Kiusallinen tilanne uimahallissa

Lilies & Life

 

Käyn salin lisäksi pari kertaa viikossa vesijuoksemassa. Jokin aika sitten sattui epämukava tilanne uimahallissa. Oikeastaan kaksikin. Kun asuu kaupungissa, jossa 90 % ihmisistä käy keskustan uimahallissa (toinen uimahalli on 15 km päässä keskustasta), törmää väistämättä tuttuihin. Entä sitten, kun kohdalle osuu entinen ystävä, jonka kanssa et ole enää tekemisissä?

Tosiaan pari viikkoa sitten olin vesijuoksemassa, enkä tapani mukaan kiinnittänyt kauheasti huomiota altaassa oleviin ihmisiin, vaan keskityin omaan tekemiseeni. Jossain vaiheessa huomasin sivusilmällä, että joku nainen tuijotti minua. Käännyin katsomaan ja hän käänsi katseensa pois. En tunnistanut naista. Juoksun jälkeen menin saunaan, joka on melko iso ja tietysti hämärä. Huomasin heti ovella, että altaan nainen taisi istua saunassa. En kuitenkaan katsonut päin varmistaakseni, koska se nyt vaan on törkeää tuijottaa toista saunassa. Meidän lisäksi siellä oli yksi ihminen. Ilmapiiri oli kiusallinen. Menin melko pian suihkun kautta pukuhuoneeseen. En enää nähnyt naista.

Päästyäni autolle tajusin yhtäkkiä, kuka nainen oli. Hän oli entinen ystäväni, jonka kanssa en ollut jutellut 3-4 vuoteen! En vain ollut tunnistanut tätä kaukaa, meikittömänä ja tukka märkänä. Meillä ei ikinä ollut mitään riitaa, tapaamisemme vain harvenivat ja välit viilenivät pikkuhiljaa yhteisen ystävämme muutettua toiseen kaupunkiin. Siihen aikaan, kun olimme ystäviä, kävin paljon ulkona. Lähes kaikki tapaamisemme sisälsivät jonkinmoista illanviettoa. Laskin hänet kuitenkin hyväksi kaveriksi tai jopa ystäväksi, koska tiesimme aika paljon toisistamme.

Tajusin, että hän oli tunnistanut minut uimahallissa ja varmasti ihmetteli, kun en moikannut vaan välttelin katsetta ja käyttäydyin kylmästi. Vitsi miten tyhmä tilanne, jäi harmittamaan. Toisaalta, jos olisin tunnistanut hänet heti, mitä olisimme jutelleet? Siinä saunassa todettu, että hyvää kuuluu puolin ja toisin. Epäilen, että se keskustelu olisi ollut siinä ja sitten olisi ollut jo tuskallisen kiusallista. Viimeksi, kun juteltiin muutama vuosi sitten, meidän piti mennä kahville joku kerta. No, sitä kertaa ei koskaan tullut. En olisi edes halunnut ehdottaa vastaavaa nyt jos olisimme jutelleet, sillä meillä ei nykyään ole juurikaan mitään yhteistä. Facebookissa kyllä onnitellaan synttäripäivinä ja satunnaisesti kommentoidaan puolin ja toisin, muttei ikinä kysellä kuulumisia tms.

 

 

Toinen tilanne äskettäin uimahallissa; olin suihkussa vauvauinti-päivänä ja huomasin erään yläasteaikaisen kaverini saaneen vauvan. Meillä meni välit melkein 10 vuotta sitten, jonka jälkeen emme ole olleet missään tekemisissä, ei edes somessa. (Olen kyllä huomannut, että kyseinen henkilö on löytänyt Instagram-tilini ja katsoo lähes kaikki tarinani...?). Hän ei nähnyt minua tai sitten esitti, ettei huomannut. Mites siinä sitten, jos oltaisiin vaikka fyysisesti törmätty? "Ai moi, ai sä oot saanut vauvan! Niin, sähän jo tiedätkin mitä mulle kuuluu Instagramin kautta." ...:D Onneksi ei törmätty.

 

Aloin miettiä, miten entinen kaveri tai vanha tuttu on paras kohdata jatkossa?

 

Onko paras tapa esittää, ettei huomaa ja vältellä henkilöä (tää perus porilainen/suomalainen tapa) vai hymyillä tunnistuksen merkiksi, moikata tai jopa kysyä kohteliaasti kuulumisia? Mutta mitä jos toinen ei moikkaakaan takaisin tai ei olekaan mitään puhuttavaa?

