Ladataan...
Lilies & Life

 

Eilisessä blogisynttäripostauksessa vilahti tämä ihanan keväinen - oikeastaan kesäinen - juustokakku. Testasin siis ensimmäistä kertaa ikinä kasvispohjaista juustokakkua. Ennakkoluuloja oli, mutta lähdin rohkeasti yrittämään. Käytin pohjana tätä reseptiä, mutta muokkasin sitä jonkin verran.

 

Vegaaninen sitrusjuustokakku (n. 10 hlö)

 

Pohja:

200 g Digestive-keksejä

80 g margariinia

1 rkl kasvimaitoa

 

Täyte:

1 prk (2,5 dl) Alpron vaahtoutuvaa soijavalmistetta

1 prk (150 g) Oatly påMackan vegaanista tuorejuustoa

1 dl Pirkka tai Alpro soijajugurttia

2 rkl kookosmaitoa

1 rkl Foodin bourbon-vaniljajauhetta

2 dl sokeria (tai oman maun mukaan)

1 luomusitruunan kuori raastettuna

3-5 cm inkivääriä raastettuna

½ dl sitruunanmehua

½ dl limenmehua

1 dl vettä

4 rkl agar agar-hiutaleita

 

koristeluun:

sitruuna- & limeviipaleita

raastettua sitruunankuorta

mintunlehtiä

 

 

POHJA:

Vuoraa irtopohjavuoan (18-20 cm) pohja leivinpaperilla. Hienonna keksit blenderissä ja lisää sulatettu margariini. Painele massa vuoan pohjalle. Lisää ruokalusikallinen esim. kauramaitoa pohjaa pehmentämään, näin leikattavuus helpottuu. Laita pohja jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

TÄYTE:

Vatkaa vaahtoutuva soijavalmiste vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kasvistuorejuusto, soijajugurtti, kookosmaito, vaniljajauhe ja sokeri. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Kuori inkivääriä ja raasta siitä muutama sentti. Lisää raasteet täytteen joukkoon sekoitellen.

Mittaa kattilaan sitruunan- ja limenmehu, vesi ja agar agar-hiutaleet. Kuumenna seos kiehuvaksi samalla sekoitellen. Keitä noin minuutin ajan, kunnes hiutaleet ovat kokonaan liuenneet nesteeseen. Kaada agarseos vaahtoon samalla voimakkaasti sekoittaen.

Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli.

 

 

Vinkkejä:

-Bourbon-vaniljajauheen voit korvata vaniljasokerilla.

-Yksinkertaisempi versio: jätä pois inkivääri, limenmehun ja kookosmaito, eivät ole välttämättömiä. Heitin niitä mukaan, kun oli menossa vanhaksi.

-Huomaa, että ohjeessa on käytetty agar agar-hiutaleita! Jos käytät jauhetta niin: 1 tl agar-agarjauhetta vastaa 1 rkl agar-agarhiutaleita.

-Agar agar-hiutaleiden sijaan voi käyttää liivatelehtiä, mutta tällöin kakku ei ole vegaaninen. Uskoisin, että tähän kakkuun riittää 3-4 liivatelehteä.

 

 

Pelkäsin kakun maistuvan maustamattomalta soijajugurtilta häivähdyksellä sitrusta. Olin onneksi väärässä! Kakku oli ihan törkeän hyvää, itse asiassa melkeinpä parempaa kuin mikään tekemäni juustokakku ennen. Maku oli todella raikas ja sitruksinen, ei juurikaan makea. Varsinkin seuraavana päivänä kakku oli älyttömän hyvää, kun oli saanut maustua jääkaapissa.

Koostumus oli kevyt, pehmeä ja kuohkea, toisin kuin perinteisessä juustokakussa. Ne ovat paljon tiiviimpiä, raskaampia ja tuhdimpia. Vaikka vegaaninen versio oli koostumukseltaan kuohkea, pysyi se hyvin kasassa (kun antoi olla riittävän kauan jääkaapissa!) Jos kakun tarvitsee pysyä ryhdissä jonkin aikaa pöydällä, suosittelen laittamaan sen n. 15-30 minuutiksi pakkaseen ennen tarjoilua.

Agarhiutaleiden käyttö oli yllättävät helppoa kumoten ennakkoluulot.

