Ladataan...
Letti sekaisin

Elämä on pohjimmiltaan aika yksinkertaista. Ihmiset ovat ihmisiä, eikä kukaan ole täydellinen.

Omassa päässään sitä usein silti ajattelee, ettei kukaan muu ole näin huono ja kamala ihminen. Sitä unohtaa, ettei elämässä oikeastaan ole kyse siitä, että kehittää itsensä täydelliseksi paketiksi, jossa ei ole rosoista kohtaa, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta kunnialla, sanoo vain mitä tarkoittaa ja on ulospäin kaikella tapaa hyväksyttävä. Tavallaan sen tietää, että on ihmisenä ihan fine ja samanlainen kuin muutkin, vaikka omaakin taipumuksen juosta päin seinää aika ajoin. Ei vain ole yhtä helppoa hyväksyä itseään kuin puhua siitä.

Olen pienen ikäni opetellut katsomaan asioita eri kanteilta, analysoimaan itseäni, pohtimaan miksi reagoin näin tai miksi jokin saa minut tuntemaan tietyllä tavalla. Joskus se helpottaa elämää ja auttaa ymmärtämään vaikeita tilanteita. Mutta vaikka tiedän nämä asiat ulkoa, vaikka osaisin päässäni päätellä tai jollekin toiselle selittää tunteeni ja ajatukseni, se ei välttämättä aina auta. Silti en aina usko itseeni. Silti olen joskus hukassa itseni kanssa kaivaten hyväksyntää, kuin pieni lapsi joka toivoo kuulevansa lohduttavat sanat isältään tai äidiltään. Ja miten paljon silloin merkitseekään kuulla ”ei se haittaa” tai ”olet hyvä juuri tuollaisena” tai ”ei sinun kuulukaan pystyä kaikkeen” - vaikka nuo sanat opettelisi ulkoa ja toistaisi itselleen, mikä voima siinä joskus onkaan, kun ne heikolla hetkellä joltain muulta kuulee.

Kerro minulle, ettei haittaa, jos joskus teen tyhmiä valintoja. Ettei haittaa, vaikka joskus olen itse se kusipää ja sanansyöjä, joksi muita mielelläni tuomitsen, sillä tiedän nyt, ettei kusipäättömyys aina ole niin helppoa. Sano minulle, ettei tarvitse olla yli-ihminen, ettei aina tarvitse näyttää itsestään vain hyviä puolia ulospäin, vaan saa olla nolo ja tyhmä ja välillä raastaa jonkun hermoja. Ettei kukaan suutu tai pety, jos mokaan, eikä siksi minunkaan tarvitse. Että myös minussa saa olla sitä inhimillisyyden ruostetta, joka tekee ihmisestä ihmisen. Sano se minulle niin, että kuulen. Sillä vaikka sanon tietäväni, että olen hyvä tällaisena kuin olen, niin en minä aina taida sitä uskoa.

Kuva: Olli Hautamäki

Share
Ladataan...

Ladataan...
Letti sekaisin

Uhmaan yliopistojärjestelmää. En lue tenttiin, en palauta esseetä ajoissa, vien laput väärään paikkaan. Uhmaan luonnonlakeja, juoksen t-paidassa talvipakkasilla, nostan kädet ilmaan ukkosella.  En siivoa, en laita ruokaa, en mene tänään ulos. Jätän astianpesukoneen pyörimään ilman valvontaa ja lähden tutustumaan ihmiseen, jolle en kerro oikeaa nimeäni. En pyöräile kouluun, vaan otan taksin kilometrin päähän. Otan ylimääräisen lihapullan linjastossa, lasken kuuman veden suoraan hanasta, teen pullataikinan ja syön sen raakana. Juon oliivipurkista pelkät nesteet, käytän pistorasiaa suihkun aikana ja juon desin vettä päivässä.

Ohitan bussikaistan kautta, ajan liikenneympyrää väärään suuntaan. Syön kolme levyä suklaata, vältän vegeruokaa viimeiseen asti, istun kahvilassa yksin kuuden hengen pöytään. En hanki punaista tupaa ja perunamaata, en kouluta koiraani, en osta asuntoa. En hymyile naapureille, en liity S-ryhmän asiakasomistajaksi, en hanki kirjastokorttia. Kulutan valtion varoja opiskelemalla ikuisesti, vaihdan alaa vuoden välein, nostan sossun tukia ja käytän ne leffalippuihin. Juoksen liukuportaat väärään suuntaan kolmikymppisenä. Nousen barrikadeille puolustamaan aatetta, johon en usko. Kävelen päin punaisia lasten nähden, ajan pyörällä ilman kypärää ja valoja, näytän poliisille keskisormea kahdesta eurosta.