Kai se riippuu vähän tilanteesta ja henkilöstä. Vaikea juttu joka tapauksessa... varsinkin uimahallissa, jossa ollaan mukavuusalueen ulkopuolella alastomuuden takia. Tyhmää kohdata joku vanha tuttu niin "haavoittuvassa" tilassa. Ainahan sitä hiukan miettii mitä toinen ajattelee susta ja meneekö se nyt juoruamaan eteenpäin, että sulle on selluliittia tullut reisiin. Kauhuskenaario olisi se, että olisi tietämättään valinnut pukukopin sellaisen tutun vierestä, jota ei todellakaan halua nähdä (tää varmaan tapahtuu mulle tällä viikolla, kun menin sanomaan :D)

Voin kertoa, että on sellaisia paikkoja, joita mielelläni (en pakonomaisesti) välttelen, koska tiedän tiettyjen ihmisten työskentelevän niissä. Kyseessä on pari sellaista henkilöä, jotka ovat aikanaan puhuneet/levittäneet musta paskaa eteenpäin. Voi olla, että henkilö(t) on voinut muuttua ja aikuistua, kuten itsekin varmasti olen, mutta kun sitä ei koskaan tiedä. On vaan helpompaa pitää etäisyyttä.

Postauksesta saa todennäköisesti sellaisen kuvan, että koko kaupunki on täynnä ihmisiä, joita en halua nähdä, mutta ei se onneksi ole ihan niin! :D Pystyn kahden yhden käden sormilla laskemaan ne ihmiset, joiden kanssa on mennyt välit totaalisesti. Ja nyt puhun tosiaan entisistä kavereista/tutuista/ystävistä. En esim. existä... Se on oma lukunsa. Se nyt on selvä, että ne kohtaamiset ovat superkiusallisia, varsinkin jos välit ovat menneet totaalisesti.

 

// I was wondering, what is the best way to face an old acquaintance or a former friend? The possibility of running into someone you used to know is pretty high in a small city. It's usually awkward, at least if you make an effort to say hi or even ask how they are and they don't answer or even pretend they didn't see you. Or it turns up you don't have anything to say to each other. So, is it best to just avoid all old acquaintances straightaway (I think this is the Finnish way) or to put yourself out there and start a conversation?

 

Mitä te ootte mieltä tästä? Onko paras tapa vältellä, nyökätä neutraalisti vai laittaa itsensä likoon ja avata keskustelu?

Onko mulla joku overthinking menossa tän asian suhteen?

-Lilies

Share

Kommentit

kirsihannele

Mulla on mennyt muutaman (-mien) kanssa välit poikki. Onneksi olen itse muuttanut eri kaupunkiin, joten tapaamisia tuskin tulee. Jos tulisi, tuskin moikkaisin, ehkä vienon vieno hymyn poikanen voisi olla tai (jos ei ihan vihasuhde ole), jos taas totaalisesti poikki, niin ei mitään tunnistamisen merkkejä näkyisi minun kasvoilla. Olisin "kivinaama" hah. Jos mä vhaan jotakin (minua on loukattu pahasti), en tosiaan halua olla missään tekemisessä tälläisen kanssa.

Lilies
Lilies & Life

Sulla on hyvä tilanne, kun oot muuttanut toiseen kaupunkiin! Näitä tilanteita ei voi välttää, kun on asunut koko ikänsä samassa kaupungissa tai sen lähialueilla :S parin ihmisen kohdalla olisin varmaan itsekin ihan suosiolla "kivinaama"...

Kameliini (Ei varmistettu)

Pohdin samoja asioita itsekin vähän samankaltaisen tilanteen takia. Mulle kävi niin että moikkasin iloisesti, mutta tämä tuttu (jota luulin voivani kutsua kaveriksi) käänsi katseensa pois ja lähti kiireesti toiseen suuntaan. Tuli ihan pikkusen paska fiilis! Jatkossa aion ottaa neutraalin linjan...

Lilies
Lilies & Life

Tosi ikävä kuulla! Ihan varmasti tuli paska fiilis :( en käsitä miten toinen voi toimia noin välinpitämättömästi jos selvästi näkee moikkauksen...

Minnea
Minnean muruja

Vitsi, miten hankala tuo eka tilanne! Itse olisin varmaan laittanut fb:ssa viestiä, että törmättiinköhän me uimahallissa.

Minä haluaisin uskoa, että olemme aikuistuneet, ja ystävällinen moikkaus on paikallaan. Jos toinen hymyilisi takaisin, saattaisin kysyä myös kuulumisia :) Jos taas kääntäisi päänsä vain pois, voisin ainakin ajatella, että olen ainakin yrittänyt huomioida ihmisen. Jää hänen ongelmakseen, jos ei osaa "käyttäytyä".