 

 

Paras asia vegaanisessa juustokakussa on maidottomuus ja terveellisemmät ainesosat. Vatsa ei turvonnut kakun syömisen jälkeen eikä tullut raskasta oloa. Tätä voi hyvällä omallatunnolla syödä palan tai kaksikin. Suosittelen! Tämä kakku sopii älyttömän hyvin esim. vapun jälkkäriksi, äitienpäivän kahvipöytään tai kesäjuhliin :)

 

Mikäli joku kaipaa perinteisiä (maitopohjaisia) juustokakkuohjeita:

Vadelma-kinuskijuustokakku

Korvapuusti-juustokakku

Glögi-piparijuustokakku

 

 

Tulen tekemään jatkossa enemmän vegaanisia juustokakkuja.

Kiinnostaako reseptit erimakuisista kakuista (jos kokeilut onnistuvat)?

-Lilies

 

P.S. Sunnuntaihin asti aikaa osallistua luontaistuotepaketin arvontaan tässä postauksessa!

Ladataan...
Lilies & Life

Jouluaatto kummitädin luona:

 

Joulupäivä meillä:

 

Tapaninpäivä meillä:

Meidän jouluaatto kummitädin luona lähisukulaisten kesken oli todella rentouttava, hauska ja onnistunut. Pelattiin, naurettiin, saunottiin, katsottiin vanhoja kotivideoita, avattiin lahjat ja tietysti syötiin ja kahviteltiin. Kummitädin tekemä lihakastike oli jotain uskomattoman hyvää ja päivän yllätys oli Ikean ekologinen sinappi - aivan älyttömän hyvää kinkun kanssa!

Joulupäiväkin oli ihana, vaikka vähän stressaava, sillä meille tuli ensimmäistä kertaa vieraita joulunaikaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin; ruoka maistui (poikaystävän äiti osallistui suuresti ruokien valmistukseen), glögikakku oli hyvää ja lahjatkin mieluisia. Me vaihdettiin poikaystävän kanssa keskenämme lahjat vasta joulupäivänä, jouduttiin siis jännittämään yksi ylimääräinen päivä :D Sain häneltä ihanan ylellisiä hemmottelulahjoja; lahjakortin jalkahoitoon sekä suklaahemmotteluhoitoon, Moët & Chandon -samppanjaa, Balmuirin huivin ja Balmuirin kynttilän. Iloa mulle ja pikkusiskolle toi vielä alkuperäinen Crash Bash -pleikkaripeli, jonka poikaystäväni oli metsästänyt meille! Tämä päivä kuluikin pitkälti rennoissa merkeissä sitä pelaillen (ja tiskikonetta käyttäen.)

Tänään Tapaninpäivänä myös kummityttöni kävi meillä kylässä avaamassa omat pakettinsa (no ehkä hänen vanhemmat vähän auttoi). Oli ihana nähdä taas :)

Toivottavasti kaikilla oli onnistunut, omannäköinen joulu ❤

 

// So, Christmas is over. It was wonderful, surprising, a little bit stressful but yet relaxing. The best part was to spend time with the people I love the most. I got so many lovely and also useful Christmas presents. My boyfriend really spoiled me this year with luxurious gifts!

 

Muutama päivä tätä vuotta jäljellä ja sitten alkaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä! Tällä viikolla tulossa blogiin vuoden luetuimmat hyvinvointipostaukset (+muut postaukset) sekä ajatuksia virheistä ja siitä puhtaalta pöydältä aloittamisesta.

Mitäs suunnitelmia teillä on uudenvuoden aatoksi?

Meillä ei ole vielä mitään. Jotenkin se  on unohtunut, kun kaikki energia on kulunut joulun valmisteluun :D

-Lilies

Ladataan...
Lilies & Life

Vastaan yleensä sukukokoontumisten ja pienimuotoisten juhlien "pääjälkkäristä", kuten taas jouluna. Olen kokeillut kaikenlaisia leivoksia ja kakkuja, mutta bravuurini on selvästi juustokakku, joka mielestäni sopii joulupöytään erinomaisesti. Joulunajan juustokakku on makea ja mausteinen.

