Teetä ja Tove Janssonia

Lentoaskeleita

Vaikka tässä onkin vielä yhdeksän päivän puserrus siihen, että viimeinenkin tentti on ohi, halusin tulla kertomaan, että on tämä minun opiskelu usein aika kivaakin. Kuten tällaisina kotiopiskelupäivinä, jolloin voi kokeilla uusia teemakuja yksi toisensa perään, sytyttää kynttilöitä ja lukea Tove Janssonin elämänkertaa (okei ja kirjoittaa aiheesta pari 7-10 sivun tekstiä, mutta romantisoidaan nyt vähän tätä opiskelua, olenhan viime aikoina lähinnä vain valivalittanut kaikesta siihen littyvästä täällä). Kotihousuissa, koiran kuorsaus taustalla. 

Kotiopiskelupäivästä tekee myös erityisen hyvän se, että löysin eilen ystäväni vinkistä Kusmi-teetä Stockmannilta. Ihan siis täältä meidän Tampereen Stockalta, jihuu! Enää ei tarvitse pyytää matkalaisia kuriireikseni. Ostin Brunch Teas- tornin ja nyt olen jo ehtinyt testaamaan kolmea makua. Kashmir Chai on tähän astinen suosikkini.

Ai niin. Olen löytänyt tässä syksyn mittaan itselleni ihailun kohteen, jota on hyvin vaikea päihittää. En ole ennen aivan täysin ymmärtänytkään millainen monilahjakkuus Tove Jansson on, vaikka hänen Muumi-tuontantoaan olenkin aina rakastanut, mutta tuo nainenhan on vaikka mitä. Kuvataitelijia, kuvittaja, runoilija, tarinankertoja, taitava novellisti, kirjailija, ehdottomasti suurimpia taiteilijoita, joita koskaan on elänyt. 

Tiedänpähän miten aion rentoutua joululomalla, nimittäin tarttumalla Janssonin aikuistuotantoon.

Nyt vielä vähintään pari sivua tekstiä tänään. Tsemppiä kaikille muillekin loppuvuoden opiskelujuttujen kanssa puurtaville! 

Kommentit

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Tove. <3 Mä oon joskus lukenut jonkun Toven "aikuis"kirjan, mutta arvaa muistanko siitä mitään. :D Pitäskin ottaa oikein asiakseen lukea muutakin kuin Muumeja. :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Hyvä päätös! :) Hänen tuotantonsa on aivan valtava, en tajua miten olinkaan jämähtänyt vain Muumeihin, vaikka olen toki tiedostanut että hän on kirjoittanut muutakin. Minä otin nyt lukulistalleni ainakin Kesäkirjan ja Kuvanveistäjän tyttären, jospa niistä olisi hyvä lähteä liikkeelle. 

Kao Kao

Oi, mä aloitin just tolla samalla kirjalla ennen Toven näyttelyyn menoa. Ja sit olen lukenut pitkin syksyä about kaiken mitä hän on kirjoittanut (okei, Taikatalvi puuttuu, koska sitä ei löydy mistään). Mut siis kun ne kirjat on niin hyviä! 

Hehkutin niitä niin innoissani kaverilleni, että kysyin siltä tällai hienon kysymyksen "tiesitkö, että Tove Jansson on muuten kirjoittanut myös kirjoja?" Kaveri melkein kuoli nauruun, mut sain sit jossain vaiheessa selitettyä, et niiden muumikirjojen lisäksi siis :)

Kao Kao

Ja Pasilan asemalla pokkarikaupassa oli sellai pakkaus, missä oli ne Toven "aikusikirjat" kaikki. Oih. Saatan ostaa sen itselleni joululahjaksi :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi miten ihana syysprojekti sinulla onkaan ollut! Olen ihan kateellinen. :) Ja vähän myös katkera, kun näyttely jäi minulta näkemättä. Olin suunnitellut suuntaavani sinne loppukesästä, mutta noh, se menikin pää ämpärissä sängyn pohjalla niin ei tullutkaan sitten lähdettyä Helsinkiin. Kuluneen syksyn mittaan osallistuin Tove Jansson- juhlaluentosarjalle, joka oli todella vaikuttava. Viikon parhaita hetkiä olivat keskiviikkoillat Metson Pietilä-salissa! Mitkä Janssonin teokset ovat olleet omia lemppareitasi? Olen lukenut Muumit Muumilaakson marraskuuta lukuunottamatta, mutta aikuisille suunnatun tuotannon ajattelin aloittaa ehkä Kesäkirjasta ja Kuvanveistäjän tyttärestä. 

Niin ja kuulostaa tuo pokkaripaketti aivan parhaalta mahdolliselta joululahjalta, hemmottele ihmeessä itseäsi sillä! :) 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.