Nettanen

Mä ajattelen jotenkin samalla lailla kuin Minnea, että ehkä aikuisena kannattaa pääsääntöisesti ottaa se asenne, että itse moikkaa ystävällisesti kaikkia, ja se on sit niiden häpeä, jotka ei voi moikata takaisin. Toki tämä ei koske esim sellaisia ihmisiä, jotka on pahasti loukanneet jne, mutta ainakin niitä, joiden kanssa välit on ok. Itse moikkaan esim eksääni aina jos hänet nään, vaikka hän ei siitä niin innoissaan oliskaan :D Ja vaikka toinen eksäni oli loukannut mua TOSI pahasti, niin kyllä mä itseasiassa eräissä juhlissa menin häntäkin moikkaamaan, ihan vain, kun aattelin et se on helpompaa niin, kuin et koko juhlien ajan kyräilisi siihen suuntaan.

Muakin hämmästyttää toi, että ihmiset jotka ei halua olla tekemisissä, tuijottelee silti noita Insta-storyja! Mulla on siis tämä yksi ystävä, joka ihan itse halus pistää välit poikki ja oli loukkaantunut aivan mitättömästä asiasta, ja silti nään et hän kattoo mun joka ikisen Instastoryn ja lukee blogiakin jne. Se ärsyttää, koska hän itse halus lopettaa meidän ystävyyden, niin luulis ettei sit kiinnosta enää mun kuulumisetkaan. Mut näköjään jokin niissä kiinnostaa silti.

Lilies
Lilies & Life

Äskeisen vastauksen piti olla Minnean kommenttiin! 

Ehkä se ystävällinen/neutraali moikkaus on tosiaan paras tapa toimia :) Mäkin moikkaisin kyllä eksää, varsinkin jos on samoissa juhlissa yms. Kuulumisia tuskin tulis vaihdettua.. :D 

Mulla on ihan sama tilanne parin ihmisen kanssa Instagramissa... ja ilmeisesti lukevat blogiakin, vaikka välit ovat menneet heidän aloitteestaan. Ei voi ymmärtää! 

Vierailija (Ei varmistettu)

OMG, en ollut ennen tätä tiennyt, että Instan Storyn kattomiset pystyy näkemää :O Hitsi, oon just tollanen nolo stalkkailija, joka katsoo säännöllisesti 20 vuotta sitten tapaamiensa ihmisten kuvia ja videoita... Mua hävettää nyt ihan kauheesti, mitä ne mahtaa musta ajatella :D

Lilies
Lilies & Life

Eikä! :DD No hyvä että nyt tuli ilmi :D Luulen, ettei monikaan tiedä, varsinkaan jos ei itse ole laittanut niihin mitään! 

Lilies
Lilies & Life

Niinpä :/ harkitsin sitä, mutta en kehdannut laittaa. Käyttäydyin niin oudosti varmaan hänen mielestä, kun en katsonut kertaakaan päin. Ja toisaalta, sit olis ehkä tullut se "no mitä kuuluu, mulle kuuluu hyvää" tilanne messengerissä ja sit se olis taas jäänyt siihen. Saa nähdä, näänkö tätä vanhaa kaveria vielä uudestaan. 

Haluaisin myös uskoa, että ystävällinen moikkaus olisi hyvä tapa huomioida. Jos näen tuttuja jatkossa uimahallissa, aion tervehtiä neutraalisti. Hyvä pointti tuo, että on toisen häpeä jos ei osaa käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset! 

J-K. L. (Ei varmistettu)

Tuttua huttua. Itsekin jäänyt vastaavat tilanteet vaivaamaan... mutta sitten, kuten nytkin tuli mieleen: olisihan tuo ensimmäisen tapauksen ystävä-tuttu voinut itsekin aloittaa keskustelun ja ainakin moikata! Miksi ihmeessä sitä aina ajatelee, että voi sentäs kun en tunnistanut ja moikannut... eipä moikannut se toinenkaan.

Lilies
Lilies & Life

Varmaan kaikille enemmän tai vähemmän tuttu tilanne :/ 

Oot muuten niin oikeessa! Eipä tullut moikkausta tai muutakaan sieltä suunnasta. 

