Ladataan...
Lilies & Life

Toukokuussa tapahtui paljon. Kuukausi oli melkoista tunteiden vuoristorataa; siihen mahtui ahdistusta ja kriiseilyä, mutta pääosin kaikki oli positiivista, innostavaa ja mukavaa! <3

 

 

Uusi työ

Aloitin 2.5 uudessa työssä. Muutos vaati sopeutumista ja totuttelemista, mutta nyt olen jo päässyt melko hyvin sisälle uuteen työhön ja fiilis on tällä hetkellä tosi hyvä. Parasta työpaikassa on rento meininki, ihanat, avuliaat työkaverit ja uudet haasteet. Tästä on hyvä jatkaa :) 

 

 

Mökkeily 

Siis vitsi miten upea toukokuun sää oli! Jatkuvasti hellepäiviä vaan hellepäivien perään, joten ollaan vietetty iso osa vapaa-ajasta mökillä. Mökissä parhaita asioita ovat ulkosauna sekä läheinen merenranta <3 

 

 

Siskon synttärit

Pikkusiskoni täytti 24 v. toukokuun puolessa välissä. Leivottiin juhliin yhdessä voileipäkakku (ensimmäinen koskaan) ja vegaaninen juustokakku. Oli kiva päivä <3

 

 

Kummitytön synttärit

Suloinen, rakas kummityttöni täytti vuoden ihan muutama päivä sitten! <3 En päässyt varsinaisiin synttärijuhliin töiden takia, mutta kävin moikkaamassa häntä jo etukäteen :) 

 

 

Yhteistyöt

Toukokuun yhteistyöt mm. Kauneuskeskus Kolibrin, Natumerin, Sudion ja Rimita Greenin kanssa olivat ihan mahtavia! Olen iloinen ja kiitollinen, että olen päässyt testaamaan hyviä tuotteita ja palveluita :)

Suuntaan tänään aamupäivällä erääseen kivaan kahvilaan suunnittelemaan paikallisen yrityksen kanssa hieman erilaista blogiyhteistyötä, mistä olen todella innoissani. Tapasin kyseisen firman edustajat Naisyrittäjien Hyväntekeväisyystempauksessa viime kuussa. Lisää aiheesta pian!

 

 

Koulutusreissu

Olin juuri Lahdessa kolmen päivän koulutusreissulla uuden työn myötä. Palasin kotiin eilen illalla. Päivisin opiskeltiin mielenkiintoista asiaa (aivot ihan puuduksissa) ja illat juhlittiin otettiin rennosti ihanien ihmisten seurassa. Syötiin liikaa hyvin ja päästiin nauttimaan myös kauniista säästä vapaa-ajalla eli nauttimaan virvokkeita firman piikkiin :D Tutustuin reissun aikana paremmin yhteen työkaveriini, ja suorastaan hämmästeltiin miten paljon yhteistä meillä on! 

 

 

 

Kesän suunnittelu 

Olen ihan superinnoissani kesäkuusta ja tulevista suunnitelmista, vaikkei mulla ole edes kesälomaa eikä mitään kovin suurta tiedossa (vielä). Avomieheni täyttää nyt viikonloppuna 30 v., joten se on nyt päällimmäisenä mielessä :) 

 

Saan nauttia koulutusreissun jatkoksi vapaasta viikonlopusta, joten ehdin taas keskittymään blogiin sekä lukemaan muidenkin juttuja! Luonnoksia on jo muutamia valmiina, mutta postauksista puuttuu vielä kuvat. Olen kyllä todella yllättynyt siitä, miten uusiksi kaikki rutiinit ja aikataulut ovat menneet uuden työn myötä ja rytmitys vaatii tosiaan vielä hiomista :D

Kurkkasin mielenkiinnosta Google Analyticsia ja huomasin, että blogin kävijämäärät ovat pysyneet lähes muuttumattomina, vaikka postaustahtini on ollut väliaikaisesti jäätävän hidas. Kiitos siis mielenkiinnosta ja kärsivällisyydestä! <3

 

Mitkä on sun elämässä viime aikojen parhaita asioita? :)

-Lilli

 

Ladataan...
Lilies & Life

 

Sain parhaalta ystävältäni lohikäärmepuun - tarkempi lajike juovatraakkipuu - varmaan 8-9 vuotta sitten. Hänen asuntonsa oli pieni sademetsä viherkasvien määrän takia, joten hän lahjoitti yhden minulle sillä ehdolla, että lupaan pitää kasvin hengissä.

