Ladataan...
Lilies & Life

 

Jokainen tuntee tai tietää sen yhden henkilön, jolle sattuu ja tapahtuu ihan uskomattomia asioita koko ajan. Sellasia asioita, joita ei aina edes meinaa uskoa. Ja yleensä juuri negatiivisia tai tapaturmallisia juttuja.

Mä oon just se tyyppi, jolle sattuu ja tapahtuu. Useimmiten sattuu.

Kuvailisin mun elämää tapahtumarikkaaksi vuoristoradaksi.

 

 

Oon koko mun elämän ajan miettinyt, onko tää ihan normaalia vai olenko jotenkin poikkeava. Välillä oon ajatellut vaan kuvittelevani, että koko ajan tapahtuu niin paljon kaikkea tai että mun mieli jotenkin suurentelee asioita. Ehkä mulle ei satu yhtään sen enempää kuin muillekaan, mutta otan asiat eri tavalla? 

Täytyy todeta näin 27-vuotiaana, että eipä ole ollut liioittelua tai suurentelua se, mitä kaikkea tässä matkan varrella on ollut.  Perheenjäsenet ja pitkäaikaiset ystävät ovat ihan yhtä ihmeissään miten yhdelle ihmiselle voi sattua niin paljon ja miten kaikki paska kaadetaan yhteen niskaan. Mun ystävät osaa jo valmiiksi odottaa mun suusta ihan mitä vaan, kun tavataan pienen tauon jälkeen. Yksi ystävä sanoi kerran, että mun täytyisi kirjoittaa joskus omaelämäkerrallinen kirja :D

Uusille tuttavuuksille en edes voi harkita kertovani kaikkia asioita elämästäni, en edes tiettyjä isompia juttuja. Oon muutaman kerran löytänyt itseni tilanteesta, jossa "ystävänä" pitämäni henkilö on esittänyt kovinkin myötätuntoista ja ymmärtäväistä ja myöhemmin saan kuulla, ettei hän ole uskonut mitä olen kertonut. Parissa tapauksessa tällainen henkilö on myös juorunnut eteenpäin ja naureskellut näitä mun erittäin henkilökohtaisia asioita.

Tämä on isoin syy siihen, miksi mä oon niin hemmetin varovainen nykyään uusien ihmisten kanssa. Mun on äärimmäisen vaikea rakentaa syvempää suhdetta ja luottaa uuteen ihmiseen huonojen kokemusten perusteella. Oon viime vuosien aikana onnistunut luomaan pari syvempää ystävyyssuhdetta ja nyt uuden työpaikan myötä olen huomannut olevani avoimempi kuin ennen. Edelleen varon ja harkitsen mitä kerron, mutta haluan samalla uskoa ja toivoa, että ihmiset ovat luottamuksen arvoisia. En voi olettaa kaikista ihmisistä pahinta muutaman luottamuksenpettäjän takia.

 

 

On tietysti selvää, etten aio myöskään julkisesti kertoa näitä kaikkia isoja elämääni muokanneita asioita, mutta melko paljon olen jo täällä blogin puolellakin avautunut - paljon enemmän kuin koskaan oli tarkoitus. Olen kertonut mm. skolioosistani, munasarjan poistosta, fibromyalgiasta, araknofobiasta, henkisestä yksinäisyydestä, perheongelmista, läheisen menettämisestä, mammalan myymisestä, huonoista työpaikoista, järkyttävän huonoista lääkärikokemuksista ja identiteettikriisistä sekä maininnut ohimennen esim. tässä postauksessa ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä. Olen kertonut käyneeni läpi intensiivisen vuosien mittaisen psykoterapiajakson, jota ilman en edes tiedä missä olisin.

Näiden lisäksi pari läheistä ystävyyssuhdetta on katkennut muutama vuosi sitten ja kesti ihan helvetin kauan päästä niistä yli. Tähän mennessä pisin parisuhteeni tuli muutama vuosi sitten päätökseen ja tajusin myöhemmin miten paljon se oli vaikuttanut muhun negatiivisesti ja syönyt sisältä. Lähipiirissäni on myös alkoholin kanssa kamppaileva henkilö, jonka sairautta joudun seuraamaan voimattomana vierestä. Näistä en ole kirjoittanut aiemmin.

