Ladataan...

Hän on tehnyt comebackin, hän on tullut takaisin, vaikkei koskaan missään ollutkaan... - näin Kalevi Härvää ja J. Karjalaista lainaten, tässä olen. Kirjoitustauon aikana kaikki kaksi lukijaani kysyivät, missä olen ja koska palaan. Kysyntäänhän on vastattava!

 

Viimeksi jäätiin siihen, että otin perusteellisen ylikunnon vuoksi parin-kolmen kuukauden treenitauon, jonka jälkeeen palasin pikkuhiljaa taas jumpan pariin, luvaten itselleni tehdä tällä kertaa koko homman järkevämmin.

 

 

Mitäs tässä välissä sitten on ehtinyt tapahtua? 

 

Ehkä yhtenä isoimpana oivalluksena on tullut omien vanhojen myyttien ja toimintatapojen murtaminen ja kyseenalaistaminen. Esimerkkinä vaikka ruoka. Olen ollut sitä mieltä, että kaikki perustuu vain ja ainoastaan siihen, mitä syön. Äläkä ymmärrä väärin - yhä edelleen se, mitä luukusta alas lappaan, on äärimmäisen korkealla prioriteettilistallani, mutta se ei ole kaikki. Stressin hallinta, uni, lepo, palautuminen, mielekkäät sosiaaliset suhteet, mielekäs muu tekeminen silloin kuin en ole salilla tai syömässä, edistävät terveyttä yhtä lailla kuin ravinto.

 

 

Heinäkuussa 2014 päätin seuraavaa:

 

  • Kolme treenikertaa viikkoon riittää. Sen yli ei toistaiseksi mennä. Ei, vaikka miten tekisi mieli.

  • Mikäli tuntuu siltä, etten viime kerrasta ole palautunut, jätän menemättä, ja menen vaikka huomenna. Tai ylihuomenna. Kehitys ei todellakaan pysähdy siihen, päinvastoin.

  • Aina ei tarvitse vetää äärimmilleen. Treeni on hyvä, vaikkei joka kerta lähdekään taju.

  • Lepoa. Lepoa. Lepoa. Lihas kasvaa levossa.

 

 Miten onnistuin? Kolme treenikertaa on pitänyt kutinsa. Joskus niitä on tullut kaksi, ja se on ihan okei. Joskus neljä. Sekin on oihan okei. Varmasti ylikunnon kaiut kuuluvat vielä näin vuodenkin päästä, eikä jokainen treenikerta ole ollut mitään henkilökohtaisten ennätysten rikkomistulitusta, josta päästäänkin toiseen ja kolmanteen kohtaan: aina ei tarvitse vetää äärimmilleen. Minulla on ollut salikertoja, jolloin olen tehnyt kaksi-kolme liikettä ja lähtenyt kotiin. Hittoako siellä väkisin vääntää, jos ei kulje. Joinain kertoina olen päättänyt mennä vain putkirullailemaan "ja kevyesti pumppailemaan", ja nämä kevyet treenit ovat päätyneetkin huikeaan rutistukseen ja omaan hikilammikkoon hukkumiseen.  Parhain oppi ylikunnosta on ollut se, etten tee kuten ohjelmassa seisoo (ai missä ohjelmassa, ei minulla ole sellaista kuin viitteinä päässä), vaan kuten kroppani toivoo. Olen myös pitänyt lepoviikkoja. Ihan kirjaimellisesti. Itseni tuntien tiedän, etten osaa mennä salille vain kevyesti pumppailemaan, vaan se on joko tai. Siksi olen katsonut parhaaksi pitää lepoviikot kotona, ehkä kevyiden kävelylenkkien muodossa, joskus ei niidenkään, vaan totaalilevon merkeissä. Toimii ja tuntuu hyvältä. 

Aloitin myös uuden harrastuksen, joka vaatii voimaa, liikkuvuutta, kestävyyttä, tanssillisuutta, rohkeutta ja omien pelkojen voittamista. Rengastrapetsi yhdistää kaiken sen, mitä liikunnassa arvostan.

Russian Split

Share