Yllättävä ikävä

Lentoaskeleita

Uuteen kulttuuriin sopeutumiseen ei voikaan valmistautua niin paljoa, kuin luulin. Minä olen kova tyttö valmistautumaan, saan tunteen kontrollin säilyttämisestä yleensä listojeni avulla, googlailemalla, kyselemällä, juttelemalla sekä selvittämällä kaiken mahdollisen. Kuitenkaan listoistani ei ole ollut hyötyä niin paljon kuin kuvittelin. Okei, emme unohtaneet kurahanskoja, juustohöylää tai Marimekkolakanoita Suomeen, mutta listoistani huolimatta koti-ikävä iski tänään minuun yllättäen jostain takavasemmalta. Kuvittelin, että se kovin ikävä hiipisi vaikkapa kahvia juodessa tai leikkipuistossa (jälkimmäisessä se kyllä toisinaan iskeekin, nimittäin harvassa paikassa olen tuntenut oloni pari kertaa yhtä yksinäiseksi), mutta ikävä nappasikin minusta kovimman otteensa lukiessamme poikani kanssa Heli Laaksosen Aapista. Tummapaahtoisen Presidentti-kahvin tai sinipaperisen suklaan sijaan Laaksosen murteella väännetyt rivit saivat kyyneleet silmiini ja äänen katkeamaan. Yht` äkkiä halusin mummulani keittiöön, halusin edesmenneen papani kehottamaan etsimään öörfliitei kaapist (niistä keltaisista, ennen keittiöremonttia) ja tutun kaffenkeittimen pröpöttämään taustalle. Halusin Vanhan Rauman mukulakiville, ostamaan jätskiä Merijakamosta (taas siitä vanhasta eikä tästä fiinistä uudenkarheasta), laitilalaisen marketin pihalle ostamaan mansikoita ja riisumaan kengät tuttuun eteiseen. Moottoriveneen hakkaavan paukkeen tuulisella lahdenaukealla. Halusin Suomen kesän tähän ja nyt, nauruhepulin ystävieni kanssa, äitini halauksen ja anopin muurinpohjanlettuja. Halusin kotiin ja hetken vihasin tämän asunnon rumia huonekaluja niin paljon, että oksetti. Halusin koiramme kerjäämään pöydän viereen, heti.

Lattialla vauva heilutti minulle punaista leikkikattilaa, poikani katsoi minua hymyillen ja toisti kuin hyvällekin vitsille kikattaen ”mamma myhäil ko mansik” ja minä tein sen minkä voin. Eli laitoin kahvin tippumaan ja kaivoin esiin viimeisiä Fazerin suklaita, kiepautin hiukset ponnarille ja ilmoitin, että kohta lähdettäisiin puistoon. Koti-ikävään ei auta jäädä vellomaan (olisihan ihan tylsää tulla tänne asti ruikuttamaan), mutta sen voimakkuus yllätti minut, se oli jotain mihin listoineni en ollut valmistautunut.

Se vahvin koti-ikävän tunne oli ohimenevä, mutta vyöryi kyllä yli niin, ettei sitä olisi voinut etukäteen arvata. Jouluna osasin odottaakin skypettelyn haikeutta, mutta Laaksosen Heliin en ollut osannut varautua. Föli, jemma, mööplaamine ja jöön pitämine saivat minut kaipaamaan "kotti pallokrillama" välittömästi. Laaksosen säkeissä oli jotain niin tuttua: koti, lapsuus, tutut sylit, huoneet, kaffekupit ja ne hassusti pätkäistyt sanat.