Ja vaikka suurimmassa osassa asioista päätän sittenkin toimia kuten järkevien ihmisten kuulemma kuuluu, ainakin tiedän, että valitsin sen tietoisesti. Koska halusin elämän, josta pidän. Halusin tekoja, joilla on merkitys.

Kuva: Free-Photos, CC0

Share
Ladataan...

Ladataan...
Letti sekaisin

Vaihtelu on elämän suola, ja nyt olen vaihteeksi kokeillut lukea vähemmän. Tai oikeastaan omistaa lukemiselle vähemmän aikaa päässäni. Tällä ajan määrällä jona itse ajattelen että pitäisi lukea, olen loppujen lopuksi saavuttanut aika vähän. Luen siitä nimittäin vain murto-osan, ja lopun ajan koen syyllisyyttä enkä saa luettua, mutta en anna itselleni lupaa tehdä mitään muutakaan.

Välillä parempi ote elämään löytyy, kun tekee tavallisuudesta poikkeavia ratkaisuja. Olisiko järkevämpää vaikka lukea tentin alla enintään kolme tuntia päivässä, jotta aloittamisen kynnys ei kasvaisi niin suureksi? Tai aloittaa viikko aiemmin kuin ensin suunnitteli? Saatoin joskus pahassa tenttisumassa lukea 10 tuntia jonakin päivänä, ja siitä täytyi olla jo tehokkuus kaukana.

Benjamin P. Hardy on aamurutiineja käsittelevässä artikkelissaan todennut, että 20 % omasta energiasta tulisi käyttää työhön ja 80 % palautumiseen ja itsensä kehittämiseen. (Linkkasin saman artikkelin kaksi viikkoa sitten, joten jos luit sen silloin, älä turhaan vaivaudu avaamaan sitä uudestaan.) Hänen mukaansa riittävä palautuminen ja työhön valmistautuminen pitämällä itsensä kunnossa lisää itse työn tehokkuutta. Jos työhön käytetty aika todella on tehokasta, sen saa tehtyä lyhyemmässä ajassa. Rakastan tätä ajatusta jo siksi, että se suo ihmiselle enemmän luvallista vapaa-aikaa. Lisäksi tiedän itsekin, että painaisin duunia tehokkaammin, jos voisin sen varjolla aiemmin heittää aivot narikkaan ja lähteä vapaalle.

Yksin lukiessa ajatukset lähtevät helposti harhailemaan, ja vaikka luulinkin pitäväni enemmän yksin lukemisesta, kokeilin viime tenttiin porukalla lukemista ja kyselemistä. Sitä tehdessä keskittymiskyky parani, aika kului nopeampaa ja itsekin uskoi taas, ettei ole tyhmä, että muistaa sittenkin jotain äsken kuulemaansa, vaikka välillä tuntuu ettei oppimista juurikaan tapahdu niissä asioissa joissa pitäisi. Myös oppimiseen tarvittava aika väheni eli voi lukea vähemmän!

Sama pätee myös vapaa-ajan projektien tekemiseen. Jos päätät saada koko jutun valmistumaan yhdeltä istumalta tai muistelet kaikkia ideoita, jotka tänä vuonna jäivät toteuttamatta, et välttämättä pääse alkua pidemmälle. Hulluutta on tehdä sama asia uudestaan ja odottaa eri lopputulosta, kuten Einstein on hienosti sanonut. Kokeile siis tehdä jotain eri tavalla. Jaa arkipäivät koulujutuille ja viikonloppu luoville projekteille. Raivaa tehtäviä pois, ota vapaata, tee vähemmän. Eikö luovuuden lähtöpiste vanhempien oppien mukaan olekin tylsistyminen?

En sano, että tämä toimisi kaikille tai kaikissa tilanteissa. Ennemmin haluan sanoa näin: jos koet olevasi jumissa, et pääse eteenpäin vaikka vaatisit itseltäsi kuinka paljon, niin mitä jos vaihteeksi kokeilisit tehdä vähemmän?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Letti sekaisin

Kuva: Olli Hautamäki

Unelmani on elämä, jossa ei tarvitse valittaa omasta kiireisyydestä. Elämä, jossa eri tavoitteet ja haaveet ovat niin hyvin tasapainossa, että ne eivät kuormita huonolla tavalla. Unelmia voisi vaikka laittaa peräkkäin: jättää jotain haaveita tulevaisuuteen mutta kuitenkin tarttua johonkin nyt, jolloin kokee elävänsä täyttä elämää myös nyt eikä sitten joskus. Tai sitten ei paneudu kaikkeen täysillä, ei vaadi itseltään nopeaa huippusuoritusta kaikessa, vaan tekee muutamaa asiaa pikkuhiljaa, fiiliksen mukaan, prosessista nauttien.

