Ladataan...
Lentoaskeleita

Harvoin olen kellekään kateellinen, mutta enpä muista milloin olisin ollut yhtä  syvästi kateellinen kun neuvolareissulla, jolla eräs äiti kertoi heidän kuusikuisen vauvansa nukkuvan kymmenentuntisia öitä, putkeen.  Meillähän homma menee meinaan vähän niin kuin päinvastoin. Tai oikeastaan täysin, ja sen kyllä näkee jo oikeastaan koko olemuksestanikin.

”Mites teillä nukutaan?” on se yleinen smalltalk-kysymys vauvaperheisiin (hampaiden jälkeen). No kiitos kysymästä, mutta ei siis nukuta (ja jälkimmäiseen: kaksi alhaalla ja ylös yksi tulossa). Jos en olisi jo kerran tarponut tätä vauva-aikaa läpi olisin varmaan nyt paniikissa, mutta onneksi sentään tiedän, että joku päivä minäkin vielä muistan, miltä tuntuu nukkua kokonaiset yöunet. Tai ainakin sellaiset, mitkä eivät ole vaikkapa kahdeksassa osassa. Joskus  vain kolmessa, mutta joskus kuudessa, joskus viidessätoista. Onneksi tiedän, että tulee aika, jolloin päässäni ei humise ja huimaa ja jolloin pystyn taas keskustelemaan vaikkapa päivän uutisista tai kirjoista, mutta juuri nyt en vain taivu sormiruokailuja pidemmälle.

Vauvalla on juuri nyt sellainen vaihe, ettei hän oikein suvaitsisi minun poistuvan kolmeakymmentä senttiä kauemmas. Yöllä hän nukkuu mieluiten tissi suussa ja herää välillä tarkistamaan, että olenhan yhä saman peiton alla (enkä vaikkapa julmasti rullannut peittoa feikkiäidiksi viereen ja karannut itse esimerkiksi suihkuun). Toisaalta hirveän suloista, mutta toisaalta myös aika raskasta. Siihen öiseen hetkeen tiivistyy oikeastaan se, kuinka käsittämätöntä ja hullua puuhaa tämä äitiys on, kun aamukolmelta rauhoittaa viidennen kerran kymmenen sentin päähän siirtyneen vauvan rinnalle ja suukottaa pehmeää vauvantukkaa. Viikko sitten uhosin autossa takapenkin osoittaessa varsin kovaäänisesti tyytymättömyyttään, että me kyllä niin heivataan nuo nakerot yöksi hoitoon ja mennään mieheni kanssa nukkumaan hotellin lakanoihin sekä syömään aamiaista ihan rauhassa, jutellaan kenenkään keskeyttämättä. No, päivä lähestyi ja sitä enemmän sisälläni alkoi puristaa ahdistus, kun tajusin että enhän minä voi tuolta pieneltä kadota. Että mitä kun hän aamukolmelta herää minua etsimään ja minä en olisikaan siinä. Ihan hirveetä. Onneksi mieheni suhtautui asiaan ymmärryksellä ja sovittiin, että lähdetään kyllä viettämään treffi-iltaa ja seuraavana aamuna lähdetään jonnekin aamiaiselle, mutta mennään kuitenkin yöksi kotiin (jotta voin herätä kymmenen kertaa :D).

Onneksi olen mieheni ja isovanhempien ansiosta saanut monena viikonloppuaamuna nukkua pitkään, eli on tässä univelkoja saatu tasattuakin. Jossain vaiheessa on varmaan luvassa jonkinlainen mahdollisimman lempeä unikoulu, mutta minusta tuntuu, ettei vauva ole sellaiseen valmis vielä pitkään aikaan. Unikouluajatuksia karkottaa aika paljon se, ettei vauva hyväksy tuttia tai oikein mielellään tuttipulloakaan. Esikoisen kanssa oli ihan toinen juttu ryhtyä unikouluhommiin, sillä hänet sai rauhoittumaan melko helposti tutin kanssa. ”Olisko hänellä jotain tuttua unilelua, unirättiä tai sellasta?”, neuvolassa yritettiin varovasti kysellä ja vastasin, että joo, minä. Eli seuraava askel voisi olla kenties tällaisen unirätin mukaan ottaminen. 

Jos siellä on joku, joka on saanut vauvansa nukkumaan ilman rintaa tai tuttia, niin kuulisin mielelläni miten se on sujunut. Paljastakaa salaisuutenne. ;)

Ladataan...

Ladataan...
Lentoaskeleita

Jo aiemmin tällä viikolla hihkuin asiasta blogini Facebook-sivuilla, mutta hihkunpa vielä täälläkin: ratkaisin vihdoin tähän asti mahdottomalta tuntuneen yhtälön eli "perusneule + akryyli/polyesteriton + järkevä hinta". Erityisesti hakusessa oli jotain merinovillaista pesussa pilaamaani tilalle.  Tuntuu, että aikaa kaupoissa kiertelylle ei juuri nyt oikein liiemmin ole ja että ne vakioksi muodostuneet ketjuliikkeeni pettivät ihan täysin. Pesulaput ilmoittivat materiaaleiksi vain keinokuitua keinokuidun perään. Lopulta selasin turhautuneena Zalandoa ja päätin jopa venyttää budjettiani, jos vain löytäisin muutaman mainitsemani yhtälön kriteerit täyttävän perusneuleen, mutta hei camoon, 180 euroa neuletakista, josta kuitenkin 30% keinokuitua?! Plaah. No, jotain kummaa reittiä päädyin kuitenkin H&M:n premium quality -malliston sivuille ja sieltähän niitä riemukseni löytyikin! 100% merinovillaa, 100% silkkiä, 100% cashmerea, kivoja malleja ja valinnanvaraa riitti. Niin ja siihen järkevään hintaan. Täytyy sanoa, että viimeisestä paikasta, josta olisin keksinyt etsiä. 

Nyt kaapissani on merinovillaiset neulepusero ja neuletakki, sekä pehmoinen villa/cashmere-kaulahuivi, joille ihan oikeasti oli kolo vaatekaapissani, mutta joita on myös ihan jännittävää testata, että onko nää nyt sitten sitä parempaa laatua niin kuin nimi lupaa. Uskoisin, että hellävaraisella pesulla (käsin en kyllä ala mitään pesemään), pesupussin käyttämisellä, säännöllisellä tuulettamisella ja nukan poistamisella on vaikutusta vaatteen kuin vaatteen kestävyyteen, luki sitten merkissä henkkamaukka tai Tiger of Sweden. 

Ai niin ja nyt saatte nähdä tyylinäytteeni (taktisesti kuvista rajatun, tää on niin tätä blogitouhua ;)! Eikös lehdissä ja blogeissa aina neuvota panostamaan kenkiin, tyyliin "valjukin asu herää henkiin kun valitset jalkaasi katseenkääntävät kengät". No nyt oli niin katseenkääntävää niin katseenkääntävää, ajattelin että vaelluskengät voisivat olla uudet citylenkkarit, vai mitä sanotte? Eikö?

Lähdimme hirmuisella kiireellä yökylään anoppilaan ja tällä kertaa se puolimatkassa hiipivä apua jotain ihan varmana unohtui unohtui oikeasti, sillä sinnehän se kenkäpussini jäi eteiseen. Joten lasten kanssa ulkona touhuamiseen soveltuvan asuni lisäksi pakkaamani kyläilyvaatteet saivat kaverikseen vaelluskengät, mutta ei kai se niin vakavaa ole (vaikka vähän nolotti kyllä). ;)

 

 

 

Ladataan...

Pages