Pieniä kosmetiikkahankintoja

Lilies & Life

Olen huulirasva-addikti. Melkein jokaisen laukkuni sivutaskussa on jemmattuna huulirasva, ettei vain pääse käymään niin, että joutuisin olemaan päivän ilman! Nuorempana kului purkki keltaista Vaselinea kuukaudessa (ihan järkyttävää jälkikäteen ajateltuna), mutta nykyään käytän vain luontaisia, kasviöljypohjaisia huulirasvoja. Vinkki: Life lip balm! * Tähän asti mulla on ollut tapana käyttää huulikiiltoa, kun lähden yöelämään tai juhliin. Sen sijaan huulipunaa on huulillani nähty ehkä 10-15 kertaa koko elämäni aikana. Tähän haluan nyt tehdä muutoksen. Olen kyllästynyt huulikiillon tahmaisuuteen ja liialliseen kiiltoon, varsinkin kuvissa huulet näyttävät kamalan hohtavan valkoisilta. Meikkikaapin perältä löytyvät huulipunani ovat liian tyttömäisiä (lukioaikoina ostettuja vaaleanpunaisia) tai sitten liian räikeitä tummanpunaisia, jotka eivät sovi arkikäyttöön.

 

Sokoksen kosmetiikkaosastolle siis. Mukaani lähti kaksi Nyxin mattahuulipunaa, sävyt: 09 natural & 21 butter,  sekä niihin sopivat huultenrajauskynät. Molemmat sävyt sopivat sekä arkikäyttöön että juhlaan.  Eilen oli ensimmäinen päivä, kun käytin huulipunaa töissä. Aluksi oli outo fiilis ja ravasin koko ajan peilillä katsomassa näyttääkö se vielä hyvältä :D Yllätyin siitä, että huulet pysyivät hyvännäköisinä koko työpäiväni (6 tuntia), enkä edes välillä lisännyt huulipunaa. Tästä taitaa tulla tapa! On muuten aika uskomatonta kuinka ison muutoksen pelkkä huulipunan lisääminen tekee ulkonäölle.

 

Huulipunien lisäksi päivitin myös kosmetiikkaan liittyviä tavaroita, jotka on niin kauan pitänyt päivittää; meikkipussi, kynsiviila ja meikkikynien teroitin. Ostin myös vihdoinkin meikin pohjustusvoiteen, josta sain suosituksen (Lumene Beauty base) sekä vakkarivalokynäni: Maybelline Dream Lumitouch. Olen kokeillut monia muitakin, halvempia ja kalliimpia, mutta tämä on edelleen mielestäni paras.

 

Mulla on myös menossa vertailu erilaisista kulmakarvatuotteista. Tähän mennessä olen kokeillut:

  - Sävytettyä sekä väritöntä muotoilugeeliä - en tykännyt yhtään

  - Kulmapalettia, jossa sekä vaha että puuterimainen viimeistelyväri - todella hyvä, mutta vie aikaa

  - Kulmäkynää - helppo ja nopea päivittäisessä käytössä

 

Nyt ostin Isadoran kulmakynän *, koska sattui olemaan tarjouksessa ja näytti myös olevan vedenkestävä! Olen vasta pari kertaa kokeillut, mutta olen tykännyt. Ei tosin ole sellainen kuiva, kova ja teräväkärkinen kynä, johon olen tottunut, vaan enemmän sellainen vahamainen ja pää on muotoiltu pyöreämmäksi. Tällä ei saa tehtyä kovinkaan ohuita vetoja, mutta on tosi hyvä paikkaamaan koloja sekä tuomaan volyymia ja väriä.

 

Kuten varmaan huomaa, en ole kovin merkkiuskollinen. Jos löydän hyvän tuotteen, käytän sitä, eikä merkillä ole väliä. Luontaiskosmetiikassa (jota löytyy kaapistani enemmän) lemppareitani ovat ehdottomasti Logona ja Benecos, siis mitä tähän mennessä olen kokeillut. Luontaiskosmetiikkamerkkejäkin on nykyään niin monia. Löytyy kaapistani myös joitakin Laveran tuotteita. Ja puhun nyt nimenomaan luontaisista meikeistä, en kaikesta kosmetiikasta. Itse asiassa tässä postauksessa esitellyt hankinnat taitavat olla ainoat ei-luontaiset meikkituotteet, joita käytän. Seuraavaksi aion kokeilla luontaiskosmetiikan puolelta kulmakynää sekä huulipunaa. Jos nyt innostun päivittäin käyttämään huulipunaa, haluaisin ehdottomasti löytää arkikäyttöön luontaisen sellaisen. Päivitän tilanteen jos/kun löydän hyvän ja pitkäkestoisen luontaisen huulipunan :) Myös vinkkejä otan vastaan, jos jollakin on sellaisia antaa!

Nyx Matte Lipstick 09 Natural

 

*Sisältää mainoslinkkejä*

 

- Lilies

Share

Kommentit

kirsihannele

Piti tulla kurkkaamaan sun blogia :) ja tuo ensimmäinen lause vakuutti, että alan seuramaan sinun juttuja. Luulin olevani maailman ainoa näin paha huulirasvariippuvainen. Mulla on kanssa joka paikassa, työpaikalla vaikka kuinka monta, käsilaukussa monia, kotona yöpöydällä, vessassa, ihan joka paikassa. En tiedä mitä tapahtuisi, jos joutuisin olemaan tunninkin ilman...

Ompahan ihanana värinen huulipuna tuo NYX...

Lilies
Lilies & Life

Ihanaa että tulit kurkkaamaan ja tervetuloa seurailemaan! :)

En oo vielä tähän mennessä tavannut yhtä "pahaa" huulirasva-addiktia :-D Itse asiassa en ollut ihan rehellinen tässä postauksessa.. kans selviäisi edes sitä tuntiakaan ilman!

Ihastuin myös täysin huulipunan sävyyn <3

sannieerika

Täällä myös yksi huulurasvariippuvainen! Ja juuri sen takia tuntuu niin hankalalta käyttää muita huulituotteita arkena, kun on tottunut siihen kosteutettuun fiilikseen...edelleen se täydellinen nude ja samalla mukavan tuntuinen huulilla on etsinnässä! Tuo nyxin sävy on kyllä nätti :)

Lilies
Lilies & Life

Noniin, kiva kun on kohtalotovereita! :D

Se just hankalaa onkin, kun on tottunut siihen että koko ajan huulet on kosteutetut ja pehmeät.. vaikka oon nyt koittanut opetella käyttämään huulipunaa niin ihan pakko välillä lisätä siihen päälle vähän huulirasvaa että saa sen fiiliksen :'D ei addikti ihan näin helposti pysty tapojaan muuttamaan! 

Kiva kuulla, että osasin valita nätin sävyn :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.