Olen törmännyt mielenkiintoiseen ihmiseen. Aikaisemminkin olen häntä siellä täällä nähnyt, mutta en juuri noteerannut, koska ulkonäkö ei ole iskenyt silmään. Nyt olemme kuitenkin olleet joillain samoilla kursseilla, ja olen päässyt juttelemaan hänelle henkilökohtaisesti. Olen posiitivisesti yllättynyt.

Eleet paljastavat, että hän on selvästi jossain määrin attraktoitunut minusta, ja minuakin on alkanut jossain määrin kiiinnostamaan. Pääsemme jälleen kysymykseen, että mikä on riittävästi. Joistain kriteereistä täytyy luopua, muuten saattaa jäädä yksin. Ei ole olemassa täydellistä kumppania, mutta kuinka paljon pitää olla yhteisiä asioita tai piirteitä ihannekumppanilta, että kannattaa yrittää.

Jutellessani olen posiitivisesti yllättynyt hänen älykkyydestään ja siitä, että hän on monesta asiasta samaa mieltä kanssani. Se on aikas iso plussa. Negatiivista taas on jokin muu luonnepiirre tai keskiverto ulkonäkö, joka ei aivan täydellinen ole, mutta onko se riittävä. Yleensä siinä käy niin, että mitä enemmän ihmisen kanssa on tekemisisissä ja mitä enemmän häneen tutustuu, sitä söpömmältä hän alkaa näyttää. Mutta mikä määrä positiivisia ominaisuuksia ohittaa miinusmerkkiset, että kannattaa yrittää tai kenties käydä treffeillä?

Ajatus treffeistä ja syvempi tutustuminen sitä kautta houkuttelevat minua itse asissa kovasti, mutta jos pyytäisin häntä ja toteaisin, että ei kiinnostakaan, niin mitäs sitten. Hän on kuitenkin selvästi se kiinnostuneempi osapuoli, että jos vielä tarkkailen tilannetta. Näen häntä opiskelun takia vielä monta monta kertaa, joten pitänee koittaa jutella mahdollisimman paljon ja katsoa mihin suuntaa homma lähtee, ja muutunko vieläkin positiivisemmaksi häntä kohtaan, kun juttelukertojen määrä kasvaa.

Nyt on jo tovi asuttu omillaan ilman vanhempia ja harrastettu akateemista vapautta. Miltä tuntuu elämä omillaan? No pahuksen hyvältä!

Parasta omillaan asumisessa on se, että kukaan ei ole vastuussa sinusta, etkä sinä ole vastuussa kenestäkään. Hoidat kaikki päivittäiset askareet, valinnat, ostokset, laskut, sopimukset ja toimet aivan itse ja oman tahdon mukaan. Voit elää aivan niin kuin haluat. Voit vaikka pilata elämäsi, jos haluat. Kenenkään ei tarvitse huolehtia sinun asioistasi. Ah, miten ihanaa vapautta!

Vanhempien luona asuessa oli jossain määrin riippuvainen heidän valinnoistaan. Totta kai heidän ostoksensa, rahan käyttönsä ja päätöksensä vaikuttivat välillisesti oman elämäni laatuun, mutta enää tätä ongelmaa ei ole. Enää ei mene ruokaa roskiin. Nyt syön vain ruokia ja merkkejä, joista itse pidän. Enää ei ole vanhempien tuhlaavaa rahan käyttöä, vaan säästöä.

Syy miksi erityisesti pidän opiskeluelämästä, on myös sen tuoma vapaus. Lukio oli typerää, kun oli kaiken maailman luokanvalvojat, poissaolovalvonta, tietyt kurssit, jotka oli pakko suorittaa sekä suoranainen lasten kaitsinta -meininki, vaikka oltiin aikuisia ihmisiä ja niin edelleen. Mutta ei enää!