Tämä lohikäärmepuu on muuttanut kanssani asunnosta toiseen ja ollut mukana monessa elämänvaiheessa, voi jopa sanoa, että olen kiintynyt siihen. Kasvi on pysynyt hengissä, joten olen lunastanut lupaukseni... tähän saakka. On se siis vieläkin elossa, muttei näytä kovin hyvinvoivalta...

 

 

Vuosia sitten tämä helppohoitoinen traakkipuu oli värikäs, isolehtinen ja kasvoi nopeasti. Viimeisen parin vuoden aikana sen lehdet ovat kuitenkin alkaneet muuttua ruskeiksi ja olen nyppinyt kuolleita lehtiä pois sitä mukaan, kun ne ovat kuivuneet koppuroiksi.

 

 

Löysin Instagramista kuvan vuodelta 2014, jossa lohikäärmepuu näkyy taustalla. Tosi tuuhea ja hyvinvoivan näköinen, vaikea uskoa samaksi kasviksi :'(

 

 

Nyt kasvi on harva ja lehdet ohuita, mutta keskeltä kasvaa silti uutta vaaleanvihreää lehteä. Koitan vielä epätoivoisesti pelastaa tätä rakasta lohikäärmepuutani. Siirsin sen hieman valoisammalle paikalle, pyyhin lehdet ja olen sumutellut välillä. Ajattelin vaihtaa hänelle kokonaan uuden mullan ja lannoittaa piakkoin.

En ole koskaan ollut mikään puutarhuri tai hortonomi; olen tappanut ties kuinks monta viherkasvia ja kukkasta. Tästä lohikäärmepuustani olen äärimmäisen ylpeä, enkä kestä jos se kuolee pois! 

Vein tähän asuntoon muuttaessani muutaman viherkasvin meidän äidille "hoitoon." En käsitä miten siellä on muka niin eri tavalla asiat, mutta jokainen kasveista kukoistaa ja voi paremmin kuin koskaan ennen. Juuri ihmettelin millaisen kasvupyrähdyksen palmuvehkani on ottanut meidän porukoilla! Luulen, että siellä on lämpimämpi sisäilma. Me ollaan sellasia tuulettajia (talvellakin), etteivät kasvit välttämättä tykkää. Jos näyttää siltä, että tilanne lohikäärmepuuni kanssa menee toivottomaksi, taidan viedä hänet(kin) hoitoon meidän äidille...

 

 

Aloe vera sen sijaan tykkää meillä elellä; se on kasvanut muutamassa kuukaudessa huimasti!

 

// I've never been good with house plants or flowers, but I made a promise to my best friend to keep this dragon tree (dracaena deremensis) alive when she gave it to me about 8-9 years ago. The plant was colorful, full of life and kept growing for many years until it suddenly stopped. The leaves turned brown and dried up. Now my dragon tree is just a shadow of it's formal self anymore. The leaves are so thin. I moved it to a better place with more natural light and I've done some misting in case the air is too dry. I'm going to change the potting soil and fertilize the plant soon. I really hope (and will do anything) to keep this plant alive and well! I'm having a strong bond with my dragon tree and couldn't take it if it died :(

 

Olisiko teillä lisää vinkkejä, joiden avulla saisin pidettyä juovatraakkipuuni hengissä? :(

-Lilies

Ladataan...
Lilies & Life

 

Olen aina ollut tyttömäinen ja naisellinen. Tykkään pastellisävyistä, erityisesti vaaleanpunaisesta, käytän koruja ja mekkoja, meikkaan ja pidän pitkistä hiuksista. Toisaalta, minussa on myös "epänaisellisia" asioita; lempilelujani olivat pienenä dinosaurukset ja sähköinen autorata, harrastin ala-asteella koripalloa ja hip hop-tanssia, tykkään (nykyään) oluesta ja ruumiinrakenteeni on aina ollut melko vankka, ei pieni tai siro.

