40 vuotta ja yksi päivä!

Lilou's Crush

On olleet aivan yhtä juhlaa tämän viikon menneet päivät!

Maanantaina täytin 40 vuotta. Tuo päivä oli ihan mahdottoman kiva, vaikka olinkin todella väsynyt -luulin jo vanhuuden iskeneen, mutta ehkä se kyse oli sittenkin vain huonosti nukutusta yöstä...

Sain esikoiselta heti aamulla sänkyyn ehkä ihanimman lahjan ikinä: itse tehdyn vihkon täynnä erilaisia lahjakortteja. On päähierontaa, hartiahierontaa, siivousapua, halihetkiä, pikkusiskon leikitystä, kaikkea erimittaisina vaihtoehtoina. Mikä aarre! Olen jo hyödyntänyt mm. pään vispilöinnin. Erinomainen hoitolakokemus.

Paras ystäväni soitti aamulla perinteisen syntymäpäiväserenadinsa, jota ilman synttärit ei vain kertakaikkiaan voi alkaa.

Töissä yllättivät kakuttamalla ennen iltapäivän pitkää workshopia -peräti KOLME kakkua löytyi pöydästä, olin ihan hämmentynyt ja onnellinen -erityisesti siitä, että sain onnitteluhalit ihan joka iikalta, osalta jopa kahteen kertaan! Halien lisäksi ihaninta oli niinkin simppeli juttu, kuin onnittelut Facebookissa. Niin paljon kivoja ihmisiä.

Onnitteluista ehkä hauskin saapui tekstiviestin muodossa Seinäjoelta, jossa firmamme hallituksen puheenjohtaja viettää lomaansa -ei sitä ihan joka päivä saa itselleen riimiteltyjä runoja!

"Onnittelen symppistä tasan nelikymppistä, 

joka pomon toimissaan pitää firman voimissaan.

Kelpaa sinun nyt paistatella kohteena suosion, 

voit iälle haistatella, vain lukuhan vuosi on.

Kiitos kun tulit meitä johtamaan, ahkeruus perii aina maan."

Kotona mies laittoi monen mutkan ja kauppareissun kautta avokadopastaa, illalla leivottiin lasten kanssa herkkuja. Ei sitä sen ihmeempiä juhlaan tarvitse. 

Tiistaina juhlat senkun jatkui iltapäiväteen merkeissä, ja istuin sydänystävän kanssa puistossa pitkälle iltaan. Oli ihanaa -koskahan sitä viimeksi oli tullut sellaista tehtyä, päivät on olleet niin täynnä tohinaa. Nyt on sitten ollut astetta rauhallisempi päivä. Tämä juhlaviikko ei suinkas vielä ole kuitenkaan ohi: perjantain saan viettää tosi tärkeiden tyttöjen seurassa, ja lauantaina suunnataan anopin ja appiukon vahtiessa kolmen koplaa (tytöt ja haukku, that is) kahdestaan viettämään synttärijuhlallisuuksia. Arvatkaas miten...

...no tietenkin rakentamalla asbestin vuoksi kokonaan pois purettua lattiaa minihuoneeseen. Että villoja, lankkua, lautaa ja sata naulaa, siinähän se juhlapyhä sitten olikin. "Pikkuisen" ollaan myöhässä aikataulusta kaikkien vastoinkäymisten vuoksi, mutta sinnikkäästi kohti sitä hetkeä, kun koko perhe voi viimein uinahtaa omiin sänkyihinsä Lohjanjärven laineiden loisketta laskeskellen.

 

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ooh tuhannesti onnea!! <3

Hertta
Lilou's Crush

Kiitos kaunis :) Aurinkoa päivään!

Onnea onnea (Ei varmistettu)

Onnittelut. Life after 40 ain’t bad. Been there, Done that.

Mä pyysin mieheltä viime syksynä synttärilahjaksi omaa aikaa hänen kanssaan meidän pikkuisessa puutarhassa. Leikattiin omenapuuta, istutettiin kukkia ja pensaita ja chillattiin. Minusta oli sikakivaa!

T.Susse (Ei varmistettu)

Hurrrrjasti onnea!:D Parempi puoliska on siis alkanut. ;)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.