Anna lapselle raitis lapsuus.

Likakaivosmiehen tytär

Joulunalusaika on hyvin luonteva hyvä hetki muistuttaa siitä, että lapset ja ördäävät aikuiset eivät ole hyvä yhdistelmä. Pitkät vapaat kun eivät tarkoita kaikille leppoisaa ja rentouttavaa yhdessäoloa vaan kiristyneitä hartioita, ahdistusta ja häpeää, myös suoranaista pelkoa. 

En nyt niinkään puhu niistä perheistä, joissa kuusijuhla päättyy poliisipartion vierailuun tai turvakodin rappusille vaan ihan niistä tavallisista perheistä, joissa nyt vaan tykätään rentoutua kunnolla ja ottaa vähän reilummin kuppia. Kun eihän siinä mitään pahaa ole, kun on juhlapyhät ja kaikki. 

Ja sitähän sitten otetaan. Ensin kaikilla on mukavaa, mikäs tässä. Puheen volyymi nousee pikkuhiljaa, kohta jo lähes huudetaan toistensa päälle kun jokaisella on omasta mielestään kaikkein säkenöivintä sanottavaa. Yksi alkaa sössöttää ja toinen jankkaa ikivanhaa juttua ärsyttävyyteen asti, kunnes saa marttyyrikohtauksen ja haukkuu koko porukan. Sitten ehkä paiskotaan ovia, kenties vähän huudetaankin ja mökötetään. Seuraavana aamuna podetaan pientä morkkista, ehkä vähän naureskellaan, no joo olihan se taas vähän semmosta, heh heh.

Ja jossain joku pieni näpelöi lahjanarunpätkää, tuijottaa lattiaa ja toivoo voivansa olla jossain ihan muualla. 

En minä sitä sano, että lapset tulisi tynnyrissä kasvattaa. Jonkun lapsen mielestä aikuiset ovat vain olleet vähän hassuja, toinen pelkää niin että näkee toistuvia painajaisia. Kun kerran aikuisetkin kokevat asioita eri tavoin, mikseivät sitten lapset?

Mutta mistä sinä voit tietää, mitä sinun lapsesi silmät näkevät? 

Share

Kommentoi