Ladataan...
Lentoaskeleita

Rauhassaottamismääräyksen vuoksi en ole tänä vuonna tainnut lainkaan koluta alennusmyyntejä, muutamaa tarkkaan kohdistettua pikareissua lukuunottamatta. Pari viikkoa sitten jumituin kuitenkin Zalandon alesivuille (lähettivät vielä perään sähköpostia: "Hurraa, kohta on syntymäpäiväsi!", tietävät näköjään mistä naruista vetää, mokomakin markkinointimiehistö). Huomasin mielen eksyvän jo kevääseen, sillä tässä vaiheessa ei kannata enää hankkia odotusvaatteita, vaan ainakin yritän pärjätä nykyisellä vaatekaapillani nämä pari kuukautta. Tarjolla olisi ollut vaikka kuinka ihania perusjuttuja: laadukkaita neuleita pyöreällä kaula-aukolla puoleen hintaan, juuri sellaisia simppeleitä college-paitoja, joita minäkin kaipaisin, mekkoja ja takkeja. Kuitenkin pidin silmäni visusti vain imetyskelpoisissa vaatteissa, sillä en halua olla toistamiseen tilanteessa, jossa huomaan, ettei kaapistani löydy yhtään helposti imetykseen taipuvaa vaatetta. Varsinkaan sellaisia, joissa kehtaisi lähteä kodin seinien ulkopuolelle. 

Niinpä shoppasin ihan muutaman vaatteen, jotka eivät kyllä näytä muhkean vyötäröni ja ulkona puhaltavan räntäpyryn keskellä kovin ajankohtaisilta. Mutta tiedättekö mitä? Nämä vaatteet ovat tässä talven pisimmältä tuntuvien kuukausien keskellä minulle nyt juuri niitä, jotka muistuttavat siitä päivästä, kun saa tuntea ekaa kertaa kuivan asfaltin tennareiden alla. Että tuolla jossain jään ja lumikerrosten takana on taas sellainen hetki, kun aurinko paistaa niin kirkkaasti, että saa kaivaa aurinkolasit nenälle ja aurinkoisissa kohdissa tuntuu jo lämpimämmältä. 

Ehkä tuo hame ja paitis näyttäisivät kivalta vaikkapa ristiäisissä? Kietaisumalliset yläosat ovat tosi käteviä imettäessä, eikä kesämekoistani oikein yksikään täytä tätä kriteeriä, siksi tilasin tuon Kiomin mekon. Noshin kietaisumekon sain lahjaksi äidiltäni. Vielä muutamat "kotivaatteet", niin eiköhän tässä alkuun päästä.

Mieleni on ilmeisesti vähän päässyt muutenkin hattaroitumaan, sillä kaikista väreistä juuri hento roosa houkutti silmääni oikein erityisesti. Ostin myös kotiin valkoisten tulppaanien sijaan vaaleanpunaisia ja eilen käänsin monta pussukkaa ympäri löytääkseni "sen yhden ihanan vaaleanpunaisen kynsilakan". Saa nähdä, tuleeko tämä hattarafiilis ylettymään hyvin valkea/harmaa/beessipainotteiseen vauvanvaatevalikoimaan. ;) 

Vaikka mieleni jo kovasti kurkottelee kohti kevättä, niin vaalin nyt mielelläni vielä tätä odotusaikaa ja eloa pallovatsan kanssa. Ihan vain siksi, että tiedän vielä joskus ikävöiväni noita vatsassa myllertäviä kantapäitä ja jopa tätä pallovatsaa. Siitäkin huolimatta, että puhisen eteisessä kenkiä laittaessani, liikkumismahdollisuuteni ovat melko rajoittuneet, enkä löydä öisin millään hyvää nukkumisasentoa. On tämä aika kuitenkin harvinaislaatuista, mahdankohan kokea tätä enää koskaan. 

Tiedän myös etukäteen, että keväällä tunnen olevani yht äkkiä vähän hukassa itseni kanssa, kun kroppa ei tunnu omalta, vaatteet eivät istu ja olo on väkisinkin osittain epävarma muuttuneessa vartalossa. Kun kukaan ei enää ihastele suloisen pyöreää vatsaa, vaan se pehmeä alue tekee mieli piilottaa kaikkien katseilta löysien vaatteiden alle. Jos nyt tällä kertaa ainakin olisin siinä suhteessa vähän viisaampi, että ainakin katsoisin jo etukäteen sellaisia vaatteita valmiiksi, joita on mukava käyttää raskauden jälkeen. Vaikka pieniä juttujahan nämä kuitenkin ovat, voi kun nyt vaan kaikki menisi hyvin.

Ladataan...
Lentoaskeleita

Poikani sai tämän ystävältäni joululahjaksi ja olen siitä asti ajatellut kertoa siitä teillekin. Se kuuluu Sorgenfressereihin, mutta me täällä Suomessa voimme kutsua niitä huolisyöpöiksi. Tämän nimi on Enno. Ärsytyspäivinä kiukut voi purkaa paperille piirtäen tai kirjoittaen ja sitten vain paperi myttyyn ja huolisyöpön vetoketjusuuhun. Enno syöpöttelee kiukuttavien asioiden lisäksi myös pelottavuuksia, joten mekin piirsimme pojan kanssa yhdessä lampaan kuvan ja suljimme sen vetoketjun taakse (kurkattiin aamulla suuhun ja lammaskuva oli kadonnut, se siis söi koko pelon vatsaansa!). Katsotaan sitten ensi kesänä kun lampaat taas ulkoilevat, että ovatko ne yhtä kauhistuttavia kuin viime kesänä.

Meidän vähän vaille kolmevuotias ei vielä kiukun hetkellä osaa kanavoida tunteita piirtämiseen (hah, mahtaisikohan tämä äitikään, tai en tiedä mitä sanoisin jos ärsytyspäivänäni minulle ehdotettaisiin, että "pitäisiköhän sun hei piirtää noi sun tunteet"), mutta pelkoja olemme vähän käsitelleet leikin tai sadun kautta. Pahoista unista olemme jutelleet omankin lapsuuteni lempisadun eli Mercè Companyn Nana Pullukka, unileipurin kautta. Onneksi vanhempani ovat säästäneet tuon kirjan! Poika muistaa, että pahoja unia ei tarvitse pelätä, sillä Nana Pullukka tulee kuitenkin uni-imurinsa kanssa ja imaisee pahat unet leipoakseen niistä suklaakakkuja.

Minusta tämä koko idea Huolisyöpöstä on jotenkin tosi hellyyttävä. Ja on se aika hauskan näköinenkin. Kiva lahjaidea siis!

Huolisyöppö + muu jenginsä (kuvan lammas ei kuulu niiden pelottavien heimoon)

 

 

Pages