Käsittämätöntä!

Lilies & Life

Jos joku pistää vihaksi, niin se, ettei auteta hädässä olevaa. 

 

Olen lukenut kotikaupungin Facebook-ryhmästä lähiaikoina turhan usein tilanteita, joissa hädässä olevaa ihmistä ei auteta. Minulla on aiheesta myös tuoreita omakohtaisia kokemuksia.

 

 
Ensimmäinen tilanne (oma tiivistelmä naisen kertomuksesta faceryhmässä):

Vanhempi, n. 80-vuotias mies oli kaatunut pyörällä keskelle autotietä ja koitti horjuen päästä ylös. Laukkukin oli lentänyt kaatumisen seurauksena. Mitä tekevät ihmiset? Hidastavat, tuijottavat ja jatkavat matkaa. Yksikään kymmenistä ei pysähtynyt auttamaan, kun vilkasliikenteisessä risteyksessä vanha mies hoipertelee. Tämän jutun julkaissut nainen oli pysähtynyt keskelle ajokaistaansa, laittanut hätävilkut päälle ja mennyt auttamaan miestä. Vanha herra oli ollut vesiselvä ja kertonut, että hänelle tulee silloin tällöin tällaisia huimauskohtauksia. Nainen oli kysellyt ambulanssin tarvetta ja auttanut miehen pois ajotieltä. Kun tilanne oli ohi ja nainen menossa takaisin autolle, ihmiset mulkoilivat eivätkä jarruttaneet. Nainen kertoo, että häntä hävettää niiden autoilijoiden puolesta, jotka vain ajoivat ohi.

 

Toinen tapaus vain päivää ennen (oma tiivistelmä naisen kertomuksesta faceryhmässä):

Kirjoittajan isä oli huomannut ojassa makaamassa n. 70-vuotiaan rouvan ja pysähtynyt katsomaan mikä on hätänä. Hätäkeskukseen soiton jälkeen rouvan tila oli nopeasti mennyt huonommaksi. Mies oli yrittänyt pysäyttää ohiajavia autoja auttamaan elvytyksessä. KUKAAN ei pysähtynyt. Viimein pyöräilijä tuli kuuntelemaan puhelimesta hätäkeskuksen antamia ohjeita ja mies yritti elvyttää rouvaa. Ambulanssien, poliisien ja lääkäriauton saavuttua tilanteeseen, mitään ei ollut tehtävissä. Rouva kuoli. Kirjoittajan isä jäi miettimään olisiko rouva saatu pelastettua, jos tilanteeseen olisi heti saatu toinen ihminen elvytysavuksi.

 

Löysin itseni hieman vastaavasta tilanteesta toissapäivänä:

Olin juuri saanut syötyä eräässä lounasravintolassa, kun huomasin kassan lähettyvillä vanhan miehen istumassa lattialla. Ravintolatyöntekijä oli juuri mennyt miehen luo pitäen tätä istuma-asennossa. Seurasin ihan hetken kunnes päätin itse mennä paikalle. Kyselin mitä oli tapahtunut. Mies oli kuulemma yhtäkkiä menettänyt tasapainonsa ja tuupertunut lattialle, melkein menettänyt tajuntansa. Huomasin, ettei mies saanut muodostettua sanoja ja häntä oksetti. Ravintolatyöntekijä totesi, ettei varmaan uskalla päästää miestä auton rattiin, johon totesin, ettei todellakaan. Päätin samantien soittaa ambulanssin. Kuvailin tilannetta hätäkeskuspäivystäjälle ja ravintolassa istuvat ihmiset tuijottivat. Yritin kysyä vanhalta mieheltä kysymyksiä päivystäjän ohjeiden mukaan, mutta hän ei vastannut, vaan vaikutti hyvin sekavalta. Ambulanssi lähetettiin ja n. 10 minuutin kuluttua se saapui. Lähdin tilanteesta pois etten olisi tiellä, samalla toivoen kaikkea hyvää miehelle. Ravintolatyöntekijä kiitteli kovasti, että tulin auttamaan ja soitin hätäkeskukseen, sillä hänellä ei ollut puhelinta lähettyvillä. Tässä vaiheessa (vasta) oli ihmisiä kerääntynyt miehen ympärille, eivätkä he auttaneet millään tavalla, sen sijaan he olivat tiellä. Siinä päiviteltiin tapahtunutta ja muisteltiin omia päivystyskäyntejä. Menin autolleni. Jäin hetkeksi keräämään ajatuksia ennen kuin lähtisin ajamaan. Kun n. vartin päästä lähdin, ei ambulanssin luona näkynyt vielä liikettä. Jäi kyllä mietityttämään miten miehelle kävi, toivottavasti kaikki meni hyvin.

