäsi vain Green Card ja sitten jätät miehesi. (tätä tapahtuu liikaa...) Suhteen aitoutta sai todistella moneen suuntaan ja saa vieläkin. Green Card on yhä saamatta ja papereiden lähettämisestä on melkein vuosi. Ei edes tietoa haastatellaanko vai ei. Saatiin 6kk sitten kirje, että ehkä ei tarvitse haastatella. Huoh. Ja tähän lisäksi tietenkin kaikki muut asiat mitä nyt oman elämän siirtämiseen liittyy....täällä ja Suomessa. Sosiaaliturvatunnuskortin saaminen täällä oli tuskan takana ja sitten piti taas uusiksi tehdä kun nimi vaihtui. Ja kun saan GC:n niin sama taas uusiksi...ja mun nimi on jatkuvasti väärin. Työlupa oli ehkä helpoin saada mutta meni siihenkin aikaa. Töitä ei vielä ole. Kun ei ole ajokorttia. Pian on sekin ja sitten pitäisi onnistua hankkimaan auto....Eli ei oo helppoa tänne tulo, ei :D Kun liian moni luulee, että tänne vaan tullaan ja saavutetaan se "amerikkalainen unelma" (mitä ei enää ole edes olemassa). Samaa arkea, jos ei vaikeampaakin, se täällä on. Eikä ole mitään tukiverkkoa - perhettä eikä myöskään mitään valtion tukea - ole olemassa.

Piristävää siis nähdä aina lisää teitä, jotka tuutte oikeita teitä ja on se realistinen käsite siitä mitä tänne tulo on :) Mukava lukea toisten kokemuksia asiasta :)  Meitä suomalaisia on tällä mantereella paljon :) 

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi apua voin vain kuvitella, millainen paperisota siellä onkaan takana. Me tullaan maahan L1 ja L2-viisumeilla, jotka ovat ilmeisesti sieltä mutkattomimmasta päästä, mutta eivät nekään tuosta vaan tulleet. Siis mitä, joudutteko vieläkin todistelemaan suhteenne aitoutta viranomaisille? :O Hui ja tuo työlupahomma kuulostaa ihan uskomattoman hankalalta.

Merenwen
Destination Maryland

Työlupa oli oikeastaan helpoin ja nopein saada :D Sekin kyllä on voimassa vain vuoden eli toivon saavani Green Cardin ennen sen umpeutumistai ettei tarvitse sitäkin uusia. Green Card kun sitten korvaa työlupakortin. Vaikka eipä sillä työmielessä mitään ole vielä tehnyt, henkkareina se on toiminut (ainoa henkkarini tällä hetkellä kun passikaan ei tietty enää kelpaa kun siinä ei ole nykyistä nimeä).

Ja joo kaikkialle mikä liittyy siihen, että tänne saa jäädä, saa todistella parisuhdetta kun olen sen "siivin" tullut maahan. Kihlatun viisumilla siis alunperin. Green Cardia varten jos haastatellaan niin saa taas tuoda samat todisteet kaikesta mutta toivon ettei tarvitse mennä haastatteluun. 

Mutta joo, jos tosiaan ei tule tänne työpaikan kautta kuten te tai esimerkiksi au pairiksi, niin K1 eli viisumi millä mä tulin on se "helpoin ja nopein". Mutta ei tosiaan helppo (saati halpa) prosessi sekään...Onpahan sekin nyt melkolailla jo ohi :) 

reetta emilia
brigadoon

Heiii ihan mahtavaa!! Tervetuloa Etelään! Rock Hilliin on vain noin 300km matka täältä Raleighsta, joka tosiaan on minimatka eli muutatte käytännssä katsoen ihan naapuriin! Aivan varmasti treffit siis onnistuvat.

Kannattaa hakea netistä tietoa Charlottessa asuvista suomalaisista (ellet ole jo tehnyt niin), sillä meillä on pelkästään jo Raleighssa noin 50 Suomesta kotoisin olevaa, joiden kanssa säännöllisesti eri vietämme eri juhlia (juhannus, vappu, itsenäisyyspäivä jne). Mieletöntä prosessia olette läpikäyneet siellä nyt kaikessa hiljaisuudessa, en osaa edes kuvitella millaista on muuttaa perheenä! Huh!

