Uniongelmia? Sain avun näistä tuotteista!

Lilies & Life

Itselläni on ollut viimeisen parin vuoden aikana vaikeuksia saada unta ja tiedän miten kuluttavaa ja stressaavaa se on. Olen todella herkkäuninen. Välillä syynä on stressi, välillä häiritsevät äänet, välillä heittelevät hormonit. Tällä hetkellä unensaantia vaikeuttaa pidentyneet päivät (vaikka ehdottomasti rakastan kesän valoa!)

 

Riittävä uni on ehdottoman tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, kuten jokainen varmasti tietää. Unen aikana aivot pääsevät nollaamaan itsensä, iho uudistuu, lihakset vahvistuvat, suolisto korjaa itseään. Mutta entä sitten, kun se uni ei tule tai heräilet keskellä yötä?

Olen omien uniongelmien vuoksi kokeillut kaikki mahdolliset keinot vaihtelevin tuloksin. Vasta parin viime vuoden aikana, hyvinvointineuvojaksi opiskeltuani, olen ottanut käyttöön luontaistuotteet. Haluan esitellä kolme luottotuotetta, joista olen itse saanut avun:

 

1. Melatoniini. Monelle jo tuttu "pimeähormoni", joka lyhentää nukahtamisaikaa. Vaihtoehtoina lyhyt- tai pitkävaikutteinen.

"Melatoniini on ns. yöhormoni, jota erittyy aivoissa sijaitsevasta käpyrauhasesta. Melatoniini auttaa elimistön sisäistä kelloa pysymään ajassa säädellen vuorokausirytmiä ja edistäen unensaantia. Sen eritys on suurimmillaan yöllä pimeän aikaan ja huipussaan keskiyön jälkeisinä tunteina. Melatoniinilla on vuorokausirytmin säätelyn ohella muitakin vaikutuksia. Se vahvistaa elimistön puolustusjärjestelmää ja vaikuttaa vireystilaan.

Melatoniini on tärkeä hormoni ihmisen normaalin vuorokausirytmin säilymisen ja hyvän unen kannalta. Sitä erittyy vähemmän, jos ihminen kärsii stressistä. Tämä on osasyynä siihen, miksi stressi aiheuttaa unettomuutta. Myös alkoholi vähentää elimistön melatoniinin tuotantoa. Iän myötä sen tuotanto elimistössä vähenee, jolloin luonnollinen melatoniinmäärä ei välttämättä riitä hyvän yöunen takaamiseen."

Käyttöohje: Lyhytvaikutteisen melatoniinin annostus on 1–6 mg 30–60 minuuttia ennen nukkumaanmenoa. Pitkävaikutteisen melatoniinin annostus on 1,5-2 mg 1–2 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Jotta melatoniinin vaikutus olisi mahdollisimman tehokas, se tulisi ottaa iltaisin säännöllisesti samaan kellonaikaan.

- Tietoaunettomuudesta.fi

 

Melatoniini on paras hoito silloin, kun on vaikeuksia saada unenpäästä kiinni. Itse olen ottanut lyhytvaikutteista (kuvassa oikealla) 2-3 tablettia eli 2-3 mg n. puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa ja se on toiminut minulla. Pitkävaikutteista olen kokeillut ottaa yhtä tablettia eli 1,5 mg tuntia ennen nukkumaanmenoa, toimi myös. Melatoniinista ei ole välttämättä apua silloin, kun ongelmana on heräily aamuyöstä (tosin jotkut saavat apua pitkävaikutteisesta), siihen on olemassa muita valmisteita. Melatoniinilisästä olisi hyvä pitää välillä taukoa, jotta kehon oma tuotanto ei vähene!

 

 

2. Target 1. Melko uusi tuote, mutta nyt jo positiivisia käyttäjäkokemuksia. Vaikuttaa yksilöllisesti, voidaan käyttää stressin ja unettomuuden hoitoon.

"TARGET 1®:n sisältämä venäjänjuuri on adaptogeeni, joka auttaa kehoa puolustautumaan stressiä vastaan. Venäjänjuuri rentouttaa, ylläpitää normaalia verenpainetasoa, sekä vahvistaa immuunijärjestelmän toimintaa. TARGET 1® ylläpitää normaalia henkistä ja kognitiivista aktiivisuutta. Se myös edistää henkistä ja fyysistä toipumisprosessia. TARGET 1® sisältää venäjänjuurta, kaseiinia, tauriinia ja verkkomeloniuutetta."