 

 

Glögi-piparijuustokakku (n. 12-14 hlö), VL

Pohja:

200 g joulupipareita

80 g voita

(1 rkl laktoositonta maitoa)

 

Täyte:

400 g tuorejuustoa  (1 pkt Valio Viola maustamaton ja 1 pkt Valio Viola vanilja)

200 g piparkakkurahkaa (1 pkt, Arla)

3 dl kuohukermaa (laktoositon)

1,5 dl tomusokeria

1 tl vaniljajauhetta (Foodin bourbon (tai vaniljasokeria))

2 tl piparkakkumaustetta (esim. Sonnentor (tai hieman kanelia ja inkiväärijauhetta))

3 rkl sitruunamehua  (tuoreesta sitruunasta)

4 liivatelehteä

 

Kiille:

3 dl glögitiivistettä

1/2 dl vettä

3 liivatelehteä

 

Valmistus:

POHJA:
Vuoraa irtopohjavuoan (24-26 cm) pohja leivinpaperilla. Murskaa piparit hienoksi muruksi ja lisää sulatettu voi. Painele massa vuoan pohjalle. Lisää ruokalusikallinen maitoa pohjaa pehmentämään, näin leikattavuus helpottuu. Laita pohja jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.

TÄYTE:
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan n. 5-10 minuutiksi.
Tällä välin sekoita keskenään tuorejuustot, piparkakkurahka, sokeri, muut mausteet ja sitruunamehu.
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, mutta älä vielä lisää tuorejuustoon.
Purista lionneista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata kiehuvan vesitilkan (n. 4-5 rkl) joukkoon. Sekoita.
Lisää liivate ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Lisää kermavaahto varovasti käännellen. 
Kaada tasainen seos nopeasti pohjan päälle ja laita jääkaappiin vähintään 2-3 tunniksi ennen kiilteen lisäämistä.

KIILLE:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi.
Laimenna glögitiiviste vedellä ja kiehauta. Sulata liivatelehdet kuumaan glögiin. Nosta pois levyltä.
Anna glögin jäähtyä kunnolla välillä sekoitellen, ettei liivate jämähdä. Älä kaadaa kuumaa nestettä täytteen päälle!!
Kaada viileä glögi-liivateseos tasaisesti täytteen päälle.
Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli.

KORISTELU:
Koristelussa saa käyttää mielikuvitusta! Itse tykkään käyttää kanelitankoja, Fazerin pipariukkoja ja murskata valkoista marenkia "lumeksi." Myös kohmeiset puolukat tai karpalot sopivat hyvin kakun päälle.

Viime joulun juustokakku

 

Vinkkejä:

- Kakusta saa gluteenittoman käyttämällä pohjan tekemiseen esim. Semperin gluteenittomia pipareita ja täysin laktoosittoman käyttämällä voin tilalla margariinia. Muut ohjeen ainesosat ovat valmiiksi laktoosittomia.

- Jos olet allerginen sitrushedelmille, voi sitruunan jättää pois. Käytän sitä tasapainottamaan makeutta.

- Jos tarvitset pienemmän, n. 8 hengen kakun, käytä 18 cm irtopohjavuokaa. Pohjaan riittää 150 g pipareita. Laita täytteeseen vain 1 pkt tuorejuustoa, 1 dl vähemmän kermaa ja 1 liivate vähemmän!

- Jos haluat kiilteestä vaaleanpunaisen, käytä valmista glögijuomaa (3 dl) ja blissaa vielä vedellä (0,5 dl) .

 

Joulun juustokakku 2 v. sitten

Joulun juustokakku 3 v. sitten

 

Nämä vanhat (ei-niin-laadukkaat) kuvat löytyivät puhelimen arkistoista.

Näitä jouluisia juustokakkuja on tilattu multa tänä vuonna 6 kpl ja vuokia löytyy vain 3, jaiks :D Pitää varmaan ajoittaa hakuja eri päiville tai ostaa vielä ainakin yksi vuoka lisää!

 

Toinen erinomainen joulupöydän jälkkärivaihtoehto on tämä puolukka-kinuskijäädyke, kokeile vaikka joulupäiväksi tai uudeksi vuodeksi! :)

 

LUE MYÖS:

Korvapuusti-juustokakku

Vadelma-kinuskijuustokakku

 

Makeita jouluhetkiä!

Lilies

 

 

Pages