 

Näiden pinnallisempien asioiden lisäksi olen oppinut, että myös terveydentila voi vaikuttaa omaan naiseuteen.

 

Työskentelin tammikuussa 2011 kahdessa työpaikassa. Olin kärsinyt pari kuukautta alavatsakivuista ja mielestäni toinen puoli mahasta oli kummallisesti koholla. Tein raskaustestin jos toisenkin, mutta ne olivat aina negatiivisia (kuten pitikin siinä kohtaa.) Kävin kahdella terveyskeskuslääkärillä. Molemmat tekivät gynekologisen tutkimuksen. Toinen ei löytänyt mitään poikkeavaa, toinen sanoi, että kohtuni on kuulemma suurentunut, mutta sitä ei tarvitse tutkia (vaikka olin 20-vuotias synnyttämätön nainen??) Pyysin molemmilta lääkäreiltä lähetettä keskussairaalaan ultraääneen, mutten sitä saanut.

Eräänä iltana alavatsani kramppasi ja muljahteli epämukavasti. Aamuyöllä iski jo niin järkyttävä kipu vasemmalle puolelle alavatsaan, että itkin sikiöasennossa. Meinasin soittaa ambulanssin, mutta päätin kuitenkin odottaa jos kipu menisi ohi ja se menikin, vähitellen. Seuraavana aamuna varasin jälleen ajan terveyskeskukseen. Tällä kertaa sain tk-lääkäriltä vaatimalla kiireellisen lähetteen naistentautien poliklinikalle keskussairaalaan. Lähdin polille samantien. Täytin esitietolomakkeen ja odottelin milloin joku lääkäri ehtisi tutkia minut. Pian tuli tieto, että menen ensimmäiseksi ultraääneen.

Sisäinen ultraäänitutkimus tehtiin ja lääkäri jäi tuijottamaan näyttöä. Sitten hän vilkaisi hoitajaa. He kutsuivat toisen lääkärin paikalle. Tämä sanoi ääneen; "se ei sieltä kyllä lähde ilman operaatiota."

 

 

Mun vasemmassa munasarjassa komeili suuri kysta. Siis oikeasti aika iso. Halkaisija ultran mukaan lähes 20 cm. Ei ihme, että oli vähän alavatsa ollut koholla...

Kystat ovat melko yleisiä, monelle naiselle tuttu vitsaus. Kyseessä on yksi tavallisimmista lisääntymisjärjestelmän häiriöistä, joka on pääsääntöisesti vaaraton ajoissa hoidettaessa. Pienet kystat ovat usein oireettomia ja puhkeavat itsestään. Mun tapauksessa kysta oli niin suuri ja oireet pahat, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tähystysleikkaus eli laparoskopia.

Tähystysaika varattiin heti. Se olisi jo parin viikon päästä. Oli vaarana, että kysta kiertyy munasarjan ympärille tai puhkeaa. Sain sairauslomaa leikkaukseen saakka, jonka aikana en saanut nostaa mitään painavaa tai urheilla raskaasti. Olin ehtinyt tehdä vasta pari vuoroa uudessa työpaikassa, jossa työ oli melko fyysistä. Olin siellä vielä kaiken lisäksi koeajalla. Toisesta paikasta en tulisi saamaan sairauslomapalkkaa sovituista vuoroista, koska olin sijainen. Toimenpide tuli siis mahdollisimman huonoon kohtaan (tietenkin), mutta ei voinut mitään, terveydentila oli laitettava ykköseksi.

