Ladataan...

Olen täysin erilainen ihminen kuin viime vuonna tähän aikaan.

Tammikuussa 2013 minulla oli motivaatio-ongelmia kaiken kanssa ja pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat suurilta. Tykkäsin ennemmin valittaa ongelmista, kuin oikeasti tehdä niille jotain. Saatoin pyöritellä mielessäni ihan mitätöntäkin asiaa, tai suoritettavaa tehtävää, mutta toimeentarttumisen sijaan päivittelin ja voivottelin. Ehkä jopa loukkaannuin, jos joku halusi ratkaista ongelmani sen sijaan, että hän olisi taputtanut päähän ja sympatiseerannut elämän rankkuutta kanssani.

Tammikuussa 2014 tilanne on täysin eri. Ponnari vaan vilahtaa, kun energisenä tartun toimeen, käärin hihat ja hoidan asioita yksi toisensa jälkeen pois kuleksimasta.

Miten tässä nyt näin kävi? Miten siitä itsesäälijästä tuli niin ratkaisukeskeinen tyyppi?

 

Vastaus löytyy jälleen kerran salitreenistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: nouseeko rauta, jos istun itkien sen vieressä, ja valitan, miten kamalan paljon se painaa? Ei nouse.

Miten tilanne ratkaistaan? Yritetään. Jos ei nouse, koitetaan ensi viikolla uudestaan.

Fyysinen vahvuus tekee myös henkisesti vahvaksi, ja keino siihen on perin helppo: Sole poka ku nostaa!

 

Tähän kuvaan kiteytyy mielestäni koko postauksen sanoma.

Jäikö kuvan tyttö voivottelemaan menettämäänsä jalkaa? Ei! Hän lähti vetämään maasta!

Kuvan lähde

 

Kun kroppani voi kokonaisvaltaisesti hyvin, se vaikuttaa myös pääkoppaan, ja toisin päin. Tiedän omalta kohdaltani, että lisääntynyt rasvansyöntini ja ruokayliherkkyyksieni eliminointi hyrryttää runkoa ja nuppia ihan eri tavalla, kuin ennen.

Olen saanut nousevien treenipainojen myötä myös minulle ennestään tuntematonta itsevarmuutta ja päättäväisyyttä. Mistä se löytyy?

Tangon alta. Olen jäänyt kahdesti painotangon alle syväkyykkyyn, koska olin päättänyt jo tankoon tarttuessa, ettei se nouse. Eikä se noussut. Penkkipunnerrustangon ollessa rinnan päällä totean mielessäni, ettei tästä mitään tule, eikä siitä silloin tulekaan. Salille ei voi mennä koittamaan, josko se paino nyt nousisi. Se joko nousee tai se ei nouse. Kun niskan päällä on enemmän kuin oma elopaino, on päätös ylösnousemuksesta pitänyt tehdä jo hyvissä ajoin ennen kyykkyyn laskeutumista. Ja jos tällä kertaa päivän tavoitepainot eivät nousseetkaan, niin ainakin yritin, ähisin, enkä luovuttanut heti alussa.

Kaikki nykyiset treenipainoni olen saavuttanut puhtaasti omalla työllä. En ole voinut huijata, luntata, tai saada helpotusta mistään. Muistan, kun viime kesänä räpistelin viimein, monen kuukauden yrityksen ja erehdyksen jälkeen, yhden leuan. Fiilis oli ihan mieletön! Tunsin itseni supernaiseksi. Minä tein sen! Kaikki tämä, itse, omalla työllä saavutettu. Itsevarmuus syntyy onnistumisista. Päättäväisyys syntyy itsevarmuudesta.

Asioiden mälväämisestä ja pyörittelystä säästyneen ajan ja energian voi nimittäin käyttää oikeasti johonkin hyödyllisempään. Vaikka leuanvetoon. Kaikkeen löytyy yleensä ratkaisu. Ja jos ei löydy, asia on todennäköisesti sellainen, johon ei voi vaikuttaa. Silloin sitä on turha miettiä. Ja mennä vetämään vaikka leukoja.