Isojen asioiden lisäksi tuntuu, että mulle tapahtuu jatkuvasti kaikkea pientä. Pelkästään tänä kesänä olen saanut fibromyalgiadiagnoosin (josta mainitsinkin jo aikaisemmin), ollut sairaslomalla varpaan pahan kynsivallintulehduksen takia (mun isovarpaiden kynnet on liian isot), halkaissut varpaani lasipulloon joka räjähti itsekseen jääkaapissa, saanut migreenikohtauksen alakerran naapurin parveketupakoinnista, soitellut monet kerrat poliiseja alakerran naapurin takia, menettänyt yöunia huonon isännöitsijän takia, siivonnut paskavesiä vessan lattialta toimimattoman viemäriputkiston takia (vanha talo, alkuperäiset putket), hoitanut kissojen ruokamyrkytystä, stressannut läheisten terveysongelmista, selvitellyt perheongelmia, juonut työpaikalla vettä johon oli sekoittunut pesukoneen jätevedet ja kolmisen viikkoa sitten jouduin punkin uhriksi, minkä seurauksena jalkaani tuli massiivinen tulehdus ja siitä vahva borrelioosiepäily. Jouduin syömään kaksi viikkoa vahvoja antibiootteja 6 tablettia päivässä. Kuuri loppui juuri ja olen pari päivää kärsinyt ilmeisesti jostain detoxilmiöstä. Olo on ollut oikeesti niin huono ja heikko, eikä helle auta asiaa yhtään. Ensi viikolla tiedossa borrelioosikokeet. Hmm mitäköhän mun skolioosi ja fibro tykkää jos/kun kaveriksi tulee/tuli vielä borrelioosi...

 

 

Läheiset ja tutut aina nauraa, että "eipä ole ihme että Lillille taas sattui jotain". Onhan se hauskaa, ei voi itsekään oikeen muuta kuin nauraa. Toisaalta, useimmiten on kyse tapaturmista tai negatiivisista asioista, joten välillä on loukkaavaa jos aina nauretaan mun tuurille. Mä haluaisin joskus mennä kaverin kanssa kahville ja sanoa, että "mulle ei kuulu mitään ihmeellistä, ihan perusarkea vaan." En ees muista milloin olisin viimeksi sanonut noin jollekin.

Työkaveri totesi mun olevan kävelevä Murphyn laki. Se oli ehkä paras kuvaus ikinä! Jos jokin voi mennä pieleen, se menee. (Tiedän, ettei tämä ole alkuperäisen Murphyn lain periaate, mutta se tunnetumpi nykyään.)

Pitää vielä todeta, että tämän postauksen tarkoitus ei ole julistaa, että ainoastaan mulle tapahtuu koko ajan. Tiedän, että kaikille tapahtuu jatkuvasti asioita; on sairautta, läheisten menetyksiä, eroja, tapaturmia ja onnettomuuksia. Ihmettelen vain ääneen omalla kohdalla sitä, miten usein näitä  tuntuu sattuvan ja suurin osa niistä jutuista on niin erikoisia tai vaikeita, ettei tiedä mitä pitäisi ajatella ja uskooko niitä edes kukaan. 

 

LUE MYÖS:

Rohkeus ei aina ole suurieleistä

Oikeus tunteisiin

 

 

Uskotteko te siihen, että joillekin ihmisille tapahtuu enemmän kuin muille?

Oletko itse poikkeuksellisen tapaturma-altis ihminen tai sattuuko sulle aina kaikkea kummallista?

-Lilli

 

P.S. Seuraavaksi tulossa kevyempiä postauksia mun kesästä ja kesäreissuista tähän mennessä! Kuvat Helsingin Tuomiokirkolta.

