Ladataan...
Lentoaskeleita

Siinä se on, minun punatiilinen, vanhoista tehtaista muodostuva, kosken halkaisema mielenmaisemani. Vaikka kotimme onkin ollut jo yli vuoden (!) vartin ajomatkan päässä näiltä kulmilta ja olemme sujahtaneet tänne rivitaloidyllielämään pienestä hapuilusta huolimatta melkoisen luontevasti, en voi olla kaipaamatta Tampellan puolen koskenrannan ympäristöä. En olisi uskonut 20-vuotiaana rannikkolaisena, että koskaan milloinkaan tuntisin sisämaan kaupungin näin kodikseni, mutta niin vain kävi. 

Romantisointiin ja nostalgiaan taipuvainen mieleni muisteli eilen kaiholla keskustassa asuttuja vuosia, kun työnsin lastenvaunuja rantaa pitkin. Samaa reittiä tuli kuljettua monta vuotta Tampellan läpi lähes päivittäin koiran kanssa, milloin rantatielle ja milloin näsinpuistoon. Ajattelin kuinka syysaamuina kaupunki oli aivan hiljainen ja koskesta kohosi höyryä ja niitä lämpimiä kesäiltoja, jolloin samaiset rannat täyttyvät nurmikolla istuskelevista seurueista. Aloin haaveilla viereisen kahvila Runon (vähän liian kalliista) isosta lattesta ja meidän alakerran kukkakaupan kimpuista.

Kävimme eilen koko perhe Tallipihalla ja mielessäni heti haikeilin, kuinka helppoa sinnekin oli vain kurvata pojan kanssa kesäpäivänä. Herkuttelimme jakamalla jättimäisen mokkapalan ja pikkuneitikin pääsi ensimmäistä kertaa kahvilaan, tosin reissun vaunukopassaan nukkuen. Tästä vauva-ajasta tulee melko erilaista, kun enää emme voikaan viilettää tuosta vain kahvilaan tai puistoon tapaamaan ystäviä, eikä kukaan varmana soita "olevansa asioilla tässä meidän vieressä ja poikkeavansa kahville". 

No, onneksi kesällä liikkuminen julkisillakin on helpompaa ja niin kuin olen toitottanut, on se lähes tunnin reissaaminen kävelymatkoineen bussipysäkille vain asennekysymys. Tämän kun vielä sisästäisin ihan oikeasti mukavuudenhaluisuudessani enkä jumittuisi tänne kotiin. Mutta nyt jo tiedoksi tamperelaisille ystävilleni: voitte odottaa meidän poppoon ilmestyvän nurkkiinne tiuhaan tahtiin kesällä. Ja joku ilta tahdon levittää viltin koskipuistoon, heittää kengät nurmikolle ja juoda kanssanne viiniä muovipikareista. 

Niin ja on täälläkin oikeasti kivaa. Tänään aion tehdä metsälenkin koiran kanssa, istuttaa kukkia takapihalle, siivota parvekkeen, naksauttaa saunan päälle ja huomenna minä ja lapset suuntaamme sushikamat sekä irtokarkit kainalossa naapuriin yökylään varpajaisporukan saapuessa. Puolensa siis kaikessa, vaikka se ikävä välillä ottaakin vallan. 

Ladataan...

Ladataan...
Lentoaskeleita

Alla olevassa kuvassa näette kahvikupin, joka ei olekaan mikä tahansa kahvikuppi. Kas tässä se on:

Tällä kahvikupposella on juuri nimittäin melkoinen sankari juojanaan. Sellainen, joka kuuli vastaavansa eilen miehelleen, että "joo kyllähän me pärjätään täällä kolmistaan, mene vaan sinne koulutuspäivään, onhan tämä edessä joka tapauksessa kun sun isyysloma loppuu". Aamulla kello seitsemän kolmekymmentä vähän mietin, että mitä hittoa menin lupaamaan, kun kukaan ei napannutkaan näitä nakerojamme yläkertaan kanssaan ja antanut minun jäädä köllöttelemään peittomytyn alle pimennysverhoilla tummennettuun makuuhuoneeseen. 

Tämä kahvikupponen on oikea voitonmalja, sillä tilanne täällä on juuri nyt seuraava: olemme kaikki kolme hengissä, kukaan ei ole uhmariidellyt, olemme möyrineet hiekkalaatikolla, syöneet vatsat täyteen, lukeneet satuja ja mikä parasta, ihmeellisintä ja yllättävintä...

MOLEMMAT LAPSET NUKKUVAT PÄIKKÄREITÄ SAMAAN AIKAAN!!

(ja jes, poikammekin nukkuu jälleen päivisin!)

Nyt olisi mahdollisuus ottaa toki niitä viime yön unia vähän takaisin, mutta juuri nyt en kykene muuta kuin tankkaamaan kofeiinia ja keksejä sekä lukemaan blogeja tässä voittohuumassani.

Terveisin Supermutsi

Ladataan...

Pages