Tuntematon sisaruus

Lentoaskeleita

Ajatus siitä, että neljän kuukauden päästä olen äiti kahdelle, saa minut todella onnelliseksi. Samaan aikaan se tuntuu kuitenkin pelottavalta ja tuntemattomalta, en voi olla miettimättä kysymystä osaanko mä. Eräs kaverini lohdutti minua kun pohdin asiaa, että onhan meidänkin vanhemmat osannut. Mutta kun minä en tiedä millaista on, jos on sisaruksia. Hassua, meilläkään ei tainnut olla koskaan tullut puheeksi se, että olen ainoa lapsi, sillä harvemmin tällainen asia tulee jutuksi. 

Minun mielikuvani sisaruussuhteista on muodostunut hyvin pitkälle ystävieni perheiden kautta, leffoista ja kirjoista. Pienenä tyttönä kuvittelin, kuinka sisarukset elävät varmaan kuin jatkuvaa yökylää: päivät leikitään yhdessä ja illalla kuiskutellaan pyjamissa salaisuuksia, kun vanhemmat ovat käyneet sammuttamassa valot. Teini-ikäisenä omaa rauhaa kaipaavana taas toivoin, etten olisi ollut kotona ainoa huomion keskipiste, että joku muu olisi jakanut valokeilan ja minä olisin saanut pitää ne varjoalueet ihan vaan ominani. 

Nykyään en enää ihan ajattele, että sen sisaruksen kanssa elo olisi ollut jatkuvaa yökylää, vaan olen huomannut kuinka monenlaisia sisarussuhteita on. Kokemukseni mukaan on niitä, joissa sisarus on paras kaveri ja suurin tukipilari, on niitä, jotka eivät näy jokapäiväisessä elämässä mutta joihin voi silti nojata kuin turvaverkkoon, sitten on sellaisia joita nähdään välillä sukujuhlissa ja vanhempien luona ja silloin puhutaan säästä. Olen havainnoinut, ettei näihin asioihin vaikuta asuinpaikat tai ikäerot, sillä oli niitä ikäerovuosia kaksi tai viisitoista, voi kaikki mainitsemistani variaatioista toteutua. Silti vaikka kuinka muokkaan tätä kuvaa päässäni, sisaruus pysyy minulle asiana, johon minä olen ulkopuolinen. Asia josta tiedän, etten voi tietää miltä se tuntuu.

Vaikka lapsuuden kodissani joskus kaipasin kovasti sitä omaa seinänaapuria tai huoneeni jakavaa toista sänkyä, oli minun lapsuuteni silti erittäin onnellinen. Perheemme vietti paljon aikaa yhdessä ja lapsuuden saaristokesät ja kirjanlukuhetket äitini kanssa ovat ehkä rakkaimpia muistojani. Minulla oli myös läheisiä ystäviä ja serkkuja, joiden kanssa leikkiä ja jakaa niitä salaisuuksia. En siis noiden vuosien sisarkaipuusta huolimatta koe, että lapsuuteni ainoana lapsena olisi yhtään huonompi kuin niiden, joilla on siskoja ja veljiä. Nyt vähän vanhempana sitä paitsi huomaankin yks kaks olevani osa isompaa perhettä mieheni puolelta. Tämän myötä minäkin olen saanut kokea ison porukan aamiaispöydässä, jaloissa juoksevat lapset ja koirat sekä suihkuvuorot. Sen, että kehtaa soittaa jollekin paniikissa kun koira sairastuu ja että ne vielä istuvat kanssasi kahdelta yöllä eläinlääkäripäivystyksessä. Vaikka en myöskään ihan biologisesti koskaan olekaan täti, niin silti pidän itseäni aivan täysin mieheni veljien lapsille tätinä.

Eli tiedän, että perheen käsite voi olla laaja ja liukuva, aina vähän erilainen. Ja vaikka tuleva uusi perheenjäsen on maailman iloisin asia, niin silti sydäntä riipaisee jo nyt valmiiksi kun ajattelen, että melko kohta poika joutuu jakamaan saamansa huomion ja että hänenkin kuvansa meidän perheestä tulee muuttumaan. Toki olemme jo nyt miettineet valmiiksi keinoja, joilla keventää hänen kokemustaan huomion jakamisesta, mutta väistämättä arki muuttuu ja kaikki tuntematonhan toisinaan tuntuu vähän pelottavalta. Samaan aikaan olen innoissani siitä, että lapsemme saavat kokea sisaruuden, mutta tämä nyt on näitä juttuja, joita vain väkisin miettii.