Ladataan...
Lilies & Life

Nuorena jouduin tukahduttamaan tunteeni. Piti vaan kestää ja olla vahva, ei ollut vaihtoehtoa. Nykyään, aikuisena, niillä tukahdutetuilla tunteilla on tilaa tulla. Ja vaikkei olisikaan, ne tulevat silti. Vuosien ahdistus ja paha olo purkautuvat välillä varoittamatta. 

Herkistyn helposti. Ihan tosi pienistäkin jutuista. Täytän (nykyään) erityisherkän piirteet. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin heikko. Olen henkisesti vahva, mutta erityisherkkä. Ne ominaisuudet eivät sulje toisiaan pois. Olen sitä mieltä, että yhdessä ne ovat vahvuus. 

 

 

Miksi herkkyyttä tai tunteiden näyttämistä pitää hävetä? Usein huonoa päivää tai itkemistä pyydetään anteeksi. Ihan kuin pahan olon purkaminen olisi hyväksyttävää vain kotona peiton alla tai terapeutin vastaanotolla. Muutama päivä sitten itkin töissä. Monta päivää kestänyt ahdistus purkautui ja ihana työkaverini halasi minua. Myöhemmin hän sanoi ettei haittaa yhtään, kyllä täällä saa itkeä. Tuli ihanan ymmärretty ja hyväksytty olo. Hämmentävä kokemus sinänsä, kun on tottunut kasvamaan epävakaassa ja turvattomassa ympäristössä, jossa tunteita ei voinut näyttää. Ei siihen oikein totu aikuisena, että voi kertoa mitä mieltä on ja itkeä, jos siltä tuntuu.

Mulla ei silti loppujen lopuksi nykyäänkään ole ihan kovin montaa ihmistä, jolle voisin itkeä tai purkaa vihaa ilman hämmentynyttä, vähättelevää, välinpitämätöntä tai tuomitsevaa reaktiota. Olen silti kiitollinen niistä ystävistä ja läheisistä, joille tiedän voivani avautua.

Tällä hetkellä tunteita nostaa pintaan kovat odotukset töissä sekä epäselvyys työn jatkosta syksystä eteenpäin, läheisen ihmisen terveydentila, oma terveydentila, jatkuva feeling of missing out töiden takia, häiriköivä naapuri (tästä avauduin pari päivää sitten instastoryssa) sekä se, etten ole ehtinyt panostaa blogiin kesän aikana niin paljon kuin olisin halunnut. Olen päättänyt olla miettimättä näitä asioita liikaa, etteivät ne saa liikaa valtaa. Vaikutan niihin, mihin kykenen ja jaksan, loput asiat menevät kuten niiden on tarkoitus. 

 

 

Olen aiemmin kertonut, että olen pohjimmiltani positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen. Vaikean talven jälkeen kevät ja kesä ovat menneet hyvin. Olen ollut iloinen mm. uudesta työpaikasta, kivoista kesäsuunnitelmista, mahtavista blogiyhteistöistä ja ihanista ihmisistä.

Tunteet vain heittelevät välillä laidasta laitaan. On päiviä, jolloin on vaikea nähdä niitä hyviä asioita tai antaa itsestään 100 %. Mutta se on kuitenkin ihan okei. Itselleen pitää sallia myös huonot päivät (vaikka niitä olisi useampi peräkkäin) ja ne negatiiviset tunteet tuomitsematta itseään. Mikään tunne ei ole väärä.

Ei pidä väkisin yrittää olla iloinen jos tekee mieli itkeä tai huutaa. Itselleni henkinen perfektionismi ja tunteiden syrjään työntäminen tekevät ainakin hallaa. On hyvä muistaa, että tunteet, ajatukset ja mielialat ovat kaikki tilapäisiä - varsinkin ne huonot. Jos kuitenkin tuntuu, että elämä on suurimmaksi osaksi vain pelkkää selviytymistä ja huonoja asioita, kannattaa käydä ajatuksia läpi luotettavan ystävän tai ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. 

 

Tästä tuli nyt melko sekava teksti, mutta kuvastaa hyvin mitä mun pään sisällä tapahtuu tällä hetkellä. Ehkä saatte kiinni mun ajatusmaailmasta. 