Käyttöohje: 1 tabletti päivässä (uniongelmiin käytettynä ottoaika illalla)

- Target1.fi

 

Olen ollut HCA Health Concept Oy:n koulutuksessa, jossa esiteltiin Target 1. Olin tietoinen tuotteesta jo ennen koulutusta, mutta en ollut ostanut sitä, sillä on kyse melko arvokkaasta tuotteesta. Sain koulutuksesta paketin itselleni ja aloitin heti käytön. Otin aluksi yhtä tablettia iltaisia, noin klo 19-20. Viikon käytön jälkeen huomasin yhtäkkiä, että hei, olen nukahtanut joka ilta melko nopeasti ja nukkunut aamuun asti. Tänä aikana en siis käyttänyt muita univalmisteita, kuten melatoniinia. Otin seuraavan viikon ajan kahta tablettia, toisen n. klo 18 tai toisen juuri ennen nukkumaan menoa, sillä viikko oli hyvin kiireinen ja stressaava. Sain nukuttua hyvin stressistä huolimatta eikä pinna ollut niin kireällä edes töistä kotiin tullessa, vaikka keittiössä odotti tiskivuori. Koepaketin loputtua ostin itse toisen paketin. Käytän Target 1:a nyt kuuriluontoisesti. Jos tiedän, että on tulossa kiireinen tai stressaava viikko, otan 1-2 tablettia iltaisin. Olen kokeillut valmistetta myös akuutissa, ahdistavassa tilanteessa. Otin kahden päivän ajan 4 tablettia ( 2 aamulla, 2 illalla) ja olo oli mielestäni parempi ja rennompi, kuin ennen samankaltaisessa tilanteessa. Vahva suositus!

 

 

3. Frantsila CALM –iltaöljy. Sisältää eteeristä laventeli- sekä appelsiiniöljyä sekoitettuna jojobaöljyyn. Kätevä roll-on.

"Öljy stimuloi lähinnä parasympaattista eli tahdosta riippumatonta hermostoa. Laventeli on lisäksi tunnettu unenantajana. Öljy sisältää mieltä tasapainottavaa ja tyynnyttävää laventelin sekä mielialaa kohottavaa luomuappelsiinin eteeristä öljyjä. Ne ovat tietyissä tutkituissa suhteissa luomujojobaöljyyn sekoitettuna. Tuotetta käytetään iltaisin noin 1-2 tuntia ennen nukkumaanmenoa pulssi- ja akupiste alueille samalla tuoksua syvään hengittäen."

Käyttöohje: Öljyseosta levitetään roll-on’in kautta kehon tärkeisiin pulssikohtiin. Sitä kautta saadaan hermostolle ja aivoille niin verenkierron kuin hengitettävän ilmankin kautta hoitava vaikutus. Ranteiden sisäpinnat, ohimot, nenän ja korvien alustat ovat näitä tärkeitä akupistealueita, joista hoitoimpulssit leviävät kehoon ja mieleen. Myös rinnan keskustaan eli sydämen tärkeään akupisteeseen, tunteiden keskukseen, suositellaan levitettäväksi tuotetta.

- Frantsilankehakukka.fi

 

En aluksi uskonut, että eteerisillä öljyillä voisi olla niin paljon vaikutusta, mutta kokeiltuani tätä epäilykseni hävisivät täysin. Tuoksu on lähes huumaava ja keho kaipaa sitä iltaisin. On tosi jännä, miten tuoksu voi auttaa! Eteeristen öljyjen maailma on kiehtova. Olen itse rullannut öljyä molempien ranteiden sisäpinnalle ja sen jälkeen hieraissut ranteilla ohimoita sekä rintakehää juuri ennen nukkumaanmenoa. Tuoksu on aluksi voimakas, mutta tasoittuu nopeasti. Ei aiheuta minulla oireita, vaikka olen erittäin herkkä hajuille/tuoksuille astmataustan takia. Tätä voi hyvin käyttää yhdessä melatoniinin tai Target 1:in kanssa.

