Päivä Egeanmerellä

Lilies & Life

Tässä postauksessa mainitsin, että yksi ikimuistoisimmista asioista Kosin matkalla oli päivä merellä eli kolmen saaren risteily.

Ajattelin, että päivästä tulisi rento ja auringontäyteinen. Boy, was I wrong! Aluksi vaikutti tosi lupaavalta, laivamme kannelle oli levitetty aurinkopatjoja ja me jopa saimme vielä paikat niiltä. Ajattelin samantien riisua mekon ja ottaa bikineillä aurinkoa kun lähtisimme liikkeelle.

Pääsimme Kosin satamasta merelle ja laiva alkoi jo vähän keinua.

Sitten se keinui vähän enemmän.

Hetken päästä olimme läpimärkiä, vettä lensi kannelle kuin saavista kaatamalla. Voimakas merituuli ja märkä mekko syksyllä oli aika huono yhdistelmä, oli oikeesti tosi kylmä.

Meille kerrottiin, että Kosin ja Turkin välissä on ihan jäätävä ristiaallokko, että ensimmäiset 40 minuuttia olisi tällaista.

Siirryimme sisälle hyttiin. Ehdimme olemaan siellä 5 min, kun mulle tuli huono olo. Lapset ja vanhukset oksensivat vieressä, mikä ei ainakaan parantanut oloa yhtään. Siinä kohtaa sanoin poikaystävälleni, että oli NIIN ISO VIRHE tulla tänne.

Meidät ohjattiin ylätasolle, missä kapteenikin oli, siellä kuulemma keinuminen tuntuu vähiten. Mulle tuotiin matkapahoinvointipilleri ja omenamehua, joka maistui ihan taivaalliselta just siihen kohtaan.

Huonon olon lisäksi en ole varmaan koskaan pelännyt niin paljon. Valtavat aallot iskivät laivaan sivusta päin vain laiva notkahti ihan törkeen paljon joka kerta. Keula kävi ilmassa ja pamahti mereen niin rajusti, että ajattelin oikeesti kuolevani sillä matkalla. Olin varma että laiva uppoaa ihan koska vaan. Poikaystäväni käsi oli varmaan ihan tunnoton kun roikuin siinä kiinni :'D

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen saavutimme ensimmäisen saaren; Pserimoksen.

Oloni parani samantien kun pääsimme maihin. Ihana lämpö tuntui taas merituulen jälkeen. Pserimoksella vietimme n. tunnin. Ehdittiin juoda tuorepuristetut appelsiinimehut sekä katselemaan maisemia. Ostin paikallista hunajaa pari pientä purkkia, oli muuten aika voimakkaan makuista!

Poikaystäväni osti paikalliselta kreikkalaispapalta itse pussitettuja mausteita. Vanhan miehen ilme oli niin sydäntälämmittävä kun joku tuli hänen luokseen, melkein kyynel vierähti :') Muutama muukin uskaltautui mausteostoksille poikaystäväni jälkeen. Maustepussien tuoksu oli melkoisen voimakas ja ne näyttivät vähän epäilyttäviltä, joten pakkasin ne matkalaukkuun päällimäiseksi, jos niistä ollaan kiinnostuneita lentokentällä :'D

Pserimoksen jälkeen matka jatkui Kalymnokselle, joka on iso saari Kosin lähellä. Kalymnos tunnetaan pesusienisaarena. Matkalla söimme lounaaksi souvlakit.

Juuri ennen rantautumista näimme delfiinejä! Kapteeni kuulutti "DOLPHINS" ja porukka sekosi :'D Ihmiset pomppivat laivan kannella etsien hyvää kuvauspaikkaa. En ole itsekään koskaan ottanut linssinsuojusta pois niin nopeasti! Poikaystäväni piti minua pystyssä kun seisoin laivan kannella yrittäen saada hyvää kuvaa (tästäkin olisi tarvinnut saada kuva.)

Meillä oli n. 1,5 tuntia aikaa tutustua Kalymnoksen pääkaupunkiin, Pothiaan. Vietimme ajan pääasiassa kahviloissa. Joimme niin älyttömän hyvää tuoretta banaanimehua eräässä kahvilassa, että tilasimme vielä toisetkin!

Kalymnokselta jatkoimme viimeiselle etapille, Platin saaren edustalle. Saarella ei ole yhtään vakituista asukasta, emmekä mekään nousseet maihin. Sen sijaan pysähdyimme saaren edustalle siniselle laguunille. Halukkaat saivat mennä virkistäytymään mereen, suoraan laivan kyljen tikkaita pitkin. Poikaystäväni meni heti, minä sanoin, etten varmaan tule. Olen meren suhteen hyvin säikky, mielikuvitukseni on liian vilkas. Mietin mitä kaikkea siellä merenpohjassa voi olla; massiivisia rapuja, jalkaan tarttuvia kasveja, merihirviöitä. Pelkäsin myös meduusoja, niitä on tänä kesänä ollut runsaasti Välimeressä.

Keräsin kuitenkin itseni ja päätin ainakin yrittää mennä uimaan. Ajattelin, että milloin muka seuraavaksi on tällainen tilaisuus. Laskeuduin tikkaat laivan kylkeä pitkin alas asti. Seisoin alimmalla portaalla varmaan 3-5 minuuttia ja meinasin jo mennä takaisin ylös. Katselin vettä; siinä kohdassa oli melko syvää ja pohjassa näkyi jotain mustaa, mikä nosti ahdistustasoa. Työnsin kuitenkin pelkoni taka-alalle ja menin veteen!! Uin saarta kohti ja löysin poikaystäväni, joka huudahti "Ai säkin tulit?!" Oli se kyllä virkistävää ja olen ylpeä siitä, että keräsin itseni :)

Platin jälkeen lähdimme takaisin Kosia kohti, oli jo ilta. Pahoinvointipilleri onneksi vaikutti vielä, eikä alkanut oksettaa. Aallokko oli kuitenkin vielä pahempi kuin menomatkalla ja tällä kertaa olin 110 % varma että kuollaan!!

Kun päästiin turvallisesti Kosin satamaan, huokasin helpotuksesta. Ihmiset antoivat kapteenille tippiä ja aloin itsekin kaivaa lompakkoa. Siellä oli kolikoita vain 2,10 e ja nauroinkin, että sen arvoinen mun elämä sitten oli :'D

Oli kyllä hieno päästä matkan aikana näkemään muitakin saaria Kosin ja Nissyroksen lisäksi. Jokainen Kreikan saari on tunnelmaltaan niin erilainen!

// We were on a 3 island cruise in Aegean sea. We visited the islands of Pserimos and Kalymnos and stopped for a swim near Plati island. The sea was rough that day and I got very seasick. I've also never been so afraid! But it was worth it!

Saa kertoa omia merikokemuksia!

-Lilies

Share

Kommentit

kirsihannele

Mä niin rakastan näitä matkakuvauksia jo pelkästään kuvien takia, kun niissä on aina niin lämmintä!

Lilies
Lilies & Life

Kiva kuulla❤ Näitä on kiva myös kirjoitella ja valita kuvia postaukseen, tulee elettyä hetket uudestaan :)

Ruusunen (Ei varmistettu)

Taas ihania matkakuvia! Vesi on niin turkoosia :)

Lilies
Lilies & Life

Kiitos :) Välimeri ❤

suskisis (Ei varmistettu)

Sun kreikka-postaukset piristää pimeitä iltoja, nämä kuvat <3

Lilies
Lilies & Life

Voi miten ihana kommentti, kiitos ♡

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.