 

Toinen, omakohtainen kokemus sattui helmikuussa, kun oli vielä jäätä maassa ja todella liukasta:

Olin menossa tärkeään tapaamiseen edustavissa vaatteissa (ja ihan kunnon talvikengissä.) Liukastuin keskustassa hiekoittamattomalla alueella ja kaaduin melko pahasti. Takkini sekä uudet housuni repesivät ja laukun sisältö tärkeitä papereita myöden levisi pitkin kävelykatua. V*tutti. Polveni ja ranteeni olivat tulessa. Pääsin hetken päästä ylös ja aloin kerätä tavaroitani. Tänä aikana ainakin 10 ihmistä oli kävellyt ohitseni, siis ihan vierestä. KUKAAN ei kiinnittänyt mitään huomiota, kysynyt kävikö pahasti, saati tullut auttamaan. Yksi mulkaisi kauempaa ihan kuin olisin ollut jotenkin häiriöksi. Tuli todella paha mieli. Sentään tapaamisessa sain kylmäpakkauksen ranteeseeni ja paikalle soitettiin hiekoittaja.

 

Mikä siinä on, ettei nykyään tunneta sellaista käsitettä kuin lähimmäisen auttaminen? Onko se tämän yksilökeskeisen kulttuurin seurausta vai eikö ihmisiä ihan oikeasti enää kiinnosta? Tämä on toki kärjistettyä pohdintaa, onneksi löytyy poikkeuksia. Omasta mielestäni toisen auttaminen omien mahdollisuuksien mukaan on itsestäänselvyys ja velvollisuus. Onhan se lakiinkin kirjattu. Liian moni tuntuu olevan tietämätön siitä, että auttaminen ei ole pelkästään omasta tahdosta kiinni, vaan todella velvollisuus lain nojalla. Auttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata sakkoja tai jopa vankeutta. LUE LISÄÄ: Studio55.fi112.fiEnsiapuopas.com  

 

 

Aiheeseen liittyen voisi ottaa vieläkin yhden tilanteen esimerkiksi.

Lehdissä on kirjoitettu siitä, että ihmiset pysähtyvät onnettomuuspaikoille tientukkeeksi tuijottamaan ja monesti vielä kuvaavat tilannetta puhelimillaan. Ensihoitajat ja poliisit joutuvat jopa häätämään ihmisiä pois paikalta. 

 

Koin vähän vastaavan tilanteen viime viikolla:

Ajoin moottoritiellä 100 km/h ja vastaantulevien kaistalla oli sattunut kolari. Tiesin tämän etukäteen, olin lukenut netistä. Ilmeisesti muutama auto minua edellä ajava kuski ei tiennyt kolarista ja päätti jäädä tuijottamaan sitä - siis samalla kun ajoi itse vastakkaiseen suuntaan 100 km/h. Huomasin että auto ajautuu vähitellen tien pientareelle ja meinasi törmätä sillan pylvääseen. Kuski sai onneksi tehtyä korjausliikkeen ja pysäytti auton tielle. Valtava hiekkapilvi peitti näkymän täysin ja muutama muukin auto joutui pysähtymään keskelle moottoritietä, minä mukaanlukien. Siinä kohtaa toivoin, että minun takanani ajava on myös tilanteen tasalla ja hän oli. Itselläni oli pitkä turvaväli edellä ajavaan autoon. Tässä siis utelias autoilija meinasi aiheuttaa usean auton ketjukolarin - kaikki katasrofin ainekset olivat kasassa. 