Parasta on, kun kukaan ei tee sinulle mitään valmiiksi. Saat luoda lukkarisi itse täysin tyhjästä, ja käydä ne kurssit mitkä haluat, ja juuri silloin kun haluat! Kukaan ei tee sinulle opiskelusi raameja, vaan olet täysin itse vastuussa siitä. Kukaan ei sano sinulle, miten sinun pitää toimia. Voiko olla mitään upeampaa! :)

"I don't need anyone to tell me what to do. I can make my own decisions."

Tänään tuli pitkän tauon ja aikatilastojen nollaamisen jälkeen tehtyä uusi Hesarin lukemisen pituusennätys. Aikaa kuului yli kaksi tuntia. Ei pystynyt edes lukemaan yhdeltä istumalta, vaan lauantaisivujen alkupuolella oli aivan pakko pitää ainakin kahden minuutin mittainen hanavedenjuomistauko. Huh huh. Rankkaa.

Joko Hesarin potentiaalisten luettavien juttujen lukumäärä on kasvanut tai sitten nyt vaan on framilla poikkeuksellisen paljon kiinnostavia uutisia. Veikkaan molempia. Alkuvuoden suurimpia uutisia telakkagaten lisäksihän on tietenkin ollut Hesarin uudistus. Nyt parin päivän "pakko totutella, ennen kuin olen edes laillisesti oikeutettu arvioimaan tilannetta" -totuttelun jälkeen, on pakko todeta, että uudistus oli onnistunut. Ainoastaan silmieni lihasten modifiointi uuteen fonttityylin ja kirjainten uuteen graafiseen muotoon vaatii enää sopeutumista.

Vaikka joskus tekisi mieli jääräillä ja harrastaa vastarintaliikkeen ylläpitoa (vaikka minulle ei siitä makseta), ei sitä voi kieltääkään, etteikö uusi pienempi koko olisi aikas paljonkin handympi.

Teemasivujen uudistus on myös onnistunut. Kokonainen hulppea torstailiite täynnä elämähömppää, ihmissuhdejuttuja ja terveysmeininkiä. JES! Aivan mahtava kamaa. Ja erityisesti tänään lauantain tiedehommelit. Luin melkein kaiken. Kyllä toimii.

Alussa saattoi olla fiilis, että vähentääkö tämä muutos Hesarin arvokkuuden tunnetta. Lopputulos on kuitenkin älyttömän paljon freesimpi, tuoreempi, raikkaampi ja modernimpi, nuorekkaampi ja tyylikkäämpi, joten hiiteen arvokkuus.

Mikä ihmeen muotiverbi tämä suomia oikein on? Monet toimittajat tuntuvan viljelevän sitä oikein urakalla. Viljelelevät, vaikka eivät saisi edes maataloustukia, niin popular se on. "Huippupomo suomii naapurin Peraa." "Yhdistystenyhdistysmiskeskus suomii huippuyhdistelijää." Ja so on. Voisin itse kirjoittaa tähän, että suomin suomimista, mutta en aio kirjoittaa sitä.

Suomia-verbi tuo ensimmäisenä mieleen tietenkin Suomen, ja suomia-verbi on negatiivinen. Suomea välillä haukutaan negatiiviseksi, pimeäksi, masentuneeksi ja synkkämieliseksi maaksi. "Uaagh, täällä on kylmä ja pimeää, kaikki masentaa ja uaagh, on huono itsetunto ja aion käyttäytyä sen mukaan ja mollata Suomea, uaagh" Miksi sitä vaikutelmaa pitää edelleen tehostaa käyttämällä tällaista negatiivista verbiä?

