Nissyros, saari joka vei sydämeni

Lilies & Life

Olen hehkuttanut Nissyrosta ainakin synttäripostauksessa  ja kihlajaispostauksessa. Nyt haluan kertoa teille enemmän saaresta, johon jäi pala sydämestäni.

Pieni tulivuorisaari Nissyros sijaitsee Aegeanmerellä Turkin rannikon läheisyydessä, Kosin ja Tiloksen välissä. Saari kuuluu Dodekanisoksen saariryhmään. Se on n. tunnin lauttamatkan päässä Kosista; saari näkyi selkeällä säällä hotellimme pihasta. Myös ainakin Piraeukselta ja Rodokselta pääsee lautalla Nissyrokselle.

Nissyroksella voi kokea aitoa kreikkalaista tunnelmaa ja seurata paikallisten elämää. Saari on (vielä) melko tuntematon turisteille ja siellä on vain muutama pieni hotelli. Ehdottomasti parasta saaressa on juurikin se, ettei sitä olla kaupallistettu. Saarelta löytyy vain muutamia tavernoja, kahviloita, käsityöliikkeitä ja tuliaiskojuja sekä pari museota.

Ensimmäisen kerran kävimme Nissyroksella matkan ensimmäisellä viikolla. Otimme opastetun retken, johon kuului vierailu saaren huipulla Emporios-kylässä, saaren pääkaupungissa (satamakaupungissa) Mandrakissa sekä tietyisti itse kraaterilla. Tässä postauksessa kerron vain Emporios-kylästä ja kraaterista, koska pääkaupunki Mandraki ansaitsee oman postauksen, jonka julkaisen ensi viikolla. Kävimme vielä toisen kerran Mandrakissa lomamme toisella viikolla.

Pieni vuoristokylä Emporios sijaitsee keskellä saarta 400 metriä meren pinnan yläpuolella tarjoten upeat näkymät Välimerelle ja kraaterille. Sijaintinsa ansiosta se tarjosi aikanaan hyvän suojan merirosvojen ja sotien aikana.

Kylä oli satoja vuosia sitten kukoistava kylä, jossa tuotettiin manteleita, paikallista makeaa mantelijuomaa soumadaa, käsitöitä jne. Kylä kuitenkin hylättiin vuoden 1933 maanjäristyksen jälkeen ja se vaurioitui pahasti toisen maailmansodan aikana.

Kreikan kulttuuriministeriö sekä ympäriministeriö ovat julistaneet kylän suojelukohteeksi sen ainutlaatuisen arkkitehtuurin sekä historiallisen arvon takia.

Luodinreikiä oli vieläkin seinät ja ovet täynnä. Vaikka taistelujen ja maanjäristyksen jäljet olivat karua katsottavaa, olivat ne toisaalta myös jollain tapaa kauniita ja ainakin täynnä historiaa!

Tavernan seinällä oli peili, johon oli osunut luoti. Tämä luoti tappoi paikallisen kreikkalaisen kapteenin, jonka kuva oli ripustettu seinälle peilin viereen. Meni kylmät väreet, kun kuulin tarinan ja katselin peiliä. Tavernan terassilla oli muistolaatta kaatuneiden kunniaksi.

Tänä päivänä kylässä asuu vakituisesti 22 ihmistä, ja se alkaa vähitellen saada takaisin loistoaan. Kylässä on vain kaksi pientä tavernaa, jotka palvelevat muilta saarilta tulevia vierailijoita. Kylän erikoisuus on pieni luola, joka toimii luontaisena saunana vulkaanisen aktiivisuuden takia.

Emporioksen kylältä laskeuduttiin kraaterille. Kylälle johtava kapea vuoristotie (vasta muutamia vuosikymmeniä sitten levennetty autoja varten) ilman kaiteita oli ihan järkyttäviä, olin ihan varma että bussi ajaa jyrkänteeltä alas. Sydän löi koko ajan miljoonaa. Päästiin kuitenkin ehjänä perille kraaterin lähettyville, josta jatkettiin matkaa jalan.

Kraaterille oli melkoinen laskeutuminen (ja nousu takaisin). Tietä sinne ei varsinaisesti ollut vaan kapea, vaikeakulkuinen, jyrkkä polku. Vieressä oli vain ohut nauha "estämässä" putoamisen kraateriin :D Sinnekin päästiin kuitenkin yhtenä palana.