 

 
Haluan muistuttaa kaikkia auttamisen velvollisuudesta, maalaisjärjen käytöstä ja liikenneturvallisuudesta.

 

Jos näet jonkun kaatuvan tai makaavan maassa, mene auttamaan. Vaikket muuta tekisi, niin soita edes hätäkeskukseen, jos tilanne siltä näyttää.

Älä ole tientukkeena onnettomuuspaikalla, äläkä ainakaan jää uteliaisuuttasi tuijottamaan saati kuvaamaan tilannetta! On tietty eri asia, jos olet silminnäkijä tai osallinen.

Pidä liikenteessä turvaväli ja keskity ajamiseen. Jos olet onnettomuuspaikalla ensimmäisten joukossa, soita apua, jää auttamaan ja estä mahdolliset lisävahingot.

Jos olet käynyt ensiapukoulutuksen, tarjoa apuasi tarvittaessa.

 

Ihailen monia Välimeren kulttuureja vahvan yhteisöllisyyden takia. Olen omakohtaisesti kokenut esimerkiksi Kreikassa ihmisten välittämisen, huolenpidon, vieraanvaraisuuden ja lähimmäisen auttamisen aivan eri tasolla kuin Suomessa. Voisimmekohan kenties ottaa oppia kreikkalaisesta yhteisöllisyydestä?

Pidetään toisistamme huolta!

-Lilies

 

Kuvat: Pixabay

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kamalia tilanteita. Toimit esimerkillisesti! Hyvä muistutella ihmisiä tasaisin väliajoin toisten auttamisesta.

Lilies
Lilies & Life

Niin on :/ Kiitos, toimin vain niin kuin mun mielestä jokaisen kuuluisi siinä tilanteessa! Kyllä, siksi halusin kirjoittaa näistä tilanteista. 

serali (Ei varmistettu)

Tää on supertärkeä asia, huippua että kirjotit kokemuksiasi. Oon ollut tilanteessa, jossa ihmiset vaan katselee toisiaan ihan kuin arpoen kuka vaivautuu menemään paikalle. Itse menin.

Lilies
Lilies & Life

Samaa mieltä, siksi koin melkeinpä velvollisuudeksi kirjoittaa. Hyvä sinä <3 

Yhtä sirkusta!

Auttaminen on oikeasti velvollisuus. Pitäs aina ajatella, että jos loukkaantunut olisinkin minä itse, mitä haluaisit tehtävän.
Järkyttävintä on tosiaan nuo valokuvaajat, jopa kuolleita on kuvattu! Ihan kauheaa, miten kylmiä ja tunteettomia ihmiset voi olla!!

Lilies
Lilies & Life

Ehdottomasti! Niinpä. Ei ollut kovin kivaa että kukaan ei auttanut silloin kun kaaduin. Tulee mieleen, että auttaisiko kukaan jos sattuisi jotain vakavampaa. On ihan sairasta kuvata loukkaantuneita tai kuolleita ihmisiä... ihmisten tunteettomuus osaa kyllä yllättää. 

Lumos

Samaa olen kokenut! Kauhean pitkää tilanneanalyysia ei tarvitse tehdä todetakseen, ettei kukaan aio eväänsä heilauttaa, vaikka vanhempi henkilö kellahtaisi kumoon keskellä Prismaa. Paras siis itse lompsia paikalle ja ottaa selvää onko kyseessä sairaskohtaus, huimaus vai jotakin muuta. Hätätilanteessa tulevaisuus on usein kiinni ensimmäisten minuuttien toiminnasta!

Lilies
Lilies & Life

Kamalaa, että tää on niin yleistä :S Niinpä, oon ottanut saman asenteen. Siinäkin kuitenkin kestää jonkin aikaa, että ambulanssi saapuu paikalle.

Kirsikka W.