Share

Ladataan...

Nykyinen minäni on monen asian summa.

Isoin ja käänteentekevin asia matkalla parempaan minään on ollut BioSignature-valmennus, jonka aloitin ihanan Sannan johdolla kesällä 2013. Tänään, tammikuussa 2014 viimeisen mittauksen jälkeen yhteinen taipaleemme on toistaiseksi tullut päätökseen, mutta koska olen saanut todella mahtavat työkalut elämääni valmennuksen aikana, ja kokenut järisyttäviä muutoksia niin henkisessä kuin fyysisessäkin minässä, tämä ei jää tähän. Jatkoon palataan myöhemmin.

Valmennuksen alussa olin hyvin skeptinen tulosten suhteen. Minähän elin valmiiksi jo tosi terveellisesti, liikuin ja voimaharjoittelin. Olin vuosien saatossa itse ottanut hyvin paljon selvää niin ravitsemukseen kuin liikuntaankin vaikuttavista tekijöistä. Mitähän uutta muka saisin enää irti?

Nyt, puolen vuoden valmennussuhteen jälkeen voin todeta, että aika paljon. Itse asiassa sana "aika paljon" on hyvin vaatimaton tila kuvaamaan tätä huikeata ja pärisyttävää muutosta, jossa nyt 6kk myöhemmin olen. Kropassa on toki tapahtunut isoja asioita, mutta suurimman muutoksen on ehdottomasti kokenut pää, ajattelu, omakuva, itsetunto, ongelmanratkaisukyky ja -halu! Henkisiin muutoksiin palaan seuraavassa postauksessa.

 

En voi väittää, etteikö kropan tiivistyminen ja rasvan katoaminen minua motivoisi, mutta itse näen sen oikeastaan kaiken tämän nykyisen hyvinvoinnin ja jokapäiväisen ylitsepursuavan mielettömän elämäni sivutuotteena. Tiukentuminen ei ole ollut ykkösprioriteettini, vaan kokonaisvaltainen hyvinvointi. En lähde avaamaan valmennusten sisältöä sen tarkemmin, sillä kyse on aina yksilöstä, ja yksilöllisistä toimintatavoista optimaallisimman olotilan saavuttamiseksi. En selitä myöskään BioSignaturen toimintaa, koska kaikki on jo kattavasti sanottu täällä/Optimal Performance, Biosignature-mittauspisteet. Linkkiin kannattaa tutustua, kuten myös koko Optimal Performancen informatiivisiin sivuihin.

Koska kaikki kuitenkin janoavat lopputulosta, aloitetaan ensin BioSignature-mittaustaulukosta. Taulukko ei varmasti kerro itsessään mitään kenellekään muulle, kuin valmennettaville, mutta siitä näkee joka tapauksessa ihan loistavasti lähtötilanteen ja lopputuloksen, vaikka edelleen korostan, että tulokset ovat hyvin yksilölliset, koska toista Cherryjamia ei maailmassa ole. En vertaa itseäni kehenkään, eikä kenenkään kannata itseään minuun verrata, koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä.

Tämän puolen vuoden aikana en kärsinyt päivääkään, minua ei harmittanut kertaakaan enkä kokenut jääväni mistään paitsi.

Kaikki valmentajan suositukset olivat lopulta omiani, täysin vapaaehtoisia valintoja ja päätöksiä tehdä asioita, niinkuin tein, ja teen yhä. Saatoin saada suosituksia puoleen tai toiseen, mutta koska tässä tähdättiin loppuelämän hyvään oloon ja päivittäisiin tapoihin, oli kaikkien päätösten tunnuttava kuitenkin minusta itsestäni hyviltä ja oikeilta. En siis laita sanoja valmentajani suuhun seuraavassa kappaleessa :)

En tehnyt yhtä ainutta aerobista harjoitetta tyhjällä vatsalla aamulla, en tehnyt niitä edes päivällä. Söin ihan älyttömiä määriä rasvaa, siis kovaa rasvaa, jota haluan aina korostaa. En laskenut kalorin kaloria, vaan söin herkkuruokia silloin kun nälätti. En reenannut itku silmässä, hampaat irvessä, vaan joka ikinen kerta salille oli kiva mennä. Minua ei kertaakaan kismittänyt "etten saa syödä jotain", koska en mielestäni jäänyt mistään paitsi. Lopetin kaikki viljat ja maitotuotteet lukuunottamatta voita, satunnaista kermaa ja puhtainta mahdollista heraa. Myös ruokayliherkkyyksien kartoittamisella oli todella, todella suuri merkitys hyvinvointiini.