Innostuksissani luin tekstiä todella nopeasti ja missasin että oletteko Yhdysvalloissa vuoden vai määrittelemättömän ajan? Itse lähden Suomeen jouluksi ja palaan vasta maaliskuuksi tänne. Mies tekee tutkimusta kesän Suomessa, joten lopullinen pysyvä muutto itselläni on ensi syyskuussa.

Elina U.
Lentoaskeleita

Jee kiitos!! :) Mä olin ihan intona kun löysin blogisi, on ollut niin hauskaa lukea juttuja "läheltä" (300km on ilmeisesti jenkkiläisittäin oikeesti pikkumatka? :D) miettiessäni millaista siellä on. Esim kauppapostauksesi luin ääneen miehelleni. :D En voinut vaan kommentoida mitään täällä Lilyssä, kun paperihommat olivat niin kesken. Heti muuten kysymys: millaisia takkeja kannattaa pakata mukaan, ei varmaan lämpimimpiä toppavaatteita? Katselin että tammikuussa voi olla ihan nollankin tuntumassa kyllä. Hei ja mitä kautta netistä olet löytänyt noita alueella asuvia suomalaisia? 

Ja hei lilyläisten jenkkitreffit olisi niin siistiä! Me olemme reissussa joulukuun alusta seuraavan vuoden marraskuun loppuun.

Merenwen
Destination Maryland

Heitän tähän väliin oman kommenttini :D Itse toki muutin pysyvästi, joten mulla on täällä - lähes- kaikki mun vaatteet. Mulla on kyllä aina kylmä, mutta täällä käytän ihan samoja talvitakkeja ja sukkahousuja ja kalsareita (heh) mitä Suomessa. Me tosin asutaan kahden vesistön välissä eli kylmä puhaltaa molemmin puolin tänne. Ja mitä nyt talveen tulee...saa varautua henkisesti siihen kun "talvi" saapuu tänne. Talvina mitä oon täällä ollut on lennellyt turhautuneita kirosanoja ja olen pyöräytellyt silmiäni melkein syrjälleen....meinaan kun täällä ei osata talvehtia. Tai miten sen sanoisi. Säätiedotuksessa näkyy _mahdollinen lumihiutale_ niin kaupat tyhjenee ihmisten paniikissa ja kouluissa on snow day, virastot on kiinni eikä kukaan osaa ajaa. Kun ei ole talvirenkaitakaan olemassa. Lapioita ei ole kaupoissa ja aurat on passissa tienreunoilla ja alkaa levittää sitä pissankeltaista joka paikan pilaavaa suolaa vaikka lunta ei edes sataisi. Ymmärrän jos sitä lunta OIKEASTI tulee, mutta kun sitä harvoin kunnolla tulee...Lapset viettää sitten pitkälle kesään koulussa kun pitää korvata ne snow dayt, jotka olivat kotona. Viime talvena näin erään naisen kuskaavan autoonsa kaupasta kärryn täynnä maitoa kun lunta povattiin yhdeksi päiväksi....wtf.

Mitä suomalaisten löytymiseen löytyy, Facebook auttaa. Tsekkaa yhteisöt: USAn suomalaiset, Finns in America sekä Ellit Amerikoissa (suomalaisten naisten ryhmä). Apua löytyy ihan mihkä vain kun vaan kysyy :) Marylandissa on vuosittainen joulutapahtuma Finnish Christmas Bazaar (ensi viikonloppuna tosin) ja tällä kertaa pääsen käymään siellä :) Tällä suunnalla ei juuri ole tapahtumia. Lähimmät on tän osavaltion isommissa kaupungeissa ja sen jälkeen DC:ssa niin kerrankin pääsen johonkin tapahtumaan :) Eli tällaisia juttuja järkätään siellä sun täällä pitkin maata :) 

Elina U.
Lentoaskeleita

Hahahah kuulostaa kyllä suomalaisen korvaan ihan hullulta tuo lumipaniikkitouhu! :D Tänäänkin olisi saanut olla kyllä koko kaupunki seis ja ihmiset sisätiloissa, kun ensilumi satoi ja kadut olivat loskassa. ;)

Kiitos noista Facebook-vinkeistä, täytyypä heti kurkata! 

reetta emilia
brigadoon

Meillä kävi tuuri, kun mieheni entinen kämppis täältä kertoi että koulussa, jossa hänen tyttöystävänsä työskentelee on myös suomalainen nainen opettajana. Tämä Anne otti meidät sitten siipiensä suojaan viime keväänä, käytiin vappujuhlassa ja vastaanotto oli ihana! Tämmöisen löysin Charlotten alueelta pikagooglettelulla http://www.scandinavianconnection.org/ ja tuolta löytyy Suomi-Finland Club of Charlotte (SFC) yhteystiedot! En sitten tiedä kuinka ajankohtaista tieto on :D