Inhottavaa luettavaa tällaiset tapaukset :( Itsekin muutama viikko sitten kaaduin matkalla bussipysäkille todella näyttävästi, repien polvet ja kämmenet verille (juurikin matkalla tärkeään tilaisuuteen!), ja koko bussipysäkki vain toljotti. Ilokseni takanani kävellyt vanhempi rouva kuitenkin tuli auttamaan minut ylös maasta, kysyi olenko kunnossa, ja toivotti vielä turvallista loppumatkaa :) Pieni ele, joka teki omasta päivästäni paremman, huolimatta kirvelevistä kämmenhaavoista ja likaisista ja rikkinäisistä housuista.

Toinen muistikuva minulla on muutaman vuoden takaa, jolloin olimme kaveriporukalla eräiden festarien jatkoilla ystäväni bänditreeniksellä. Käväisin jossain välissä tutkimassa muuta rakennusta, ja kun palasin, kaikki olivat kadonneet. Koko omaisuuteni bussikorttia lukuunottamatta (onneksi oli edes se!) oli treenikämpässä, jonka ovi oli lukittu. Ja kun puhun koko omaisuudesta, puhun myös kengistä, takista ja puhelimesta. Onneksi oli sentään lämmin kesä. Kävelin sitten ilman kenkiä useamman kilometrin juna-asemalle, jossa odotin yksin aamun ensimmäistä junaa monta tuntia itkien. Olin aika nuori, 16 tai 17, enkä voi vielä tähänkään päivään mennessä käsittää, minkä aivopierun vallassa kaikki muut olivat lähteneet ilman minua. Juna-asemalla tai vielä junassakaan kukaan ei edes kysynyt mikä minulla on hätänä, vaikka ihmisiä oli ihan reilusti. Jos itse olisin nähnyt nuoren itkevänä, meikit levinneenä, ilman kenkiä ja selkeästi paniikissa, olisin ihan varmasti kysynyt! Vaikka ystäväni ovat heittäneet tilanteesta läppää jo vuosia, niin minä en itse koskaan oppinut näkemään sitä huumorilla. Päin vastoin...

Lilies
Lilies & Life

Miks muuten juuri sillon kaatuukin pahasti kun pitäis näyttää edustavalta? :D Ihanaa, että rouva tuli auttamaan, tuli varmasti hyvä mieli!

Kauheeta mikä tilanne! Ymmärrän hyvin ettei näe osaa suhtautua huumorilla myöhemminkään :/ Olisin itsekin mennyt kysymään vastaavassa tilanteessa, että mikä hätänä.

Sanna1234 (Ei varmistettu)

Ihan tosi tärkeästä asiasta puhut. Tosin täällä Helsingissä ei aina tiedä uskaltaako mennä auttamaan väkivaltatilanteissa vai menettääkö samalla henkensä. Juuri perjantaina menin päivällä kymmeneksi töihin, samassa junassa oli kolmen hengen narkkariporukka, yritin istua niistä kauempana. Kun pääsimme rautatientorille, yksi seurueen miehistä löi naista, joka kaatui maahan ja jäi makaamaan. Siinä taisteli kaksi asiaa, oma selviytymisen halu ja toisaalta lähimmäisen auttamisen halu. Naiselle ei kuitenkaan ilmeisesti ollut sattunut kovin pahasti.
Eniten tuntui pahalta katsoa, kuin ihan vieressä tapahtuneesta oli pienten lasten päiväkotiryhmä hoitajineen. Olivat aika järkyttyneitä tilanteesta.

Lilies
Lilies & Life

Hyvä pointti! Väkivaltatilanteet on oma lukunsa ja niissä pitääkin pohtia voiko/kannattaako puuttua tilanteeseen (muuta kuin soittamalla poliisin), ettei oma turvallisuus ole uhattuna. Kamala tuo sun kuvailema tilanne ja varmasti tosi ristiriitainen fiilis siinä kohtaa. Mekin itse asissa eilen todistettiin poikaystävän kanssa ruokakaupan kassalla ryöstö-/lievä väkivaltatilanne, johon poikaystäväni puuttui kahden muun miehen kanssa. Vartija tuli tosi nopeesti ja minä soitin poliisit. Oon tällä viikolla joutunut kolmesti soittamaan hätänumeroon, jos nyt jo riittäisi hetkeksi...