Perustin tämän blogin, koska haluan kertoa vaihtoehtoja kurille ja kärsimykselle. Jumalaisen kropan, puhumattakaan äärimmäisen hyvinvoivasta pääkopasta,  saa paljon helpomminkin, kuin kontrolloimalla ja säännöstelemällä.

Yhteenvetona todella hedonistisen puolen vuoden aikana rasvaa on lähtenyt 6,7%, puhdasta lihasmassaa saatu 2,4 kiloa. Luvut eivät ole tietenkään absoluuttisia totuuksia, vaan antavat minulle osviittaa siihen, että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Sama matka kuvina. Vasemmalla puolella kuva syyskuulta 2013, oikealla kotikutoinen anatominen asento tammikuu 2014. Salikielellä: leukoja 8, mave-enkka 100kg, penkki 55kg.

Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka. Reissu on yhä kesken.

Buzz Lightyearin sanoin: Kohti ääretöntä ja sen yli!

Share

Ladataan...

Ensimmäisessä osassa kyseenalaistin sanan terveellisyys, vedoten siihen, miten subjektiivinen koko käsite on. Aihe on laaja, joten  tässäkään postauksessa ei vielä päästä syvälle ruoka-aineyliherkkyyksiin, vaikka niin lupasinkin.

Kritiikkini sanaa kohtaan kohdistuu myös oman genreni, eli luolamiesruokavalion, blogeihin. Lähtökohtaisesti paleo-ruokavalio (lue täältä/Paleo Helsinki:Aloita tästä jos ei kellot soi) on henkilökohtaisesti mielestäni se kaikkein terveellisin (lupaan, tämä on viimeisiä kertoja kun sana mainitaan blogissani), mutta koska ihmiset ovat yksilöitä, ja meillä kaikilla on ainutlaatuinen ruoansulatusjärjestelmä, myös ne optimaallisimmat tuotteet itselle ovat yksilöllisiä. En väitä, että kokis ja Big Mac olisi jollekin paras yksilöllinen ruokavalio, vaan luonnollisesti tottakai tietyt universaalit periaatteet käyvät kaikkii ihmisiin ja ovat hyvinvoinnin perusta. Koska hienot kirjoittajat ennen minua ovat saaneet asiat jo ylös ymmärrettävässä muodossa, tässä/Kukka Laakso: Muistilista ja tässä/Paleo Helsinki: Pikkuhiljaa paleoon linkkejä yleispäteviin puitteisiin ruoan suhteen, joilla elämänlaatu paranee varmasti välittömästi (ellei taustalla ole sitten autoimmuunisaurauksia, kilipirauhasen vajaatoimintaa etc. jotka vaativat vähän enemmän panostusta).

 

Palaan joskus myöhemmin siihen, miten päädyin nelisen-viitisen vuotta sitten vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, jolla puksuttelin eteenpäin viime kesän alkuun asti. Tähän asti suositut karppiruoat eli mantelijauhe, kerma, rasvaiset juustot ja turkkilainen jukurtti sekä kananmunat olivat lihan ja kasvisten ohessa ruokavalioni kulmakivet. Oikeastaan myös sanan ”ruokavalio” voisi heittää terveellisyyden ohella jo roskiin, sillä en koe olevani millään ”ruokavaliolla”. Näin minä syön elääkseni, voidakseni hyvin ja pysyäkseni mahdollisimman terveenä ja suorituskykyisenä. Mutta koska ihmisillä, kuten myös itselläni, on kova tarve luokitella asioita, on laajemman ymmärtämisen vuoksi ehkä helpompi puhua ruokavaliosta, joka itselläni on paleo-viitekehys/Helsinki Paleo: Perustelut paleolle.