Kristen (Ei varmistettu) http://mustatballerinat.blogspot.fi

Minulla oli yläasteella bestis, jonka kanssa oli kaikenlaista draamaa. Jossain vaiheessa yläastetta ajauduttiin hieman eri porukoihin ja varsinainen ystävyys sitten jäi. Nykyään "ollaan kavereita" Facebookissa kuitenkin. Pari vuotta sitten kyseinen henkilö käveli vastaan keskellä Helsinkiä, hän puhui puhelimeen ja itselläni taisi olla hieman kiire tai jotain, niin ei sitten moikattu. Sain vähän myöhemmin Facebookissa viestin, että oli tainnut nähdä minut ja pahoitteli, ettei ollut tajunnut moikata. Tämä oli mielestäni kivasti hoidettu tilanne, niin ei tarvinut sitten myöhemmin jäädä miettimään, että tahallaanko se jätti moikkaamatta kun ei ollut tuntevinaan. :)

Olen analysoinut, että minulla taitaa olla jokin lievä kasvosokeus tai vastaavaa, kun en välttämättä tunnista puolituttuja. Tämä koskee siis esimerkiksi tilanteita, että olen tavannut jonkun kaverin kaverin muutaman kerran, niin en sitten välttämättä tunnista samaa henkilöä eri asiayhteydessä. Tai näen jotenkin tutunnäköisen ihminen, mutta en ole varma mihin henkilö liittyy, niin sitten en kehtaa tervehtiä, kun en ole ihan varma kuuluuko tervehtiä.

Lilies
Lilies & Life

Tuollainen on juuri tyypillinen tällainen tilanne. Kiva, että hän laittoi sulle viestiä, eikä jäänyt mietityttämään :) 

Puolitutut/kaverin kaverit on myös vaikea ryhmä, kun ei tosiaan välttämättä muista mistä yhteydestä tietää kyseisen henkilön tai sitten ei tiedä kuuluuko moikata, muistaako se henkilö edes sua :D 

Sanna123456 (Ei varmistettu)

Varmaan helpointa on kevyt hymy ja ohimennen sanottu hei. Itse olen huomannut, että tosi usein tunnistamani henkilö ei lainkaan tunnista minua, jos aikaa viime tapaamisesta on kulunut. Itsellä on varmaan parempi katsojen tunnistustaito. Uimahallissa myös haittaa, jos likinäköisenä joutuu liikkumaan ilman silmälaseja. Silloin ei tunnista ketään.

Lilies
Lilies & Life

Juu eiköhän se ole helpoin/paras tapa :) Tulee tosiaan välillä mietittyä tunnistaako toinen henkilö jos itse moikkaa ensin. Niin sitten on tietty tuo silmälasiasia! 

NanaVanilla

Mielestäni aina on kohteliasta moikata tuttavaa, vaikka et olisi varma moikkaako hän takaisin, tai tunnistaako sua. Ei se ikinä virhe ole. Toki jos moikkausta enemmän kyselee kuulumisia niin olisi ehkä mukavampaa jos siinä on ne vaatteet päällä. Mutta se toinen on siinä epäkohtelias etkä sinä, jos hän ei edes moikkaa takaisin.

Lilies
Lilies & Life

Samaa mieltä näistä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiinnostava juttu! Välillä sattunut omallekin kohdalle näitä. Olen "onneksi" ollut usein sellaisessa tilanteessa että tapaamisen on ollut sekunneissa ohi. Olemme vain hymyilleet toisillemme ja sitten jatkaneet matkaa eri suuntiin. Minulla ei ole historiassa ystäviä joiden kanssa olisivatvälit menneet rumasti, vaan enemmänkin juuri kuvattua orgaanistu etääntymistä edetässämme elämässä eri suuntiin. Toivon että hekin kokevat asian näin, ja ettei heillä ole hylätty tai loukattu olo. Muistan lämpimästi entisiä ystäviäni, heillä on ollut osansa tietyssä aikaa elämääni ja he ovat osalteen auttaneet minua löytämään tämänhetkisiä hyvin läheisiä ystäviäni. En kaipaa vanhoja ystäviäni enää mutta nopeat kohtaamiset kaupungilla herättävät vain pientä haikeutta ja mietintää onko lopulta mikään pysyvää jopa useiden vuosien ystävyyksien lakatessa. Tavallaan pelkään erkanenko joskus nykyisten ystävieni kanssa, toisaalta koen että nämä suhteet ovat kovin eri tavalla aikuista ystävyyttä kuin esimerkikI lukiossa solmimani. Kai kaikella on elämänkaarensa.