Kraaterilla sai viettää max. 15 minuuttia maaperästä nousevien hengenvaarallisten kaasujen (metaani, radon jne.) takia. Haju kraaterilla oli hirveä. Kuin mätä, homeinen kananmuna kuumassa huoneessa, jossa on seisova ilma. 10 minuutin jälkeen alkoi jo olla vaikea hengittää ja lähdimme kipuamaan ylös. Voitte arvata miten vaikeaa se oli, kun tuntui ettei saa happea, keuhkot oli kuivat kuin korput ja pää alkoi jo jyskyttää. Oli silti sen arvoista!

Punaiset kivet oli aseteltu tarkasti; niiden avulla seurattiin tulivuoren toimintaa ja maanjäristyksiä. Jos olisi vahingossa potkaissut punaista kiveä, olisi rapsahtanut 20 euron sakko (joka on paikallisille aika iso summa.)

Saarella olisi ollut vieläkin enemmän nähtävää, mutta aika ei riittänyt kaikkeen. Haaveissa olisi vielä päästä Nissyrokselle ainakin kerran tulevaisuudessa (kenties ostaa tämä asunto sieltä?). Meiltä jäi näkemättä mm. kaupungit Nikia ja Avlaki, muinainen kylpylä (jota luultiin hylätyksi mielisairaalaksi, karmivan näköinen) sekä kuumat lähteet, joilla on voimakkaasti parantava ja uudistava vaikutus. Jo antiikin aikoina eri sairauksista kärsivät ihmiset ympäri Eurooppa saapuivat Nissyrokselle parantamaan itsensä. 

FUN FACT: Mytologian mukaan saari muodostui antiikin aikoihin jumalten ja titaanien välisessä taistelussa. Poseidon jahtasi titaani Polyvotisia Aegean merellä, irrotti palan Kosista ja heitti sen kohti Polyvotisia upottaen tämän ikuisiksi ajoiksi mereen. Tämä kivi oli Nissyros. Tulivuoren tärähtelyt ja purkaukset ovat Polyvotiksen yrityksiä päästä kiven alta pois.

// The volcanic island of Nisyros (which is still an active volcano) is one of the most beautiful Greek islands. The island is still untouched by the tourism growth. It is part of the Dodecanese group of islands, situated near the coast of Turkey between Kos and Tilos. It can be reached by ferry from Kos, Piraeus and Rhodes.

We visited a small, traditional mountain village called Emporios. The village is situated at an altitude of  400 meters, overlooking the Aegean Sea and the volcano. It was mostly abandoned in 1933 after a massive earthquake and many houses are in ruins. The village has only recently began to revive. There are 22 permanent inhabitants in the village. Emporios has been declared a site of special architectural value and is protected by both the Ministry of Culture and the Ministry of Environment.

After visiting the mountain village, we hiked down to the bottom of the main crater of Nisyros. The path was steep and rough, but we stayed in one piece. It was only allowed to spend 15 minutes max at the bottom, because of the deadly gases. The smell was awful. It got very hard to breath after only 10 minutes but it was totally worth it! The pictures are amazing.

I'm gonna write about Mandraki - the capital of Nisyros - next week.

Heräsikö mielenkiinto Nissyrosta kohtaan?

Palaa ihmeessä lukemaan vielä Mandraki-postaus ensi viikolla!

-Lilies

 

Share

Kommentit

kirsihannele

Me ei käyty tuolla, kun oltiin Kosilla :) Kiva postaus oli lukea. Minäkin olen aina kauhuissani noista vuoristoteistä ja bussikyydeistä siellä..

Lilies
Lilies & Life

Voin suositella, jos vielä meet sinnepäin uudestaan :) Kiva kuulla! Ne vuoristotiet on jotain niin järkyttävää :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Upeita kuvia! Kraateri näyttää samaan aikaan karulta ja kauniilta!

Lilies
Lilies & Life

Kiitos! Samaa mieltä :)

Ruusunen (Ei varmistettu)

No heräsi, kaunista omalla tavallaan. Ehkä tyhmä kysymys mutta oliko kraaterissa kuuma? :D Jään odottelemaan miltä pääkaupunki näyttää :)

Lilies
Lilies & Life

Kiva kuulla! :) Ei ole ollenkaan tyhmä kysymys! Kyllä siellä oli kuuma ja seisova ilma, koska kraaterissa ei tuullut yhtään :S Mutta kuumat, höyryävät alueet oli rajattu aidoilla, niiden lähelle ei saanut mennä. Mahtavaa kuulla, että Mandraki-postaus kiinnostaa ♥

Nettanen
Destination: Happiness

Mulla on jo pidempään ollut hirveä matkakuume ja tää postaus todellakin pahensi asiaa :D Ihania kuvia<3

Lilies
Lilies & Life

Voi ei :'D Lisää on vielä tulossa :D Kiitos  ♡

Kommentoi