Koin voivani hyvin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Käytin kovia rasvoja, eläinproteiineja, hiilarit sain kasviksista ja marjoista. Usein hiilihydraattien syöntiä kuitenkin ihan vahingossa laiminlöin, ja salitreenin aikana usein haukotutti, väsytti. Lihaspaineita ei ollut nimeksikään, ja pitkissä sarjoilla lihaksen hapotus oli ihan infernaalinen. Olin useasti myös tosi väsynyt, aamuheräämiset kestivät muutaman tunnin torkutellessani koomassa. Ei vaan pystynyt, mutta se nyt on tää vuodenaika/stressi/kouluväsymys/ei huvita. Peilistä katsoi välillä vähän turvonnut naama, ja sinällään hoikassa varressani heilui leuan alla ihmeellinen kaksoisleuka, vaikka normaalipainossa pysyttiinkin. Rakenteellinen vika, ajattelin.

Vatsaa turvotti usein, ja kärsin refluksitaudista. No, mulla nyt on tää sairaus, eletään sen kanssa, onhan mulla elinikäisset lääkkeet tähän. Akne vaivasi, ei tosin enää niin pahana, kuin eläessäni virallisten ravitsemussuositusten mukaan, mutta sekin alkoi olla jo asia, jonka kanssa vaan opin elämään. Niistää piti myös jatkuvasti mutta täähän on tätä diagnosoitua astmaa.

 

Kesän alussa varasin ajan BioSignature-mittaukseen, josta olin sekä lukenut paljon, että kuullut suosituksia sen läpikäynneiltä ystäviltä. Valmennuksesta kirjoitan myöhemmin lisää. Olin asian suhteen hyvin skeptinen, koska minähän eli jo huipputerveellisesti, mitä uutta voisin muka saada? Valmennuksen alussa läpikävimme edellämainittuja kehoni ongelmia, jotka eivät mielestäni olleet ongelmia vaan "normaaleja elämään kuuluvia oireita", koska olin niihin jo niin tottunut. Sain suosituksen tehdä Food Detective -testin, joka selventää mahdollisia ruoka-aineyliherkkyyksiä. Myös Food Detectivestä kirjoitan myöhemmin tarkemmin.

Testissä näkyi kolmeen luokkaan kuuluvat koodit, jotka oli jaettu heikoiksi, keskivahvoiksi tai vahvoiksi yliherkkyyksiksi. Lyhyestä virsi kaunis: pidättäydyin kolme kuukautta tarkasti minulla vahvasti yliherkkyyksiksi nouseista ruoka-aineista ja pyrin parhaani mukaan välttelemään keskivahvoja ja heikkoja yliherkkyyksiä. Ja tuon kolmen kuukauden aikana kaikki ylläolevat oireeni katosivat. Osa jo todella lyhyessä ajassa.

 

Yhteenvetona: söin siis vain terveellisiä ruokia, mutta kärsin silti erilaisista ongelmista, koska osalle ruoka-aineista olin herkistynyt, ja ne olivat ongelmieni perimmäinen syy. Tästä syystä sana "terveellinen" on tästä lähin pannassa tässä blogissa.Vaikka pähkinät ovat huipputerveellisiä, ne saattavat aiheuttaa sinulle oireita. Vaikka marjat luokitellaankin suomalaisiksi superfuudeiksi, saatat tulla niistä todella kipeäksi. Vaikka me luolanaiset suosittelemmekin eläimen lihaa terveellisenä ruokana, saatat kärsiä seurauksia pitkänkin aikaa, mikäli olet sille yliherkkä.

 

Ja koska kuvaton blogi on tylsä, lisätään loppuun kuva eilisen saliaherruksen tuloksesta. Suoni! Siellä se pullottaa.

 

 

 

Share

Pages