Vaikka en esimerkiksi työurasta vielä paljoa tiedä, uskon priorisoinnin voimaan. Uskon siihen, että ainakin jossain määrin on mahdollista päättää itse, mihin käyttää aikansa, ja jos uskallusta riittää irtautua oletuksista ja pinttyneistä tavoista, niin paljonkin voi omassa elämässä muuttua. Uskon, ettei täällä ketään pakoteta mukautumaan kiireisen yhteiskunnan tapoihin, vaan omaa tietä voi ainakin tiettyyn pisteeseen asti luovia väljemmille vesille.

Unelmoin elämästä, jossa työ ei ole keskeistä. Unelmoin siitä, että vaikka olen työn intohimoinen tekijä, vaikka toivon mukaan tulen rakastamaan sitä, mitä tulevina vuosina teen, se ei koskaan ole minulle kaikki eikä edes puolet. Haluan paljon vapaa-aikaa, sekä yksin että toisten kanssa. Ja vieläpä niin, ettei vapaa-ajallakaan tarvitse ahdistua tekemättömistä töistä. Tarkoitti se sitten 80% työaikaa, pätkätöitä, tai jotain omaa henkistä asennetta, olosuhteiden mukaan. Vaikka joku kokeneempi saattaa nähdä asian realistisemmalta kannalta, uskon silti, että asenteella voi olla enemmän vaikutusta kuin joku kyynistynyt tuhahtelija alkujaan saattaisi ajatella.

Olen ollut hetken aikaa putkessa, jossa yksikään aamu tai ilta ei ollut vapaa, ja jos olikin, se piti käyttää tekemättömiin töihin. Rakensin itselleni tuon putken, koska halusin menestyä asioissa joista pidin, olla hyvä tulevassa työssäni ja vielä lyhyessä ajassa ottaa vuosia kiinni tuoreella jalkapallourallani. Silti en opiskellut tarpeeksi, en ehtinyt parantaa lihaskuntoa jalkapallon tueksi kun treenejä oli jo neljästi viikossa, en ehtinyt tehdä tutkimusta sillä vauhdilla kuin halusin. Välillä en ehtinyt käydä suihkussa tai tehdä ruokaa, kun univelassani mieluummin nukuin vartin pidemmät yöunet. Olen siis pienessä mittakaavassa kokenut sen, kun intohimo omissa tekemisissä vie tilaa ihmissuhteilta, ja niiden pientenkin seurausten huomaaminen erityisesti jälkikäteen oli minulle tarpeeksi. Halusin tehdä yhtä aikaa kaikkea mitä sydämeni janosi, ja siihen putkeen en enää palaa.

Unelmoin perhe-elämästä, jossa ensin tulee ihmissuhteet ja vasta aikaisintaan niiden jälkeen työ - ihan myös käytännössä, eikä vain ihanteiden tasolla. Helppohan se on nyt sanoa, enkä halua väheksyä olosuhteiden ja vastuiden merkitystä, mutta vähintään joka tilanteessa voi kyseenalaistaa nykyiset tapansa; miettiä uudelleen, mitä todella arvostaa ja miksi panostaa asioihin, joita ei arvosta. Vaikka täydestä sydämestä rakastaisin työtäni, en koskaan halua olla se ihminen, joka on niin uppoutunut mahtavaan työhönsä, että tärkeämmät asiat jäävät sivuun.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Letti sekaisin

Kukaan ei ole varmaan koskaan lukenut aamuaiheista blogipostausta tai nähnyt blogeissa ihania aamukuvia kahvikuppi kädessä kun kaikki on täydellistä - harmi, koska tästäkään ei tule sellaista.

Neljä vuotta sitten lopetin torkuttamisen. Olin silloin Australiassa kolme kuukautta ja jaoin huoneen neljän muun tytön kanssa. Sain ymmärrettävästä syystä palautetta joka-aamuisesta pirinästä ja lopetin.

Aamut ovat aina olleet minulle vaikeita. Iltayö on mielestäni ihmisen parasta aikaa, jolloin mieli herää eloon ja voisi keksiä luovaa ja siistiä tekemistä tunneiksi. Harmi vain, että juuri silloin on aika mennä nukkumaan, jos haluaa herätä virkeänä. Aina ei jaksa miettiä mitä haluaa eniten sen sijaan mitä haluaa nyt, ja sen seurauksena aamut ovat usein tuskaa.

Torkuttaminen ei koskaan palannut rutiiniin, paitsi ehkä todella väsyneinä aamuina. Sen sijaan ainakin vuoden tahaton aamurutiinini on ollut selata kännykkää sängyssä puoli tuntia ennen peiton alta nousemista. Joskus havahdun jo vartin skrollauksen jälkeen miettimään, että nytkin voisi nousta, mutta toisaalta en jaksanut eilenkään, niin mitäs sitä turhia. Lisäksi laitoin kellon soimaan sen verran aiemmin, että tässä on joka tapauksessa luppoaikaa, mutta en voinut laittaa sitä myöhemminkään soimaan, koska olisin varmaan makoillut saman puoli tuntia ja melkein myöhästynyt koulusta. Päättymätön kierre siis.