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Aika hurjia tilanteita. Itse en ole juuri nähnyt tällaista. Omalle kohdalleni sattui kuitenkin positiivinen kokemus. Olin tulossa työterveydestä viime tammikuussa ja Kampin kauppakeskuksessa, siis siätiloissa, oli ilmeisesti lattialla jokin vesilätäkkö tai kenkäni pohjaan oli tarttunut lunta. Joka tapauksessa oikea jalkani vain luisui altani pois ja putosin lattiaan polvilleni. Selässäni oli reppu ja sen sivutaskusta sateenvarjo lensi kauemmaksi.

Välittömästi takanani tullut nainen kysyi, sattuiko ja toinen ojensi minulle sateenvarjoni. Tuli hyvä mieli ja onneksi ei sattunut pahasti. Muutaman päivän päästä ilmestyi mustelmia ja polvet olivat hieman kipetiä jonkin aikaa.

Hienoa, että autat ja jaat hyviä kertomuksia, liianh vähän on ihmisiä jotka pysähtyvät auttamaan.

Lilies
Lilies & Life

On tosiaan. Ihanaa lukea vastapainoksi positiivisesta kokemuksesta, on siis jäljellä vielä auttavaisia ja huolehtivaisiakin ihmisiä :) Kiitos, mun mielestä on tosi tärkeetä puhua näistä asioista!

Nettanen

Luin aivan järkyttyneenä viime elokuussa, kun Turun puukotuksista uutisoitiin, että useat ihmiset olivat paikalla vain kuvanneet puhelimillaan ja jopa ottaneet selfieitä, joissa näkyi taustalla loukkaantuneita ihmisiä/ruumiita. Aivan järkyttävää, en todellakaan keksi, mihin kukaan tarvitsisi tuollaista kuvaa! Ja mitä mediasta olen lukenut, niin tämä kuvaaminen minkä tahansa onnettomuuden tms yhteydessä on lisääntynyt. Toisaalta täytyy tuosta Turun tilanteesta vielä nostaa esiin se, että siellä myös tosi paljon autettiin toisia ihmisiä, mikä on hienoa ja upeaa, esim tämä ruotsalainen mies, joka joutui pyörätuoliin autettuaan muita.

Itse pyrin AINA kysymään onko kaikki ok/ tarvitsetko apua, jos näen jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Yleensä ihmiset tykkäävät, mutta toisaalta meidän suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös sellainen nolostelu/häpeä. Jos vaikka itse olen joskus liukastunut, niin typeränä olen heti ensimmäisenä miettinyt vain, että "eihän kukaan vaan nähnyt" ja "toivottavasti kukaan ei tule nyt sanomaan mitään.." Vaikka tosiaan, parempi se on että tulisi, kuin että kävisi noin, että kukaan ei auta :(

Lilies
Lilies & Life

Se oli ihan järkyttävää luettavaa... :S Ja tosiaan, siellä autettiin esimerkillisesti ihmisiä! Ehkä se oli "riittävän iso" ja sen verran vakava tilanne, että ihmiset vaistomaisesti auttoivat loukkaantuneita. Suuri kunnioitus kyseistä miestä kohtaan, joka loukkaantui autettuaan muita!

Mahtavaa <3 Oon miettinyt juuri sitä, että eikö ihmiset kehtaa mennä kysymään tarvitaanko apua... ettei vaan nolaa itseään jos sitä apua ei tarvitakaan? Mulle tuli myös parin sekunnin ajaksi se fiilis, että "ei hitto vaikka kuinka moni näki", kun kaaduin. Sitten kun huomasin, että mun paperit lentelee pitkin katua niin siinä kohtaa olisin todella toivonut että joku olisi auttanut edes niiden keräämisessä eikä nolostuttanut enää yhtään.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.