Hämmennyin ja masennuin. Edellinen ja siihen mennessä ainoa leikkauskokemukseni oli ollut massiivinen skolioosileikkaus, josta jäi traumat. Tiesin, että tämä toimenpide olisi huomattavasti pienempi, mutta silti mieleni veti todella synkäksi. Lisäksi koin, etten saanut tukea läheisiltäni (lukuunottamatta siskoani sekä paria ihanaa ystävääni.)

Tuli leikkauspäivä. Tärisin ja hikoilin aamulla ennen toimenpidettä. Sain rauhoittavan, eikä enää ahdistanut niin paljoa, kun kävelin leikkaussaliin. Toimenpiteestä herättyäni sain rajun paniikkikohtauksen, ihan sama juttu kuin selkäleikkauksessa aikanaan.

Lääkäri kertoi seuraavana päivänä, joka muuten oli naistenpäivä (!), että oli saanut kystan kokonaan poistettua. Se oli osittain kudosta, mutta pääosin nestettä (jota tyhjettiin aika määrä.) Kudos lähetettiin vielä patologille tutkittavaksi. Se oli onneksi hyvänlaatuinen. Pelkäsin jo pahinta, sillä edellisenä vuona PAPA-kokeessa oltiin havaittu solumuutoksia.

Olin leikkauksen jälkeen tosi kipeä. Istuminen ja kävely olivat aluksi tuskaa, eikä vessa-asioista meinannut tulla mitään pariin päivään. Tähystyksessä käytetyt kaasut aiheuttivat olkapiston.

Pääsin toimenpiteen jälkeen kotiin jo parin päivän päästä. Aivan liian aikaisin mun mielestä. En olisi saanut nostella mitään ja muutenkin piti ottaa rauhallisesti. Jouduin kuitenkin itse tekemään ruokaa ja siistimään asuntoa sattuneesta syystä. Kävin myös kaupassa jo samalla viikolla, kun olin päässyt kotiin. Yksi leikkaushaavoistani repesi ja alkoi vuotaa. Olin hirveissä tuskissa, muistan sen kuin eilisen. Kävin sairaalassa, mutta minua ei otettu osastolle, vaikka pyysin. Oli pakko opetella pärjäämään kotona...

Vähitellen olotilani parani. Alavatsa oli tosin pitkään kipeä ja turvonnut, enkä voinut pariin kuukauteen käyttää muita kuin äitiysalushousuja ja collegehousuja.

Otin yhteyttä potilasasiamieheen ja tein valituksen kahdesta tk-lääkäristä, jotka eivät suostuneet lähettämään minua tutkimuksiin (varsinkin siitä, joka väitti kohtuni olevan suurentunut.)

 

 

Lopetin loppukeväästä molemmat työt. Päätin hakea ammattikorkeakouluun opiskelemaan ja sinne myös pääsin. Kesällä kävin juttelemassa nuorisopsykiatrian polilla kaikesta tapahtuneesta. Syksyllä 2011 juuri koulun alettua, puoli vuotta edellisen tähystyksen jälkeen, alavatsakivut palasivat.

Pääsin yhdellä puhelinsoitolla suoraan naistentautien poliklinikalle lääkäriin. Siellä tehtiin taas ultraääni. Tulos: Vasemmassa munasarjassa on 10 cm kysta. Ensimmäiset sanat mun suusta taisivat olla: "No mitä helvettiä nyt taas??"

Jälleen varattiin aika laparoskopiaan. Se sijoittui loppuvuodelle. Olin ehtinyt opiskella vasta muutaman kuukauden ammattikorkeakoulussa ja alkanut juuri tutustua ihmisiin, kun jäin sairauslomalle.

Tällä kertaa osattiin varautua paniikkikohtaukseen toimenpiteen jälkeen. Sain vahvaa rauhoittavaa jo ennen heräämistä. Olin sekava koko päivän. Muistan hämärästi sen, kun lääkäri tuli käymään huoneessa ja sanoi, että "sun munasarja oli sen näköinen, että päätimme poistaa sen." Kuulemma täynnä kystan alkuja.

