Ladataan...
Likakaivosmiehen tytär

Joulunalusaika on hyvin luonteva hyvä hetki muistuttaa siitä, että lapset ja ördäävät aikuiset eivät ole hyvä yhdistelmä. Pitkät vapaat kun eivät tarkoita kaikille leppoisaa ja rentouttavaa yhdessäoloa vaan kiristyneitä hartioita, ahdistusta ja häpeää, myös suoranaista pelkoa. 

En nyt niinkään puhu niistä perheistä, joissa kuusijuhla päättyy poliisipartion vierailuun tai turvakodin rappusille vaan ihan niistä tavallisista perheistä, joissa nyt vaan tykätään rentoutua kunnolla ja ottaa vähän reilummin kuppia. Kun eihän siinä mitään pahaa ole, kun on juhlapyhät ja kaikki. 

Ja sitähän sitten otetaan. Ensin kaikilla on mukavaa, mikäs tässä. Puheen volyymi nousee pikkuhiljaa, kohta jo lähes huudetaan toistensa päälle kun jokaisella on omasta mielestään kaikkein säkenöivintä sanottavaa. Yksi alkaa sössöttää ja toinen jankkaa ikivanhaa juttua ärsyttävyyteen asti, kunnes saa marttyyrikohtauksen ja haukkuu koko porukan. Sitten ehkä paiskotaan ovia, kenties vähän huudetaankin ja mökötetään. Seuraavana aamuna podetaan pientä morkkista, ehkä vähän naureskellaan, no joo olihan se taas vähän semmosta, heh heh.

Ja jossain joku pieni näpelöi lahjanarunpätkää, tuijottaa lattiaa ja toivoo voivansa olla jossain ihan muualla. 

En minä sitä sano, että lapset tulisi tynnyrissä kasvattaa. Jonkun lapsen mielestä aikuiset ovat vain olleet vähän hassuja, toinen pelkää niin että näkee toistuvia painajaisia. Kun kerran aikuisetkin kokevat asioita eri tavoin, mikseivät sitten lapset?

Mutta mistä sinä voit tietää, mitä sinun lapsesi silmät näkevät? 

Share

Ladataan...
Likakaivosmiehen tytär

Huono tytär täällä hei. 

Ei, en tosiaankaan ole soittanut. Kiitos vain muistutuksesta. 

Niin että mikä siinä nyt sitten on etten ole vaivautunut kuulumisia kysymään? 

No kuule. Kun minua ei kiinnosta. 

Puhelin se on sinullakin. Ilmeisesti osaat sitä myös käyttää kun kuitenkin soittelet miehelleni ja valitat miten kukaan ei enää soita eikä tule käymään. 

Niin, aika jännä juttu ettei kukaan jaksa kuunnella enää sinua. Ikuista marttyyria. Koska eihän sinussa koskaan mitään vikaa ole mutta kun ne muut. Eikä kukaan ymmärrä. Vaimokin jätti. Vaikka niin olet kaikkesi yrittänyt. 

Ja minä olen paha koska olen kuitenkin äidin puolella. Että tässä se nyt sitten nähtiin. Mikä kelvoton, petollinen tytär. 

Kuule isä.

Haista sinä paska.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Likakaivosmiehen tytär

Talo sijaitsee korkean mäen päällä. Olen käynyt siellä.

Joskus olen vain jäänyt pihakeinuun istumaan, ehkä käynyt rappusilla. Empinyt, koputtaisinko oveen vai en. Joskus olen mennyt sisälle asti, ainakin eteiseen, ehkä myös tupaan saakka, mutta jäänyt sitten ovenvieruspenkille kengät jalassa istumaan. Kun tästä kuitenkin kohta lähdetään. 

Sitten on niitä päiviä, kun olen riisunut kengät ja jättänyt takin naulakkoon. Käynyt rohkeasti peremmälle ja istunut kahvipöytään. Jopa oikaissut itseni varovasti sohvalle, ainakin hetkeksi. 

Olen käynyt myös ullakolla. Raottanut natisevaa ovea ja tuntenut viileäntunkkaisen ilman kasvoillani. Ottanut pari vapisevaa askeltä hämärässä, hapuillut valonkatkaisijaa vain huomatakseni, että se ei toimi.

Perääntynyt ja paiskannut oven kiinni.

En voi enää tehdä niin.

Minun täytyy nyt asettua taloksi. Siivota ja tuulettaa. Tuoda omat tavarani sisään. Riisua hapertuneet verhot ikkunoista ja ripustaa uudet tilalle. Naulata omat tauluni seinille ja latoa omat lautaseni astiakaappiin. Kantaa likaisenruskeat matot aittaan ja heittää lattialle kaikissa maailman väreissä hehkuva räsymatto. 

Ja tärkein on ullakko. Minun on vaihdettava sinne lamppu ja raivattava se tyhjäksi viimeistä romua myöten. Säilytettävä se, mikä on arvokasta ja heitettävä pois kaikki se, mikä on turhaa ja painaa aivan liikaa.

Kaikki se, mikä painaa taloani kasaan. 

Vielä koittaa se päivä, kun saan juhlia tupaantuliaisia. 

 

Share

Pages