Muistakaa kuunnella kehoa sekä mieltä ja antaa tunteiden tulla! 

-Lilli 

 

Ladataan...
Lilies & Life

 

"The way to happiness: Keep your heart free from hate, your mind from worry. Live simply, expect little, give much. Scatter sunshine, forget self, think of others. Try this for a week and you will be surprised."

 

 

"Stand up to an obstacle. Just stand up to it, that's all, and don't give way under it, and it will finally break. You will break it. Something has to break, and it won't be you, it will be the obstacle."

 

 

"Formulate and stamp indelibly on your mind a mental picture of yourself as succeeding. Hold this picture tenaciously. Never permit it to fade. Your mind will seek to develop the picture... Do not build up obstacles in your imagination."

 

QUOTES: Norman Vincent Peale - The Power of Positive Thinking

 

 

Olen jälleen viime aikoina huomannut, miten valtava vaikutus omalla asenteella ja ajattelutavalla on ihan kaikkeen. Elämässä tulee väistämättä eteen muutoksia, identiteettikriisejä, työstressiä, sairautta, surua, huolta lähipiiristä, vaikeita hetkiä ihmissuhteissa, ongelmia arjessa... ne kuuluvat elämään. Niitä ei voi koskaan ennustaa eikä niihin ehdi varautua. Moneen asiaan ei voi edes vaikuttaa - ainakaan samantien. Ainoa, mitä voi tehdä, on opetella suhtautumaan asiaan ja säätämään omaa asennetta.

Läheiseni ovat monesti ihmetelleet miten jaksan pysyä positiivisena vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta. Totuus on etten jaksakaan. Olen ollut epätyypillisesti negatiivinen ja hieman jopa toivoton tänä vuonna. Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku olivat henkisesti rankkoja aikoja. Fyysisesti olen kamppaillut erilaisia kipuja ja oireita vastaan. Uusi työ pahensi oireita ja pakotti opettelemaan uuden työroolin sekä elämänrytmin, mikä taas kuormitti henkisesti aluksi. Odotin ensimmäistä palkkaa 1,5 kk ja se oli paljon pienempi kuin olin odottanut (ja laskenut). Toivon, että siinä on virhe. Aluksi ajattelin ettei multa löytyisi energiaa selvittää asiaa. Olin pettynyt ja vihainen.

Tänään kuitenkin aloin miettiä, että ehkä palkanlaskennassa on vain sattunut inhimillinen virhe ja se tietysti korjataan. Laitoin asian eteenpäin. Fyysiset kivutkaan eivät ole tänään pahoja, sillä olin eilen tunnin fysioterapeutilla ja tänään innostuin pitkästä aikaa vesijuoksemaan maauimalan raikkaan viileässä vedessä. Päätin, etten anna fibromyalgian tai skolioosin pitää minua otteessaan, vaan yritän ottaa niistä otteen. Tänään alkoi taas kuuden päivän työputki ja motivaatio on vähän hakusessa palkkasähläyksen takia, mutta keskityn hoitamaan yhden työpäivän kerrallaan. Mietin, mitä kaikkea mukavaa on tiedossa töiden jälkeen.

Eilinen ilta oli kiva, sillä juhlistimme avomieheni kanssa 3-vuotista yhteistä taivalta pienimuotoisesti ja meidän näköisesti. Sain mm. ihanan kukkakimpun ja kreikkalaista olutta (=paras yhdistelmä just mulle!) <3 Pienetkin ainutlaatuiset hetket arjen keskellä antavat uskomattoman paljon voimaa. 

Tällä hetkellä on kaiken kaikkiaan optimistinen olo, vaikka moni asia on vähän miten sattuu. Juhannusta odotan kovasti! Siitä tulossa blogiin postauksia juhannuksen jälkeisellä viikolla :) 

 

Käänsin yhdessä päivässä paskat fiilikset hyviksi, koska päätin vain tehdä niin. En halua jäädä kiinni negatiivisuuteen, vaan koitan aina löytää kaikesta hopeareunuksen, johon tarttua.

Every cloud has a silver lining. <3

-Lilli

Pages