Ja koska näillä suomia-verbin käyttäjillä on ilmeisesti jotain Suomen valtiota ja suomalaisuutta vastaan, he käyttävät sitä verbiä häikäilemättömästi kaikissa uutis- ja muissa kirjoituksissaan, jotta voisivat haukkua Suomea laillisesti ja sumeilematta. Tämä sananikkareiden keksimä ja lähes yleisstatuksen saanut verbi antaa heille tekosyyn haukkua Suomea. Piilomollausta. Jos heillä ei olisi mitään Suomea vastaan, eivät kai he nyt käyttäisi tällaista Suomea mollaavaa verbiä. On niitä muitakin verbejä, jotka ajavat saman tarkoituksen. Käyttäkää niitä.

Voisi tosin olla, että kaikki eivät ehkä ole edes ajatelleet tätä ja menneet vaan muodin mukana ja haukkuneet Suomea, mutta tämän kirjoituksen jälkeen tietämättömyys ei ole enää tekosyy. Joten lopettakaa suomiminen, suomiointi ja kaikki yleinen suomia-verbin käyttö. Näin valtiomme yleinen itsetunnon taso kohisee sfääreissä mittarit paukkuen ja kansansairaudet vähenevät, mistä kaiken maailman sosiaali- ja terveysministeriöt ja -virastot sun muut kiittävät. Tämän lisäksi lisäksi säästyneiden masennus- ja muiden yleissairauskustannusten rahat voidaan käyttää Suomen talouden kilpailukyvyn kehittämiseen ja laskemaan velan osuutta bruttokansantuotteesta. Tänk juu! :)

Suunnittelen tässä kevätkauden lukkareita ja tarkastelen kurssitarjontaa. Oivallinen tilanne sille, että tulevaisuusahdistusepävarmuusmasennus iskee. Pitäisi valita jokin selkeä linja, johon keskityä, jotta tulisi tunne, että todella osaisi jotain osa-aluetta. Mutta minkälaista tietoa ne vaativat työelämässä, ja mikä minua edes kiinnostaa? Saanko töitä tulevaisuudessa, jos teen vääriä valintoja, kursseja ja sivuaineita?

Pitkä sivuaine tuo enemmän varmuutta, kuin useampi pieni. Mutta mitä valita sivuaineiksi? On monia vaihtoehtoja, ja monia eri kursseja, joilla voisi käydä tsekkaamassa fiiliksiä. Lukujärjestyksen tila on kuitenkin harmillisen rajallinen. Työmäärä kasvaa hyvin äkkiä liian suureksi, ja sen lisäksi useat kurssit menevät päällekkäin... Kaikkea ei voi, eikä ehdi kokeilla. Ei sitä ikuisestikaan voi opiskella ja etsiä alaansa ja haalia erinäistä tietoa. Opiskeluaika on rajattu, ja Kelan tukien määrä on rajattu.

Sanovat, että opiskeluaika on elämän parasta aikaa. Tällä hetkellä taas vaan kulminoituu kaikki epävarmuus tulevasta. Mitä opiskella ja millä tahdilla? Entäs kaikki kesätyöt ja oman alan työt. Ja kuinka tasapainottaa oikea määrä työtä ja sosiaalista elämää opiskelun ohessa. Rahaakin voisi aina olla enemmän. Aikaakin on liian vähän. Saamarin kilpailu- ja suoritusyhteiskunta. AArhagrgh! Give me a break!

-----

Tämä on ohimenevä "kaikki on niin epävarmaa" -tila. Ainakin toivon niin. Olen päässyt näistä ennenkin yli ja teen sen taas. Pitää vain sietää tätä tietty ajan mittainen pituus, jonka jälkeen aurinko taas paistaa. Jos vain annan tämän päivän kulua. Katson illalla Harry Potteria :) ja nukun huomiseen. Silloin alkaa taas elämä, kaupat aukeavat ja ihmiset palaavat kaduille. Kenties saan siitä taas virtaa.

Nyt on ne päivät menossa, kun on jouluajan jouluisin aika. Tällä hetkellä joulu ei merkitse minulle yhtään mitään. Samanlainen päivä muiden joukossa. Ihan samaa pakastepitsaa vedän kuin arkipäivinäkin.