 

 

Uniongelmiin on olemassa valtava määrä luontaistuotteita ja lääkkeitä. Tämän postauksen tuotteet ovat omia suosituksiani, joista olen itse saanut apua. Ne eivät välttämättä toimi kaikilla, mutta kannattaa kokeilla! Suosittelen aina ensin kokeilemaan luontaistuotetta, joka on pehmeämpi keino kuin esimerkiksi lääkkeet.

 

 Hyvinvoinnin tavaratalosta löydät erilaisia melatoniinivalmisteita, Target1:nin sekä Frantsilan Calm Roll-Onin.

Koodilla  LILIESLIFE20  saat -20 % alennuksen yhdestä ostokerrasta 12.3.2018 saakka!

 

-Lilies

 

 

 

Share

Kommentit

kirsihannele

Hyvä juttu ja koskettaa minua kovastikin, vahinko kyllä... ei ole minulle apua noista. Nyt täällä Mallorcallakin esim. viime yönä klo 02.30 olin vielä hereillä, ei vain uni tule. Mies oli jo nukahtanut pari tuntia aikaisemmin, vaikka nukkui illallakin puoli tuntia...minä vain valvon. Kirjoitin tästä ongelmastani jutunkin:

http://www.lily.fi/blogit/mun-kummallinen-elama/nukahtamisongelma

Lilies
Lilies & Life

Harmi, että sulla on niin pahoja univaikeuksia!

Oletko näitä kaikkia kokeillut ja todennut ettei mikään toimi? On hyvin yksilöllistä mikä luontaistuote tai lääke kenellekin sopii. Joskus tarvitaan isompia annoksia kuin mitä yleisohje on (esim. melatoniinin annostuksen voi väliaikaisesti nostaa jopa 6 mg) tai useampi tuote ennenkuin saavutetaan haluttu tulos (esim. melatoniini, l-teaniini, magnesium). Itse käytän näitä kaikkia kolmea postauksen tuotetta. Ja lisäksi vielä magnesiumia ja tarvittaessa teaniinia. Pelkkä melatoniini ei aina riitä ja toisaalta haluan pitää siitä välillä taukoa. Lääkkeitäkin on joskus määrätty, mutta ne olen onneksi voinut jättää kaappiinn jo usean vuoden ajan. Usealta asiakkaalta olen saanut hyviä käyttäjäkokemuksia Target 1:sta!

Toki nämä ovat lisäravinteita eli oman ruokavalion ja elämäntyylin tukikeino. Ruualla ja esim. illan rutiineilla on mahdottoman tärkeä merkitys uneen. Joskus keho kuitenkin tarvii apua ulkopuolelta, jolloin kuvaan astuvat lisäravinteet ja vaikeammassa tapauksessa lääkkeet.

Sitten on vain ihmisiä, jotka yksinkertaisesti tarvitsevat vähemmän unta. Ja niitä,jotka haluaisivat nukkua enemmän, mutta mieli ei anna eikä mistään tunnu löytyvän apua!

kirsihannele

En noita kaikkia ole kokeillut, mutta monia kuitenkin. Magnesiumiakin ostin. Kaikki ihan turhaan, ei apua. Kuulun varmaan siihen ryhmään, joka joutuu kärsimään...nyyh

Lilies
Lilies & Life

Ilmeisesti :/

Oon myös kuullut että ihmiset ovat kokeilleet akupunktiota, joogaa ja rentoutus- & hengitysharjoituksia :)

Toiminnalliseen unettomuuteen on moni saanut avun kognitiivisesta psykoterapiasta, siinä pyritään opettelemaan pois opitusta unettomuudesta.

Näistä osa tosin on melko kalliita keinoja, että harmittaa varmasti jos ei saa apua, mutta usein ihminen on valmis kokeilemaan mitä tahansa kun on tarpeeksi kärsinyt!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä postaus, kiitos vinkeistä! Melatoniinia olen käyttänyt, mutta haluaisin kokeilla jotain muuta. Tuo Target 1 kuulostaa hyvältä, taidan sitä lähteä metsästämään :)

Lilies
Lilies & Life

Kiva kuulla! Targettia löytyy luontaistuoteliikkeistä, esim Lifessä ainakin on :)

Ruusunen (Ei varmistettu)

Sininen uni on hyvä, minulle riittänyt 1 tai 2 tabl sitä 1 millistä.

Lilies
Lilies & Life

Hienoa! Monesti jo 1-2 mg riittääkin :)

Kommentoi