 

Kommentit

Merenwen

Mä oon kans listaihmisiä. Listaan tarvittavat tavarat ja aikataulut jo viikonloppureissulle ihan koti-Suomessa, saati sitten kun käänsin elämäni ympäri ja muutin tänne. Kaikkeen ei tosiaan voi valmistautua ja yllättävän hyvin oon pärjännyt ikävän ja muutoksen kanssa. Asiaa helpotti se etten muuttanut ihan uuteen paikkaan kun olin ollut täällä ennenkin, nyt vain jäin pysyvästi. Aiemmilla reissuilla ikävää helpotti se, että olin täällä vain väliaikaisesti. Mulla oli päivämäärä millon menisin takaisin Suomeen. Toisaalta se sama päivämäärä hirvitti, koska se tarkoitti myös miehestä eroamista. Taas. Suomen päässä sitä ikävää helpotti aina se kun hankki lentoliput ja sai laskea päiviä. Mutta nyt.... nyt oon täällä pysyvästi eikä mitään kotiin matkaamista tiedossa. Ei edes minkäänlaista hajua minä VUONNA pääsen Suomeen. En elättele suuria toiveita tällekään vuodelle, Koti-ikävää oon muutamaan otteeseen itkenyt keskenäni illalla sängyssä kun mies on jo töissä. En tykkää itkeä kenenekään, edes miehen, nähden mutta usein en tarkoituksella mitenkään "odottele" pääseväni päästämään tunteita ulos vaan se jotenkin iskee illalla/yöllä, sillon kun iskee. Viimesimmän kerran miehen nähden itkin kaksi päivää ennen synttäreitäni viime vuoden helmikuussa kun sain Suomesta tiedon, että uuteen kotiin antamani lemmikki oli siirtynyt sateenkaarisillalle. Ensin yritin pyyhkäistä asian maton alle, sillä tuntui ettei mulla olisi "lupaa" itkeä lemmikkiä, joka on nyt jonkun muun. Mutta olihan se silti mun. Minä sen pienestä kasvatin, ruokin, huolehdin kun karvalapseni oli kipeänä, mulla sen kanssa oli alusta asti muistoja...lopulta tuhersin itkuani kahvikuppiini keittiössä. 

Toinen ja uusin ja yllättävin ärsytys-turhautumis-kiukku-koti-ikävä- itku iski uutenavuotena. Ei tehty siis mitään ihmeellistä uutenavuotena kun se oli meille ihan normaali päivä. Mies menisi yöllä töihin ja mä olisin kotona. Mulle kai kasautui kaikki vuoden ajalta ja ehkä joulu oli vähän liikaa. Joo oli jouluna ikävä kotiin (ja sen huomaa mun blogin joulumuistelopostauksesta kun muistelin menneitä jouluja) mutta eniten mua suorastaaan v#####i se hirveä stressi ja kiire ja perhedraama kun oon tottunut siihen, että vaikka mekin useimpina jouluina ollaan perheen kanssa käyty molemmissa mummoloissa sekä oltu kotosalla niin ei sillon ole silti pää kolmantena jalkana juostu paikasta toiseen asiat puolivalmiina. Suomalainen suunnittelee asiat ja aikataulut ja niissä pysytään. Mulle kasautui myös se ärsytys joululta(kin) kun saan jatkuvasti kuulla, että eikö sulla ole ikävä kotiin - kyllä mulla ainakin olisi ikävä kotiin - eikö sun vanhemmat kaipaa sua - miten sä pärjäät tällasen muutoksen kanssa, en minä vaan - blabla bla. Niin, mutta kun minä olen minä enkä sinä. Ihan kun mä en kaipais kotio tai tappelis melkosen muutoksen keskellä hirveän tunneskaalan kanssa vaikkei se ulospäin näykään. Itkukiukkuna se sitten purkautui yllättäen uudenvuoden aattona ja itkin miehelle varmaan kaiken koko vuodelta ja sanoin etten jaksa enää kertaakaan kuunnella toisten mielipiteitä siitä miten paljon ja millä tavalla mulla pitäis olla ikävä ja miten mun pitäs käsitellä tällanen muutos kun kyse on vielä ihmisistä, jotka ei ole koskaan edes kotikunnastaan poistuneet. 

