Sole poka ku nostaa!

Ladataan...

Olen täysin erilainen ihminen kuin viime vuonna tähän aikaan.

Tammikuussa 2013 minulla oli motivaatio-ongelmia kaiken kanssa ja pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat suurilta. Tykkäsin ennemmin valittaa ongelmista, kuin oikeasti tehdä niille jotain. Saatoin pyöritellä mielessäni ihan mitätöntäkin asiaa, tai suoritettavaa tehtävää, mutta toimeentarttumisen sijaan päivittelin ja voivottelin. Ehkä jopa loukkaannuin, jos joku halusi ratkaista ongelmani sen sijaan, että hän olisi taputtanut päähän ja sympatiseerannut elämän rankkuutta kanssani.

Tammikuussa 2014 tilanne on täysin eri. Ponnari vaan vilahtaa, kun energisenä tartun toimeen, käärin hihat ja hoidan asioita yksi toisensa jälkeen pois kuleksimasta.

Miten tässä nyt näin kävi? Miten siitä itsesäälijästä tuli niin ratkaisukeskeinen tyyppi?

 

Vastaus löytyy jälleen kerran salitreenistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: nouseeko rauta, jos istun itkien sen vieressä, ja valitan, miten kamalan paljon se painaa? Ei nouse.

Miten tilanne ratkaistaan? Yritetään. Jos ei nouse, koitetaan ensi viikolla uudestaan.

Fyysinen vahvuus tekee myös henkisesti vahvaksi, ja keino siihen on perin helppo: Sole poka ku nostaa!

 

Tähän kuvaan kiteytyy mielestäni koko postauksen sanoma.

Jäikö kuvan tyttö voivottelemaan menettämäänsä jalkaa? Ei! Hän lähti vetämään maasta!

Kuvan lähde

 

Kun kroppani voi kokonaisvaltaisesti hyvin, se vaikuttaa myös pääkoppaan, ja toisin päin. Tiedän omalta kohdaltani, että lisääntynyt rasvansyöntini ja ruokayliherkkyyksieni eliminointi hyrryttää runkoa ja nuppia ihan eri tavalla, kuin ennen.

Olen saanut nousevien treenipainojen myötä myös minulle ennestään tuntematonta itsevarmuutta ja päättäväisyyttä. Mistä se löytyy?

Tangon alta. Olen jäänyt kahdesti painotangon alle syväkyykkyyn, koska olin päättänyt jo tankoon tarttuessa, ettei se nouse. Eikä se noussut. Penkkipunnerrustangon ollessa rinnan päällä totean mielessäni, ettei tästä mitään tule, eikä siitä silloin tulekaan. Salille ei voi mennä koittamaan, josko se paino nyt nousisi. Se joko nousee tai se ei nouse. Kun niskan päällä on enemmän kuin oma elopaino, on päätös ylösnousemuksesta pitänyt tehdä jo hyvissä ajoin ennen kyykkyyn laskeutumista. Ja jos tällä kertaa päivän tavoitepainot eivät nousseetkaan, niin ainakin yritin, ähisin, enkä luovuttanut heti alussa.

Kaikki nykyiset treenipainoni olen saavuttanut puhtaasti omalla työllä. En ole voinut huijata, luntata, tai saada helpotusta mistään. Muistan, kun viime kesänä räpistelin viimein, monen kuukauden yrityksen ja erehdyksen jälkeen, yhden leuan. Fiilis oli ihan mieletön! Tunsin itseni supernaiseksi. Minä tein sen! Kaikki tämä, itse, omalla työllä saavutettu. Itsevarmuus syntyy onnistumisista. Päättäväisyys syntyy itsevarmuudesta.

Asioiden mälväämisestä ja pyörittelystä säästyneen ajan ja energian voi nimittäin käyttää oikeasti johonkin hyödyllisempään. Vaikka leuanvetoon. Kaikkeen löytyy yleensä ratkaisu. Ja jos ei löydy, asia on todennäköisesti sellainen, johon ei voi vaikuttaa. Silloin sitä on turha miettiä. Ja mennä vetämään vaikka leukoja.

Share

Kommentit

wilmiina (Ei varmistettu) http://teepaitajafarkut.blogspot.fi

Ihana sinä <3
Oispa itelläki treenimotivaatio toi, eikä vaan se, et no mä meen nyt salille koska on pakko siks kun se lopputulos tekee mulle hyvää :D

cherryjam

Ite oot :)

En tiedä onko sillä motivaattorilla lopulta väliä, kunhan se harrastus toimii elämänlaatua parantavana.

Leivoksesta veistokseksi (Ei varmistettu) http://annajoentakanen.blogspot.fi/

Hurraa ja aamen.
Se on ihan uskomatonta, miten koko homma on päästä kiinni isompien painojen kans! :)

Kommentoi

Ladataan...