Viisi asiaa minusta, mitä ette tienneet

Lentoaskeleita

1. En osaa luistella. En ole jostain syystä koskaan oppinut tätä taitoa (no en ole kyllä vuosikausiin yrittänytkään) ja yläasteella luistelutunnit olivat aina minun painajaisiani. Toiset tekivät kaunoluistimilla piruetteja, minä opettelin jarruttamaan hokkareissani. En ole muutenkaan yhtään talviurheilutyyppiä, vaikka joskus ihan pidinkin laskettelusta. Lapsen myötä olen kuitenkin löytänyt itsestäni jälleen pikkiriikkisen talvi-ilon, kun katson maassa innokkaasti lumienkeleitä viuhkivaa toppahaalaripötköä. Huom: talvi-ilo ei ole läsnä uloslähtötilanteissa, kun eteisen lattialle on levitetty villahaalarit, kaluluri, pipo, tumput, villasukat, ulkoilupuku ja mitä kaikkea. Ottaisin koska tahansa heinäkuun, potkaistavat kengät ja muistilistalle vain lippiksen ja vesipullon.

Tai sen, että aina ei edes tarvita niitä kenkiä. Kesä. <3

2. Olen aika kömpelö. Esimerkiksi ruokaa laittaessani leikkaan helposti sormeen, huitaisen toisinaan pöydältä jotain kurkottaessani mukini kumoon ja pari kuukautta sitten pelästytin meidät kaikki oikein kunnolla kaatumalla kotimme portaissa ja laskemalla pyllylläni loput raput kädestä kaiteessa roikkuen (onneksi en kaatunut eteenpäin). Poikakin muistaa nyt olla portaissa hyvin varovainen, "koska äitikin silloin kaatui kun ei katsonut eteensä, niin voi käydä jos ei keskity tai jos on villasukat".

3. Nyt kuulostan hihhulilta, mutta näen joskus enneunia. Uskon perineeni tämän karjalasta lähtöisin olevalta mummultani, joka tietää aina asiat etukäteen. Minä kyllä näen enneunia hyvin harvoin, mutta esimerkiksi tiesin kaukana asuvan kaverini synnyttäneen yöllä ennen kuin vilkaisin aamulla kännykkääni.

4. Olin yläasteelle asti melkoinen "poikatyttö": kuljin verkkareissa, kiipeilin puissa, leikin metsässä enkä ikinä vilkaissutkaan peiliin. Seiskaluokalle tultaessa kuroin valitettavasti ehostautumisessa kiinni sitten ne muidenkin ekat luomivärikokeilut ja saavuin koko yläasteen ajan joka ikinen aamu kouluun todella paksussa pakkelissa. Silmien- ja huultenrajaukset sekä "häivytetyt" kirkkaat luomivärit kuuluivat arkimeikkiini, samoin kuin tunkkainen kerros meikkivoidetta. :D

5. Joskus virallisissa tilanteissa joudun todella taistelemaan äkillistä hervotonta hihityspuuskaa vastaan. Pahinta on, jos näen vilaukseltakin jonkun muun silmissä saman epätoivoisesti naurunpyrskähdystä vastaan taistelevan katseen. Esimerkiksi ainejärjestömme vuosijuhlissa oli yhtenä ohjelmanumerona pitkä pätkä improvisoivaa hyvin kokeellista runonlausuntaa, johon sisältyi erilaisia ääniefektejä kuten kiljaisuja, naukaisuja ja murinaa. Tilanne oli aivan kaamea, sillä en voinut keskittyä runoon yhtään vaan yritin purra kieltäni, ajatella kaikkea tosi surullista ja että älä vaan naura, irroittaa itseni kokonaan tuosta tilanteesta, mutta en vaan onnistunut. Pahinta oli, kun näin samassa pöydässä avecina olevan täysin eri alaa opiskelevan pojan hämmästyneen ilmeen, muiden juhlavieraiden keskittymisen ja ystäväni nykivän suupielen. 

Nämä "tätä et tiennyt minusta ennen"- listaukset ovat minusta aina hauskaa luettavaa ja olisikin huippua, jos muut innostuisivat kertomaan omat viisi kohtaansa vaikka blogissaan! 

Kommentit

Amal
Kuplassa

Tuo kohta kaksi on niin tuttua. Häslä, huithapeli, mämmikoura, mikä vaan. Kuljen kotona reidet ja sääret mustelmilla kun tökin niitä joka kulmaan. Tavarat tippuvat käsiltä ja pöydiltä, etenkin siellä keittiössä.  Ja kyllä, olen myös kaatunut portaissamme, hieman vielä ikävemmällä lopputuloksella. Seurauksena musta alaselkä ja käsivarsi, onneksi ei sentään luita mennyt poikki.