Pienenä joulu oli yksinkertaisesti parasta, mitä maa päällään kantoi. Aatto oli vuoden paras päivä. Ei ollut mitään iloisempaa ja tunnelmallisempaa. Ensin koko aamu lastenohjelmia, sitten kuusen koristelua ynnä muuta joulu -hang aroundia. Ja illallla joulun kohokohta, lahjojen saanti. Näillä lahjoilla sitten peuhattiinkin koko loppuloma.

Sen jälkeen, kun lapsuus loppui, joulussa ei ole ollut mitään imua. Lapsena todellakin pointti oli ne lastenohjelmat, kuusi, lahjat ja tunnelma. Nyt vanhempana tietysti joulun pointti on aivan toinen. Omassa aatemaailmassani joulu on aikaa, jota vietetään tärkeimpien läheisten kanssa. Ainoa ongelma on se, että tämä tärkein läheinen puuttuu. Ei ole elämänkumppania, jonka kanssa viettää joulua. Ei ole henkilöä, jonka kanssa mennä rauhalliselle joulukävelyllä, halailla ja pusutella, maata sohvalla toisen vieressä joulun hämärässä tunnelmavalaistuksessa, katsoa jouluisia hömppäohjelmia tai mitä tahansa muuta, kunhan vaan saisi olla toisen kanssa.

Sukulaiset tai vastaavat eivät voi mitenkään kompensoida tätä vajetta. Jouluna haluan olla läheisimmän ihmisen kanssa, ja tämä puuttuu. Sukulaisvierailut ovat sitä ihmeellistä pakkopullaa, mutta vielä ei ole uskaltanut sanoa ei-oota, koska todennäköisesti sukulaiset ja vanhukset ovat sellaisia vanhoillisia ja perinteisiin nojaavia jääriä, jotka ihmettelevät, miksen haluaisi viettää joulua heidän kanssaan ja suuttuisivat, koska eivät ymmärrä nykyaikaa ja toisten ihmisten erilaisia mielipiteitä ja haluja viettää joulua. Joulun pitäisi olla kivaa, eikä mitään sukulaisten luona pakolla suoritettavaa kärsimystuomiota. Miksi ihmeessä haluaisin viettää jouluni jonkun sukulaisten kanssa? Whaat!!?!?? :D

Monet opiskelututtuni menevät jouluna useammaksi kuin yhdeksi päiväksi  kauas jonnekin korpeen vanhempien, mummojen tai muiden sukulaisten luo. Olen aina ihmetellyt, että mitä ihmettä ne siellä oiken duunaavat. Syömisessä ja lahjoissa menee pari tuntia, mutta ei usempaa päivää. Eivät ainakaan Facessa ole, kun Face ammottaa hiljaisuuttaan taas juuri nyt, kun olisi eniten aikaa olla siellä, koska on loma. Jos eivät ole Facessa tai netissä tai missään, niin mitä ihmettä siellä sukulaisissa sitten tehdään? Rakennetaan käpylehmiä vai? Olen aina miettinyt tätä, ja joskus on varmaa pakko kysyä joltain tätä oikeasti. Itse en ainakaan vastaavissa tilanteissa saa aikaa kulumaan sitten millään, saati sitten että sitä pitäisi sietää yli päivän verran.

Lopuksi pitää kuitenkin todeta, että tämä on ilmeisesti välitila. Lapsuuden ja parisuhteen välinen sinkkujoulutila, jolloin joulu ei merkitse mitään. Tilan muutosta seuraavaan odotellessa. Mutta on joulussa sentään se hyvä puoli, että televisiosta tulee keskimäärin enemmän elokuvia, ja todennäköisyyksien periaatteiden mukaan, mitä enemmän tarjontaa, sitä todennäköisemmin mukana voi olla myös muutama helmi. Joten eiköhän tästäkin joulusta selvitä. :)