Huh tulipa saarna. Noh kuitenkin :D hain tällä jotain pointtia siitä, että se ikävä tosiaan ei useimmiten tuu niistä jutuista mistä "pitäis" tulla. Ja ehkä jonkun muun mielestä se suntuu liioitellulta tai oudolta, mutta se ikävä vaan antaa tulla mistä tulee ja kun on tullakseen. Hyvä juttu on, että se menee aalloittain. Kun antaa itsensä ikävöidä niin se ei tule hirveänä kasana kerrallaan vaan kestää sen hetken ja sitten siirtyy taas takaisin siihen omaan normipäiväänsä :) 

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi, lähetän sulle juuri nyt halauksen näin virtuaalisesti! Joskus se kaikki nimittäin purkautuu ja pääsee ulos, myös teillä vähemmän itkevillä kuin meillä herkemmin kyynelehtivillä. Mutta eikö tullutkin jotenkin "puhdas" olo, kun päästi vihdoin kaiken ulos? Luulen, että sun mieskin osaa ymmärtää noita tilanteita sun kannalta ihan eri tavalla, kun annoit kiukun ja turhautuneisuuden tulla. Mä ainakin itse huomasin, että mun miehellä ei esimerkiksi ollut hajuakaan ennen maanantai-illan vähän samanlaista purkaustani, että miten paljon tämän asunto kaihertaa mua, kun en sitä ole ennen ihan kunnolla sanonut. (Tää on siis periaatteessa ihan ok, mutta kun olisin halunnut kuitenkin vähän isomman ja kivemmat huonekalut ja tiedän että tämä kuulostaa pieneltä, mutta kun en vain tunne oloani kotoisaksi, sillä lailla oikeasti täällä, niin se vaikuttaa herkästi mielialaan). Ja tuosta joulusta tuli mieleen, että se taitaa olla aina sellainen perhekulttuurienkin välinen yhteentörmäys, eli jo siinä on opeteltavaa kun pariskunta tuo joulun viettoon omat perheperinteensä ja odotuksensa, puhumattakaan teillä vielä sitten kahden ihan maantieteellisen kulttuurin välisistä eroista!

Mä taas olen ollut oikeastaan aika otettu, jos joku myös tajuaa sen, että vaikka on siistiä olla täällä, niin että muuttoon liittyy myös paljon ikävää ja kaipuuta. Eikä vain "are you excited" ja leveä hymy. ;) Mutta ymmärrän hyvin myös tuon sun reaktiosi, sillä tosiaankaan kaikki ei näy aina ulospäin, eikä toisten tunnereaktioita parane arvostella. 

Olipa kiva viesti sulta, sillä vaikka siinä oli luettavissa paljon ikävää ja turhautumista, niin mulle tuli sellainen olo, että joku ymmärtää myös näitä nurjempia tunteita! Mulla oli tiistaina oikein sellainen käänteentekevä päivä täällä, ihan erityisen kiva, jonka jälkeen kaikki on tuntunut taas helpommalta. Tutustuttiin jopa uusiin mahdollisiin ystäviinkin, joka on tuntunut todella helpottavalta kotona lasten kanssa kolmistaan olemisen sijaan. Ihania päiviä sinne Nashvilleen! <3 Joko siellä on muuten kylmempää? Täällä on tosi kylmä nyt!

Merenwen

Virtuaalihalaus sullekin! :) Ja juu kyllä se osaltaan auttaa kun päästelee höyryjä pihalle. Vaikkei se asioita sinänsä "ratkaise" mutta hyvä silti sanoa joitain asioita ääneen. Ainakin joskus. 

En minäkään vieläkään tunne itteeni täällä kotoisaksi ja tuskin pitkään aikaan tuntuu samalta kun Suomessa. Tähän omalta osaltaan vaikuttaa se kun meillä ei ole omaa kotia vielä. Ja näin itsenäinen suomalainenhan ei tosiaan oo tottunut asumaan jonkun toisen kodissa omansa sijaan. 

Joulun suhteen en tosiaan millään muotoa odottanutkaan sen olevan samanlaista kun kotona. Siinä nyt vasta oliskin romahtanut jos olis odottanut ettei mikään muutu. Itsellenihän tää oli toinen joulu tässä maassa eli ei mitenkään täysin uusi juttu. Mutta kyllä siinä silti hermo repesi kun joulun pitäisi olla rauhoittumista varten eikä sitä varten, että stressataan normaaliakin enemmän...Joulun(kin) suhteen asiat paranevat kun on oma koti ja pääsee oikeasti luomaan niitä omia juttuja ja perinteitä sun muita siihen muun rinnalle. 