Minkälaisia ajatuksia sisaruus herättää teissä? Entä miten te kahden tai useamman lapsen vanhemmat olette varautuneet huomion jakamisen aiheuttamaan mahdolliseen mustasukkaisuuteen?

 

Kommentit

Mimosa.
Mimosa

Olipas hyvä kirjoitus!

Meillä oltiin varauduttu kuopuksen syntymään niin, että oltiin aateltu pitää esikoisen harrastukset ja arki mahdollisimman samanlaisina kuin aikaisemmin. Tosin kuopuksen parin päivän sairaalareissu sai esikoisen vähän sekaisin. Vaikka kuinka yritettiin jakaa huomiota esikoiselle ja olemaan läsnä esikoinen oli tosi uhmakas ja tosi vaikee koko ensimmäisen kuukauden. Meidänhän ois miehen kanssa pitänyt vain ja ainoastaan leikkiä hänen kanssaan 24/7.  Ja kuten mun blogista luit isoveljen roolin omaksumiseen meni tosi pitkään. Vaikeita hetkiä on vieläkin ja toi uhma on jatkuvaa, mutta pikkuhiljaa.

Toinen lapsi kyllä sekottaa pakkaa aika totaalisesti, mutta on se sen arvoista<3

Elina U.
Lentoaskeleita

Mekin ollaan ajateltu juuri tuota arkirutiinien mahdollisimman samanlaisena säilyttämistä. poika jatkaa myös vielä kevään loppuun osa-aikaisesti päiväkodissakin (sitten kesäloma ja syksyllä taas), kun kerran siellä viihtyy, on kaverit jne. Kirjoituksestasi jäi ihana fiilis niistä alun hankaluuksista huolimatta, sillä tuo mainitsemasi "herra isoveli"-vaihe kuulostaa juuri kaiken rämpimisen arvoiselta! <3

Ihan lyhyesti

Minulla on neljä sisarusta, ja täytyy sanoa että olen heistä kiitollinen vanhemmilleni ihan joka päivä. Siskoni ja veljeni ovat jotain niin tärkeää, arvokasta ja rakasta että sitä on vaikea kuvailla. Ikäeroa on, tapeltu on, välillä on ollu epistä. On ollut vaan isosiskon vanhoja vaatteita ja liikaa huomiota pikkuveljelle. Välillä yhä kaipaan rauhaa enkä puhu niistä kellekään viikkoon. Ja sitten on ne lukemattomat keskustelut, ne jaetut hiljaisuudet, ne omat muistot jotka jollain toisella onkin juuri samanlaiset, ne vaikeat hetket jotka onkin vähän helpompia koska on joku joka on juuri kokenut ihan saman.

Toki minulla on myös paljon ystäviä. Koen kuitenkin ystävien ja sisarusten eron olevan siinä, että ei ole sitä alusta asti täydellisesti yhdessä jaettua menneisyyttä eikä niin paljon yhteisiä rakastettuja ihmisiä. 

Minä en varmasti olisi minä ilman sisaruksiani, ja itse asiassa kiitinkin juuri jokin aika sitten äitiäni heistä. Mutta sisarussuhde on ihmissuhde siinä missä muutkin, eikä automaattisesti ole se elämän kestävin suhde, vaan vaatii tavallaan huolenpitoa. Siinä varmasti vaikuttaa myös vanhemmat ja varhaislapsuus. Mooonta kertaa ollaan kuultu se "koska se on sun sisko/veli sun pitää olla kiltti, teidän on pidettävä yhtä!" Kuten laulussakin viisaasti sanotaan "be nice to your siblings; they are the best link to your past and the people most likely to stick with you in the future." 

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi nuo ovat juuri niitä juttuja, joita kuullessani tunnen aina pienen ulkopuolisuuden piston. Tuollaiseksi minä sen kuvittelenkin. Tuollaiset sanat saavat minut myös luottamaan siihen, että vaikka sisaruksen tulo onkin pojallemme suuri muutos, on se myös upea ja ainutlaatuinen juttu. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan pienten sisarussuhteen kehittymistä. <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.