Ladataan...
Lentoaskeleita

 

Kirjoitan tätä autossa matkalla kohti Floridaa. Olemme juuri jossain päin Etelä-Carolinan ja Georgian rajaa ja halusin kirjoittaa heti Charlestonin muistiin, etten vain unohtaisi tai sekoittaisi sitä mihinkään toiseen.

Tekstiohjelman kursori on vilkkunut jo monta mailia paikoillaan, sillä aikaa olen tuijottanut ikkunasta valtavista puista roikkuvaa espanjansammalta ja yrittänyt keksiä jotain adjektiivia kuvaamaan Charlestonia. Siinä se vilkkuu edelleen tyhjänä, sillä en yhtään tiedä kuinka saisin ne pastellinsävyiset talot, historian läsnäolon ja ikivanhat tammikujat puristettua yhteen kuvailevaan sanaan. Mieletönkin olisi lattea. Tuo kaupunki meni minullle täysin ihon alle. Hortoilin lumoutuneena turistina kamerani kanssa, eikä edes vesisade saanut pestyä pois innostustani.

Millainen Charleston siis oli? Siellä tuoksui Atlanttilta: suola ja se vienon mädäntynyt tuoksu, joka meressä on aina mukana. Merituulessa oli mukana ravintoloiden ja kahviloiden herkullisia tuoksuja, vanha, porttien takana aukeavien puutarhojen kukkien tuoksu ja jos sanon suoraan, niin kaupungissa haisi myös hevosenkakka. Ilmankosteus oli hyvin korkea ja taivaala roikkui ukkospilviä, jotka toivat mukanaan meille ensimmäisen trooppisen myrskyn. Charlestonissa maistui suola, cappuccino (oli kenties kaupungin eurooppalaisia peruja, että siellä osattiin keittää parasta kahvia mitä olen tässä puolen vuoden aikana saanut), mansikkasorbetti ja katkaravut. Kaupunki tuntui kuumalta ja kostealta, amerikkalaisittain kapeat tiet osittain halkeilleilta ja mukulakivisiltäkin. Sade ei tuntunut yhtään kylmältä vaikka meidät kastelikin. Autojen äänet sekoittuivat rannalla aaltoihin, hevosten kavioiden kopinaan ja kirkkojen kelloihin. 

Visuaalisesti Charleston on kaikkea. 1800-luvulta säilyneitä pastellisävyisiä kartanomaisia taloja, joista suurin osa on yhä yksityisomistuksessa saman sukunimen alla kuin sata vuotta sittenkin. Pienempiä (silti miljoonia maksavia) karkkitaloja, joiden arkkitehtuurissa näkyy eurooppalaisuus ja Englannin ja Ranskan siirtomaavalta-aikojen vaikutus. Värikkäitä ikkunaluukkuja, kukkaköynnöksiä, sisäpihojen salapuutarhoja. Paljon kirkkoja. Vähän halkeilleita rappauksia ja tiilirakennuksia imitoivia savitaloja.

Charlestonin kaduilla tuntuu yhä historian paino. Sateisena lauantaipäivänä hyppäsimme muiden turistien tavoin opastetulle hevoskärrykierrokselle, joka oli mielestäni (periaatteessa) koko viidenkymmenen dollarin arvoinen. Tai olisi ollut, ellen olisi pitänyt sylissäni rimpuilevaa yksivuotiasta, joka oli täysin loukkaantunut, sillä en antanut hänen potkia edessä istujaa selkään tai pyyhkiä lahjontasipsien (tiedän, hyi minua, mutta silti sipsitkin olivat parempi vaihtoehto kuin oppaan päälle kitisevä lapsi) tahmentamia käsiään vieressä istuvan miehen valkeaan paitaan… Aina välillä sain kärryjen katolta kunnon ämpärillisen vettä selkään (sateella en suosittele tuota ajelua, vaikka se katettu onkin). Oppaan jutuista meni minulta mainitusta syystä noin puolet ohi, mutta noin niin kuin teoriassa hevoskärryajelu on kätevä keino saada tietää tarinoista rakennusten takana. Tiesittekö muuten, että orjakauppa ei lähtenytkään etelästä vaan Rhode Islandilta? Charleston oli kuitenkin orjakaupan keskus ja sen historia pitää sisällään niin synkkiä ja kipeitä asoita, ettei mikään aika pysty niitä kaupungin kaduilta häivyttämään.

Tulen kirjoittamaan Charlestonista vielä toisenkin nähtävyyspainotteisen postauksen, kunhan olemme taas kotona ja pyykkikoneet pyörivät. Reissusta voi katsella lyhyitä videopostauksia blogin Facebook-sivuilta, nyt kun olen wifin äärellä ja pääsen painamaan julkaise-nappulaa olemme saapuneet jo Floridaan (käyttääkö muuten ne kaikki nuoret ja nykyaikaiset sitä Snapchattia tällaiseen?)!