Sydän löi pari kertaa tyhjää. Miten 21-vuotiaan munasarja voi olla niin huonossa kunnossa, että se pitää poistaa? Epäilin heti endometrioosia, sillä meillä on sitä äidin suvussa. Tiedän yhden todella pahan tapauksen. Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei hän usko mun sairastavan sitä. Patologilta tuli jälleen vastaus, että kasvaimet olivat hyvänlaatuisia.

Leikkauksesta toivuttuani kuukautisiani ei kuulunut. Meni puoli vuotta, eikä vieläkään mitään toimintaa. Jäljellä oleva munasarja ultrattiin. Se oli kuulemma normaalia pienempi ja sijaitsi jotenkin tosi syrjässä. Kiva.

Olin todella ahdistunut ja näin jatkuvasti painajaisia. Tähän oli muitakin syitä kuin munasarjan poisto. Mielentilani oli sen verran heikko, että lopetin opiskelun ammattikorkeakoulussa (johon en muutenkaan koskaan sopeutunut täysin.)

Vuoden päästä kuukautisiani koitettiin palauttaa keltarauhashormonilla. Ei mitään. Vasta 1,5 vuoden jälkeen munasarjan poistosta kuukautiseni palasivat, tosin niukkoina ja epäsäännöllisinä. Kuulemma toisella munasarjalla kesti niin kauan aktivoitua. Pääasia, että palasivat. Olin jo alkanut henkisesti valmistautua siihen, etten saisi lapsia.

Olen tässä vuosien aikana kärsinyt pahoista alavatsakivuista sekä -turvotuksesta ja on ollut kuukausia, jolloin kuukautisia ei ole kuulunut. Olen käynyt muutaman kerran lääkärissä ja pari kertaa ultrassa. Uusia kystia ei ole tullut, mutta kystataipumuksen takia mun on aina mentävä lääkäriin jos alavatsan oireilu muuttuu. Nykyiset kivut ja turpoaminen johtuvat kuulemma kiinnikkeistä ja sisäisistä arvista, jotka ovat tulleet kahdesta tähystyksestä ja varsinkin munasarjan poistosta. Venyttely, alavatsan hierominen ja lämpö auttavat kipuihin.

 

FUN FACT: Paras ystäväni ja siskoni nimesivät ensimmäisen (ison) kystani Mirriksi :'DD Meillä oli vähän omanlaista huumoria. Se oli kuitenkin nimenomaan se huumori, joka auttoi siinä tilanteessa parhaiten!

 

 

Olin monta vuotta epävarma vartalostani. En omista tiimalasivartaloa ja olen hieman toispuoleinen skolioosini takia. Kyljessä/selässä mulla on selkäleikkauksesta aiheutunut 50 cm arpi. Siihen päälle vielä tämä alavatsan turvottelu sekä lilat arvet tähystyksistä (jotka ovat onneksi vuosien aikana vaalentuneet.) Mulla myös kertyy nestettä kehoon skolioosileikkauksessa vaurioituneen lymfajärjestelmän sekä kortisolin heittelyn takia.

Olen vasta ihan lähiaikoina oppinut (suurilta osin) hyväksymään kehoni sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Tunnen itseni paljon naisellisemmaksi nyt, kuin esim. 5 vuotta sitten, jolloin oli 8 kg kevyempi. Tykkään siitä, että mulla on leveä lantio ja rintaakin löytyy. Aina on tietysti ihmisiä, jotka näkevät vaivaa painon muutoksista tai jaksavat huomautella vaikka mun epämuodostuneista polvista tai nesteestä, jota kertyy kaulaan. Ennen otin kaikki itseeni, mutta nykyään olen alkanut jättää heidän ei-toivottuja kommenttejaan omaan arvoonsa.

 

 

Jokainen nainen on erilainen, yksilö. Olemme eri tavoilla kauniita ja omanlaisia, arvokkaita naisia. Koskaan ei saisi verrata itseään muihin. Jokaisen vartalossa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille <3

-Lilies

Pages