Jännää että tämä ominaisuus näkyy siis yleisesti elämässä, mutta muuten en ole ollenkaan kömpelö esim. tarkkuutta vaativissa töissä tai liikunnallisissa jutuissa. Mutta tavallinen arki, se tuntuu olevan se haasteellinen alue. Ehkä se on siis joku yhdistelmä liikaa vauhtia ja risteäviä ajatuksia :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Ai sinäkin! :D Huh, kuulostaa aika rajulta kaatumiselta. Kaikkea sitä voikaan sattua ja ihan kotona! Mulla on sama juttu (paitsi kädentaitojen kanssa, niissä minä kyllä olen esimerkiksi askartelupuuhissa melko suurpiirteinen ja kömpelö) että liikunnallisissa jutuissa kuten jumpissa ja aerobicissa koreografioissa taas pärjään ihan kelpo hyvin, mutta annas olla siivouspäivänä kotona. Ehkä ne on nuo mainitsemasi vauhti ja risteävät ajatukset, jotka voivat olla vaarallinen yhdistelmä! :D

somewhere

Toinen kömpelö ilmoittautuu! Onnistun jotenkin aina pudottamaan esineitä ja olen oikea mestari satuttamaan varpaani/jalkani johonkin. Olen hassulla tavalla iloinen että poikaystäväni on ihan samanlainen tohelo, joten voidaan vuorotellen koheltaa ja sadatella kipeitä kolhittuja ruuminosia. :D

http://www.jemijams.com/

Elina U.
Lentoaskeleita

Oi nuo varpaat, sanos muuta, auts! :D onnistuin kesällä jopa murtamaan nimettömässä varpaasta sen pikkuisen luun melkein kärjestä, kun potkaisin jalkani tuoliin siivotessani. :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Moi kolmas kömpelö, täällä meitä näköjään piisaa! :D Kaikki mainitsemasi asiat kuulostavat niin niin tutuilta. Jännä, että minäkin sitten taas ihan pärjään jumpissa ym ihan hyvin, mutta erityisesti koti on katastrofialuettani. 

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Toi viimenen kuulostaa niin multa. :D Mähän oon siis joutunut pidättämään nauruani jopa erään sukulaisen hautajaisissa. Ja kyseessä oli ihan rakas ihminen, mutta kun ei vaan pokka pitänyt. Pahinta oli, kun näin toisen sukulaisen hokanneen saman asian, enkä voinut katsoa tyyppiä päin koko lopputilaisuuden aikana. En edes muista, mikä nauratti, vaan sen kamalan tilanteen, että nyt ei hemmetti voi kyllä nauraa... :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Hei eikö tälle ilmiölle ole juurikin joku sellainen nimi, kuin "hautajaisissa nauraminen" tms? Kun tosiaan, tilanteessa ei edes välttämättä ole todellakaan mitään hauskaa, mutta jokin silti sen naurun saa aikaan. Ehkä hermostus? Pahinta tosiaan on löytää vahingossa ihmisten joukosta katse, josta tajuaa heti, että sama ongelma kyseessä. :D

Laura T.
Missä olet Laura?

Siinä on aina jotain äärimmäisen ristiriitaista kun samaan aikaan on tukehtumaisillaan nauruun ja miettii että tää saattaa hei oikeesti olla mun viimeinen elinvuosi, mulla on varmaan syöpä ja me kaikki kuollaan kuitenkin.

Ja silti, silti naurattaa.

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi kyllä, juurikin noin! Vaikka kaivaisi mielestä ne kaikkein surullisimmat muistot ja maalailisi maailman loppua mielessään, niin hihihii. 

Elina U.
Lentoaskeleita

No olisi kyllä paljon sujuvampi! Vaikka molemmat taitavat olla kieliopillisesti ihan oikein, kuulostaisi tuo paljon jouhevammalta. Mutta hei mitäs tykkäät tuosta kalulurista, toiselta nimeltään myös kaulurista? :D pitäisi varmaan oikolukea näitä tekstejäni vähän tarkemmin, pakko korjata kaluluri pois kun pääsen tietokoneelle.

Elina U.
Lentoaskeleita

:DD 

hanne_tasteofhoney

Tää oli ihan huippu postaus, näitä on hirmu mielenkiintoista lukea! Mä tunnistan itseni kohdista 3 ja 4: olin kyllä niin poikatyttö kuin olla ja saattaa, ja oon myös nähnyt enneunia. Eikä siis mitään sellaisia itsestäänselvyyksiä, vaan kerran esimerkiksi serkustani voimakkaan ahdistavaa unta, josta jäi päällimmäisenä tunne, että jotain kamalaa on nyt tapahtunut tai tapahtumassa. Soitin aamulla ensitekijöikseni hänelle ja kysyin onko kaikki hyvin. Silloin oli vielä, mutta hetken päästä sain kuulla, että hänen velipuolensa ja isoisänsä olivat molemmat kuolleet samana päivänä. Muitakin esimerkkejä on, mutta en taida kaikkia jakaa tässä...

Tein äsken oman vastineeni, lue jos jaksat :) Ja laitoin nyt Emmin mieliksi tuon ehdotetun otsikonkin ;)

http://www.lily.fi/blogit/taste-honey/viisi-asiaa-joita-ette-minusta-tienneet

Elina U.
Lentoaskeleita

Hui mikä kokemus. :( Ymmärrän, nuo enneunet eivät aina ole tosiaankaan mitään miellyttäviä. Tosi yllättävää tuo, että sinustakin on löytynyt kunnon poikatyttö, nämä "paljastukset" ovat kyllä hauskoja! Ja jee, kivaa kun teit oman listan! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.