Täällä ilma on kosteampi joten jo pienikin viileä ilma tuntuu kylmältä! Tällä hetkellä kun aurinko ei paista on noin 6 astetta mutta tuntuu aivan miinukselta. Päivällä on vielä ollut toistaiseksi lämmin! Ja tietysti, yhtäkkiä voi myös yllättää plus 25helteet! Itsehän unohdin kaikki takit Suomeen, joten vähän palelee kyllä:D En mitään Fjällräven, MAKIA, CanadaGoose-osastoa ehkä tänne lähtisi raahaamaan (koska tarpeen tullessa täältä saa kivoja takkeja ok hintaan) mutta ei kannata lähteä liian vähällä varustuksella. Helmikuussa täällä oli lunta useampaan otteeseen jne.

Ja kyllä, 300km on ihan pikkumatka täällä! Me ajeltiin juuri se 5,5h yhden yön vuoksi "ihan lähelle vuorille" :D Ja tällä viikolla lähdetään Teksasiin "moikkaamaan" kavereita viikonlopuksi (kaksi lentoa per suunta??)  :D 

 

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi kävipä teillä tosiaan tuuri! :) Meilläkin on siten kiva juttu, että "löysimme" mieheni sukulaistädin joka asuu siellä Pohjois-Carolinassa. Varmaan saadaan sitten pakata ainakin sellaiset kevyemmät talvitakit mukaan. Oi ja luulin ihan, ettei siellä ole lunta lainkaan talvella. :D

Oikeastaan tosi kiva tuollainen "ei matka eikä mikään"-asenne, tulee ainakin nähtyä paljon kaikkea kun tulee oikeasti lähdettyä liikkeelle! :) Kiitti myös tuosta linkistä! :)

Torey
Näissä neliöissä

Niin hurjaa!!!

Itse en ikinä pystyisi lähtemään pitkäksi aikaa mihinkään kauas, juurikin tuon perhekeskesyyden takia. Mä en kestäisi jos en näkisi äitiäni tai appivanhempiani ja omia isovanhempiani tasaisin väliajoin. Ystävistä puhumattakaan. :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Kyllä tämä kieltämättä hurjalta tuntuukin, ja olen jo itkujakin tirauttanut valmiiksi. Mutta onneksi on skype ja monet läheisistämme tulevat myös käymään! :)

Adiina
Helmiä ja vadelmia

Ihan mieletöntä! Tosiaan, nyt tai ei koskaan. Hienoa, että toimitte ja uskalsitte. :) Innolla odotan perheenne kuulumisia.  :) Tsemppiä ihan hurjasti tulevaan!

Elina U.
Lentoaskeleita

Kiitos tsempeistä ja kannustuksesta! :) <3 Hui enää reilu viikko, jännittää! :) 

Tyyne-ei kirjautunut (Ei varmistettu)

Vau, huikeita uutisia täällä! Onnea ihan hurjasti matkaan, hieno kokemus siitä tulee :)
Ja ah, etelä! Mehän toki reissattiin vain neljä viikkoa, mutta niiden kahdeksan osavaltiopiipahduksen aikana ehti saada aika osuvan kuvan etelän tyylistä, etenkin kun kokemuksia tuli äärilaidoista (mm. plantaasiyöpymisistä entisten työläisten "majoihin") ...saatte varmasti paljon reissuvinkkejä paikanpäältä, mutta minäkin mielelläni vinkkaan jotain jos tulee ajankohtaiseksi! :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi kiitos! <3 Ja hei mä jo yritinkin etsiskellä blogistasi etelän juttuja, kun muistin että siellä päin reissasitte. Mielelläni otan vinkkejä vastaan! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan mahtavaa!!! Onnea kovasti ja tsemppiä tulevaan vuoteen, tulee varmasti olemaan erittäin antoisa!! Postauksia odotellessa! :)
t. Bakteerikauhalukija

Elina U.
Lentoaskeleita

Jee kiitos, ihan mahtavaa että olette näin virtuaalisesti reissussa mukana! :) <3

Marjah (Ei varmistettu) http://www.marjanmaa.blogspot.com

Onnea matkaan, siitä tulee varmasti hieno! &lt;3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.