Lilies
Lilies & Life

Kiitos! Nopeat, muutamien sekunttien kohtaamiset eivät tosiaan ole pahoja, mutta aiheuttavat kyllä haikeutta enemmän tai vähemmän. Kyllä sitä aina pelkää menettävänsä tämänhetkiset läheiset ihmissuhteet, varsinkin kun taustalla on paljon huonoja kokemuksia ja epäluottamusta :/ Luulen, että jotkut ystävyys- ja ihmissuhteet on tarkoitettu väliaikaisiksi ja toiset taas loppuiäksi (toivottavasti!)

punastus
Punastus

Tiedostan, että kuuluu hyviin aikuisen ihmisen tapoihin tervehtiä toista ihmistä ainakin nyökkäämällä tms. MUTTA toisinaan ego tulee vastaan ja kovasti. Kun toinen on vaan jättänyt (entinen paras kaveri) ja asia on sattunut hyvin paljon, yrittää tavallaan suojata itseään edes joillakin keinoilla, vaikka sitten lapsellisilla sellaisilla. Useimmiten käännän vain katseeni pois, vaikka tiedostan joka solullani, että hän on samassa tilassa. Paristi olen tullut kasvotusten vastaan ja olen joutunut nyökkäämään hennosti.

Vuosia tästä break-upista on kulunut noin viisi ja asia ei enää vaivaa pahemmin. Voi olla, että vielä jonain päivänä olemme taas kavereita, who knows.

Nää on kyllä hankalia asioita :( Niissä kun usein tosiaan on se vahva tunnelataus päällä (tai on ainakin ollut aikoinaan), niin ei aina osaa käyttäytyä kuten aikuisen ihmisen kai kuuluisi.

Lilies
Lilies & Life

Tiedän tilanteen, mullakin on pari tuollaista ihmistä, joita välttelen viimeiseen saakka!

Nää on hankalia välillä :/ Se on ihan totta, että aivot ei aina toimi näissä tilanteissa eikä tule toimittua niin kuin "kuuluisi." Uimahallissa mulle kävi just niin. Tosin siinä oli sekin, että tajusin vasta jälkeenpäin kuka nainen oli.

punastus
Punastus

Periaatteessa haluaisin olla ystävällinen ja unohtaa sen, että minua on satutettu, koska tiedän, että tämän toisen tyypin ylpeys ei antaisi ikinä periksi sellasessa, eikä voisi myöntää tehneensä mitään väärää. Ts hänen puoleltaan ei koskaan tule olemaan mitään kädenojennuksia (tiedän tämän siitä, että meidän monivuotisen ystävyyden aikana hän hylkäsi useammankin ystävänsä näin ja osan kanssa meni takasin kimppaan sen toisen aloitteesta). Mutta toisaalta mietin, että tarvitsenko häntä elämääni enää? Siinä oli varmaan syynsä, miksi näin kävi. 

No mutta, nää on aika opettavaisia tilanteita. Siis ei ne kohtaamiset itsessään (:D), vaan ylipäänsä välirikot muiden kanssa. Ei ne kivoja oo, mutta kyllä niistä kouliintuu.

Lilies
Lilies & Life

Tulee sellainen kuva, että kyseessä on melko itsekäs/ikävä ihminen, jos on hylännyt montaa ystävää tuolla tavalla eikä ylpeys riitä myöntämään virhettä tai pyytämään anteeksi. Joskus voi olla parempi, että tiettyjen ihmisten kanssa meneekin välit (tämä omasta kokemuksesta.) Tämä on siis ihan täysin mun mielipide tekstisi perusteella tuntematta kyseistä henkilöä!

Opettavaisia tilanteita tosiaan ja kyllä välirikoista voi oppia paljonkin sekä vahvistua. :)

punastus
Punastus

Kyllä vain :) Aloin siis seurustelemaan elämäni rakkauden kanssa tuolloin kun hän päätti ystävyytemme. Ei kestänyt sitä, että olin kerrankin onnellinen tai jotenkin näin olen asian järkeillyt.

Mutta hän on se, joka kantaa noita tylyjä ystävyydenpäättämisiä mukanaan, itse olen kuitenkin selvinnyt tilanteesta voittajana ja kokemus on opettanut, etten enää koskaan mene ystävyyssuhteeseen, jossa ei olla tasa-arvoisia.

 

Lilies
Lilies & Life

Ei voi kyllä ystäväksi kutsua sellaista, joka ei iloitse toisen onnesta :/ 

Nimenomaan, hän joutuu elämään itsensä kanssa ja sä jatkat hyvin mielin :) Välillä itselläkin opeteltavaa siinä, että ihmissuhde pysyisi tasa-arvoisena...

CougarWoman
CougarWoman

Neutraali moikkaus ja sitten katsekontaktin siirtäminen muualle sen merkiksi, ettei tarvi kuitenkaan tulla kyselemään että mitä kuuluu. :)

Lilies
Lilies & Life

Kyllä! Näin on hyvä toimia :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.