 

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

 

Ladataan...
Lentoaskeleita

Tyttäremme ei ole ollut mikään hyvä nukkuja, äitiinsä tullut. Muutaman kuukauden olen jo enemmän ja vähemmän onnistunein tuloksin totutellut tyttöä ajatukseen ensin ilman rintaa nukahtamisesta ja tällä hetkellä yösyöttöjen karsimisesta minimiin. Hellästi ja hitaasti, sillä minusta ei vain ole määrätietoiseen nopeaan unikouluun. Joten hoidetaan tämä homma omaan pätkäiseen tahtiimme. Minusta on meinannut välillä jo väsymys ottaa täysin vallan, mutta onneksi sitten luin näistä uusista apukeinoista, joita unikouluihin on tassutusunikoulujen ja Jay Gordonin rinnalle nykyään tarjolla!

 Uusimpien tutkimusten mukaan unikoulu on elämänmuutos, johon valmistautumisen aloittamisessa kannattaa hakea mallia koulutietään aloittelevilta lapsilta. Teoksessa Kohti parempaa (2016) Teksasin yliopiston unitutkija Hellevi Johnsson esittää väitteensä tueksi lukuisia esimerkkejä. Kaikki varmaan muistavat ensimmäisen koulureppunsa ja sen huolella valitun penaalin, jossa oli värikkäitä geelikyniä ja piirroshahmopyyhekumeja? Uusien unikoulusuositusten mukaan myös unikoulua suorittava vanhempi tarvitsee jonkin fyysisen esineen, joka auttaa laskeutumaan hellästi siirtymäriitin avulla kohti unikoulutietä (Johnsson, 2016, 39).

”Tutkimusryhmämme jäsenistä noin 85 prosenttia unikoulua suorittavista vanhemmista, jotka käyttivät mieluisaa materialistista unikouluapuria, kokivat unikolun keveämmäksi. Nämä vanhemmat nimesivät onnistuneen unikolun avuksi unikoululaukkuja, mutta myös unikoulukelloja, unikoululevysoittimia, unikoulukenkiä ja jotkut kokivat tarvitsevansa jopa unikoulumatkan. Olen positiivisesti yllättynyt vanhempien osoittamasta luovuudesta, nähtiinpä joukossa yksi unikoulujigivapakin. Unikoululaukuttoman vertailuryhmän jäsenistä vain 15 prosenttia eivät huomanneet merkittävää muutosta unikoulun sujuvuudessa tai omassa jaksamisessaan, mutta lähes poikkeuksetta tämä viisitoista prosenttia koki jälkikäteen unikouluprosessin raskaaksi ja harmittelivat, etteivät turvautuneet uusiin suosituksiin”. (Johnsson 2016, 9.)

Asoksen nettikaupassa ahkerasti suorittamieni taustatutkimuksieni avulla päädyin valitsemaan pehmeän Urbancoden nahkalaukun unikoululaukukseni. Sen hailakan roosanvärinen pinta muistuttaa minua Muumien tunnusmusiikin pilvistä ja assosioi näin lapsuuteeni ja kannustaa kohti koko perheen yhteisiä yöunia (tiedättehän: "nukkua kuin lapsi"). Ja tietenkin laukun korumainen ketju symboloi yön tuntien katkeamatonta ketjua. Laukku sopii moniin asuihini, joten voin myöhemminkin kantaa sitä ylpeänä muistona tästä ajanjaksosta, jolloin tehtäväni oli kannustaa tytärtäni nukkumaan läpi yön.

Ymmärrän, että unikoululaukut ovat kohdanneet kritiikkiä: saattaahan tämä kaikki kuulostaa pintaraapaisuna vain tekosyyltä ostaa uusi laukku. Itsekin suhtauduin unikoululaukkuihin aluksi hieman epäileväisesti, mutta nyt asiaan syvennyttyäni ja teoriaa testattuani voin sanoa aivan rehellisesti tehneeni oikean ratkaisun. Vihdoin perheemme yöunet ovat parantuneet ja ketjuteoriani toimii: noin kahdeksan yöheräämisen sijaan tyttäreni herää enää kerran tai kaksi. Toki oma jaksamiseni oli välillä koetuksella, mutta keskitin energiani vakaasti assosiaatioihini ja ketjusymboliikkaan ja tämä valoi minuun luottamusta. Suosittelen kokeilemaan.

Lähteet

JOHNSSON, HELLEVI 2016: Kohti parempia unia. Texas: Asos 2016. *

 

*(Viimeksi kun tarkistin, niin teos on ollut niin suosittu, että nide on valitettavasti ehtinyt loppumaan melkein joka paikasta. Oikeastaan kadonnut mystisesti kokonaan ja kriitikotpa tästä ovat innostuneet. Aivan kuin teos olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Onneksi teoksen sanomaa voi levittää muillakin tavoin kuin tarttumalla opukseen!)

 FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Pages