Luin vasta Benjamin P. Hardyn aamurutiineja käsittelevän jutun Mediumista. Se kuulosti niin hauskalta, että päätin keksiä itselleni uuden, sillä entinen on aika tylsä. Niinpä viime viikosta alkaen aamuni näyttävät tältä:

1. Lankuta minuutti
2. Mitä haluan tältä päivältä?
3. Rukoile ihan lyhyesti jotain
4. Petaa sänky
5. Avaa some vasta koulussa

Näin tulee aloitettua aamu freesisti, siirrettyä unelmien todeksi eläminen tähän päivään, urheiltua, petattua sänky ja irrottauduttua somen otteesta heti aamusta. Melkein sen ihanan aamukuvan arvoinen suoritus.

Kuva: Olli Hautamäki

Share
Ladataan...

Ladataan...
Letti sekaisin

Huomaan usein ihmetteleväni, miten ihminen voikin olla näin kiireinen. Toisinaan tekee mieli laittaa oma hoppu jonkin kolmannen persoonan syyksi, sanoa ”minä en nyt vain ehdi” ja vielä valittaa siitä, miten kiire koko ajan on, kuin sen takana olisi joku muu. Kuka onkaan se pirulainen, joka on tunkenut minun elämäni niin täyteen, etten ehdi edes öitäni nukkua.

Kai se on lopulta kiinni siitä, miten asiansa priorisoi. Eihän täällä ole pakko kuin kuolla ja maksaa veroja, joten muut asiat lienevät aika lailla itse hankittuja. Kai sen voi itse päättää, satsaako yhdeksän tunnin yöuniin, kuntosaliohjelmaan, huippuarvosanoihin vai sarjojen katsomiseen. Joskus kyllä tuntuu, että enhän ole millään voinut valita tätä kaikkea itse. Tai ainakaan en enää voi valita, kun olen jo sitoutunut tähän ja tuohon.

Välillä tuntuu, kuin eläisi jatkuvassa 110% tehokkuudessa. On niin innoissaan kaikesta mahdollisesta ja haluaa äkkiä hoitaa hommat pois alta näkemättä, että liukuhihnalla on aina lisää asioita jonossa. Mikä neuvoksi? Pitääkö pysähtyä juuri nyt? Ehkä ei ihan nyt, mutta sitten kun nämä kolme asiaa on hoidettu. Ja taas aivokuori unohtaa muistuttaa, että tämä on ehkä sadas kerta tässä kuussa kun luulet että homma toimii noin. Onko ihmiselle hyväksi olla näin tehokas?

Yksi vasta pohtimani pienemmän kynnyksen ratkaisukeino kiireiden tulvaan on tämä: harkitse ainakin puoli tuntia ennen mihinkään myöntymistä, vaikka asia olisi miten pieni ja kiva, tai vaikka olisi itsestäänselvyys että lähdet mukaan, sillä ei se välttämättä ole. Kuten useimmat muutkin säännöt, joita olen itselleni vuosien varrella keksinyt elämää hallitakseni, tämäkin taisi unohtua jo ennen ensimmäistä koitosta. Periaate jäi kuitenkin mieleen: kaikkeen ei tarvitse eikä ehkä kannatakaan suostua, edes kaikkiin kivoihin juttuihin. Myös elämää tuovista asioista voi nimittäin tulla elämää syöviä, jos niitä haalii liikaa.

Mutta ehkä on niinkin, että täytän oman kalenterini, koska olen tekevä ihminen. Minähän se aina kysyn, pidetäänkö tänään juhlat tai pitäisikö aloittaa tämä harrastus tai saisinkohan tehtyä väitöskirjan opiskelujen aikana tai ehtisinköhän huolehtia tällaisesta lemmikistä. Ehkä se kuitenkin on niin, että aidosti haluan tehdä paljon asioita - että se todella on kirjoitettu syvälle luonteeseeni, vaikka oma luonteeni joskus syökin minut elävältä. Vaikka voihan se olla toisinkin. Jos vain uskaltaisin mennä kerrankin toiseen suuntaan, jättää kalenterin puolityhjäksi vaikka aidosti haluan täyttää sen kaikella, saattaisin löytää vastauksen. Saattaisin huomata lisämäärän täyttämätöntä aikaa olevan minulle tarpeen, tai sitten hiljaisuudesta turhautuneena havaita uuden arvostuksen omaa tekevää luonnettani kohtaan.

Share
Ladataan...

Pages