Wednesday Wellness: Hyönteisravinto

Lilies & Life

Yksi maapallon suurimmista haasteista on saada ravinto riittämään kasvavalle ihmiskunnalle. Lihantuotannolla on osoitettu olevan yhteys ilmastonmuutokseen. Viime aikoina markkinoille on tuotu paljon vaihtoehtoisia, kasvispohjaisia tuotteita, kuten nyhtökauraa, härkistä, tofutuotteita sekä muita vegaanisia vaihtoehtoja, mikä on ehdottoman hyvä asia. Hyönteisruoka on uusin (tosin ei vegaaninen) vaihtoehto lihalle. Se oli yksi viime syksyn kuumimmista puheenaiheista. Hyönteisravintoa alettiin kutsua "tulevaisuuden ruuaksi". Hyönteisten (tunnetaan myös minikarjana :'D) tuotanto kuormittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän kuin perinteinen lihantuotanto. Hyönteisiä syö päivittäin ravinnokseen arviolta jo noin kaksi miljardia ihmistä.

Maa- ja metsätalousministeriö teki 20.9.2017 päätöksen, jonka mukaan kokonaiset hyönteiset sallitaan Suomessa elintarvikkeina. 1.11.2017 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antoi ohjeet hyönteisten kasvatukselle, myynnille, elintarvikekäytölle sekä pakkausmerkinnöille. Loppuvuodesta kaupojen hyllyille alkoi ilmestyä erilaisia sirkkatuotteita; leipää, makkaraa, suklaata, pastaa ja valmisruokia.

(Lähteet: Yle.fi, Entocube.com )

 

"Sirkat kasvavat syöntikypsiksi nopeasti, ne kuluttavat vähän vettä ja ravintoa, niiden uloste toimii lannoitteena eivätkä ne tarvitse laajoja laidunalueita kasvaakseen."

-Yle.fi

 

 

Sain Hyvinvoinnin tavaratalolta testiin Leaderin Zircca-välipalapatukoita. Maut ovat marjajugurtti* ja inkamarja-appelsiini-raakakaakao*. Yhden patukan valmistukseen on käytetty 15-17 kasvatettua kotisirkkaa. Tällä hetkellä sirkkatuotteiden valmistukseen käytetään tuontijauhoa, mutta sirkkojen kasvattaminen on käynnistymässä Suomessa. Sirkkatuotteet sisältävät paljon proteiinia.

Sirkkojen syöminen kuulosti aluksi iljettävältä, vaikka tuoteissa onkin käytetty sirkkajauhoa ja sitäkin on vain 6 %. Olen aina ollut huono hyönteisissä ja kaikenmaailman nilviäisissä. En ole esimerkiksi koskaan maistanut etanoita, ostereita, simpukoita tai rapuja (jos pizzan pakastekatkarapuja ei oteta huomioon) edes ulkomailla. Sushinkin syömisen aloitin vasta pari vuotta sitten, mutta sitä en enää vaihtaisi pois! Yritän kovasti rikkoa ennakkoluulojani tällaisia ruokia kohtaan, joten sirkkapatukan syöminen on jo iso edistysaskel!

 

 

Tykkäsin molemmista patukoista, mutta lemppariksi nousi mansikka-jugurttiproteiinipatukka. Se oli makea ja täyteläinen. Hyvä välipala treenin jälkeen. Inkamarja-appelsiini-raakakaakaopatukan maku oli raikas. Ei yhtään tietäisi, että patukoiden valmistukseen on käytetty hyönteisiä!

Löydät sirkkapatukat Hyvinvoinnin tavaratalosta. Valikoimassa on myös sirkkagranolaa sekä kikherne-sirkkapastaa.

 

Manu ihmettelee mikä tämäkin hömpötys on :)

 

// Using insects and bugs as ingredients in food products is now approved here in Finland. They are a sustainable food source and referred to as "the nutrition of the future". Cricket products contain a lot of protein. I got to test Leader's Zircca bars. The flavors were strawberry-yoghurt and inca-orange-raw cacao. I actually liked them, especially the strawberry-yoghurt proteinbar. I recommend trying edible insect products!

 

Olisitko valmis toivottamaan sirkkatuotteet tervetulleiksi keittiöösi?

-Lilies

 

*Tuote saatu blogin kautta

Sis. mainoslinkkejä

Share

Kommentit

Tiikerikatti
Väriterapiaa

Ihana kissa joka miettii mitä syötävää tuo on. Mulla on kans ennakkoluulo hyönteisruokia kohtaan. En ole vielä maistanut, ehkä tilanne joskus muuttuu. :)

Lilies
Lilies & Life

Manu on aina kiinnostunut kaikesta <3 ehkä uskaltaudun itsekin seuraavaksi maistamaan kikherne-sirkkapastaa :) 

PL (Ei varmistettu)

Tosi kiinnostava juttu. Näyttää ihan normaalilta valkosuklaapatukalta!

Lilies
Lilies & Life

Kiva kuulla! Juu, yllätyin samasta asiasta :D 

Sanna123456 (Ei varmistettu)

En kyllä usko, että vapaaehtoisesti söisin hyönteisruokaa, ellen olisi nääntymässä nälkään ilman sitä. En tykkää myöskään mistään keinotekoisesta lihasta, kuten tofu, tekojuusto, nyhtökaura tai mifurae, oikeat aidot kasvisruuat kyllä maistuvat. Toisaalta en tuon tyyppisiä proteiinipatukoita söisi ilma sirkkojakaan, nehän ovat aika keinotekoista ruokaa.

Lilies
Lilies & Life

Eikä tarvikaan :) No tofu ja nyhtökaura ovat kasvisruokaa, ne eivät sisällä mitään eläinperäisiä ainesosia (toisin kuin esim. mifu.) Syön itse nyhtökauraa ja härkistä lihan tilalla aina välillä. Vaati totuttelua, mutta kyllä ne ihan maistuu! En yleensä syö itsekään proteiinipatukoita kuin harvakseltaan välipalana. On kyllä sellaisiakin raakapatukoita, joissa on laadukkaita ja luonnollisia ainesosia eikä mitään keinotekoista.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.