Multa ei onneksi juuri ole kyselty, että onko ihanaa asua täällä, ei ainakaan siihen malliin, että pitäisi olla yhtä amerikkalaista unelmaa ja kaiken pitäisi olla niin mahtavaa. Perhe ja kaverit on tajunneet onneksi kysellä "oikeita" kysymyksiä kun tietävät etten ole täällä lomalla vaan elän täällä normaalielämää kuten hekin Suomessa. Enemmänkin on sillon tällön kyselty, että miten menee ja kyselevät miten oon jaksellut (ne, jotka tietää enemmän mun elämästä täällä) ja niitäkin kysellään harvemmin. Lähinnä jutellaan kuten juteltais jos asuisin yhä Suomessa. Mulla on muutama kaveri, jotka on asuneet ulkomailla vuoden tai useamman niin ymmärtävät koti-ikävää ja sitä nurjaa puolta myöskin. Toki he ovat kaikki asuneet lähempänä kun minä eli ovat päässeet kotona käymään useammin mutta on se silti eri asia kun asua Suomessa. 

Multa meni hieman tuo Nashville-kommentti ohi? :D oliko se mulle tarkoitettu, mä kun en asu Nashvillessa :D Ja joo viileä on mutta ei tosiaan -30 kuten Suomessa :D Mutta tuntuu tuulen kanssa tosi kylmältä kun on päässyt tottumaan lämpimämpiin ilmoihin täällä. Tosin ärsyttää kun täällä lämpötila menee todella paljon edestakaisin, niin että jos vaikka eilen oli kylmä, tänään saattaa olla taas lämmin....-__-

Elina U.
Lentoaskeleita

Hahahahahah älä välitä, niin meni multakin ohi, miksi ihmeessä kirjoitin Nashville? :D Tiedän hyvin, että asut Marylandissa, en edes tajua mistä keksin kirjoittaa juuri Nashville, hyvä että nimen olen kuullut! :D Oi voi. Onneksi alkaa viikonloppu. Oikein rentouttavaa viikonloppua sinne Marylandiin! ;) <3

Papris
Odotusta ja opiskelua

Muistan elävästi kun lähdin au pairiksi Jenkkeihin 19-vuotiaana, piti olla ihan piis of keik. Vielä tähän päiväänkään mennessä en ole kokenut yhtä voimakasta ja musertavaa tunnetta kuin se koti-ikävä, joka siellä iski, kun arki alkoi rullata ja kaikki hohdokkuus hävisi silmänräpäyksessä. Olin itku kurkussa viikkoja aamusta iltaan, oli ihan valtava ikävä omaa perhettä ja omia tuttuja juttuja. Tuntui kuin jotain olisi fyysisesti revitty minusta pois.

Minua silloin lohdutettiin, että kolme kuukautta on yleensä sellainen aikaraja, että sitten alkaa helpottaa. :) (en tiedä olisiko ollut, kun meno meni host-perheessä niin kurjaksi että palasin maitojunalla kotiin 2,5kk jälkeen :D)

 

Elina U.
Lentoaskeleita

Miten sitä voikaan vain kuvitella, että itse selviää koti-ikävästä ja kulttuurishokista jotenkin immuunina? ;) Todella lohdullista kuulla muiden reaktioista ja samankaltaisista tunteista. Vaikka nyt täällä kaikki onkin onneksi taas hyvin, mutta maanantaina olin siis ihan valmis pakkaamaan laukut ja varaamaan lennot Suomeen. Nyt tuntuu onneksi olevan taas paljon kivoja juttuja ja saatiin jopa ehkä uusia ystäviäkin!

Ja siis hui, sulla taitaa olla ollut vieläpä ihan omaa luokkaansa tuo kokemuksesi, jos jouduit inhottavaan host-perheeseen. :( Olipa kurjaa!!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.