Aika on taas kypsä valkoisille nilkkureille

Lilou's Crush

Aika on jälleen kypsä, ollessaan viisitoista vuotta edellisistä teräväkärkisistä valkoisista nilkkureista. 

Näin nämä, päätin napata -ja kun asian parin päivän päästä muistin, huomasin että monelle muullekin aika oli ollut oikea (tai tullut tällä kierroksella uutena juttuna eteen). 

Valkoiset nilkkurit on hassu vaatekappale. Se on joko supertrendikäs tai aivan totaalisen mauton. Tai ehkä samaan aikaan molempia, kauneushan on usein katsojan silmässä... Sovinnaisempia valkoisia kenkiä ovat tennarit, lenkkarit, ballerinat sun muut, mutta nahkanilkkurit, niissä on tämä hassu jako.

Omiin edellisiin valkoisiin popoihini liittyy hauska muisto, ja onpa se itseasiassa blogin vuoksikin: Ensimmäisellä Nykin reissullani kuljeskelin ympäri Sohoa, mies oli studiolla ja minulla oli omaa aikaa seikkailla ja shoppailla. Eräässä kadunkulmassa japanilainen toimittaja pysäytti minut, ja kysyi, saisiko ottaa Street Style-osastoon lehteensä kuvan. Erityisesti kenkäni olivat olleet mieleensä. Seurasin tuohon aikaan japanilaista Tokio Street Styleä (tai vastaavaa) joten olin tästä ujolla tavalla tosi otettu, vaikka nolottikin poseerata keskellä katua (ja koen sen muuten todella omituiseksi edelleen, en siis mielelläni ota blogikuvia julkisilla paikoilla).

No mutta, Nykistä nilkkureihin, jäin siis nuolemaan näppejäni. Ei iso haitta, nuo korotkin omaan puolijuoksuiseen etenemistyyliin hankalat. Taidan kuitenkin kurkata myöhemmin, jos popoja olisi tullut uusi kattaus,  jäi kyllä kutkuttelemaan.

 

Kuvat & Other Storiesin nettikaupasta.

Share

Kommentit

Sucette
ce petit cœur

Haha, mä taas kauhistelin noita tuolla & Other Storiesin myymälässä. :D Niin se muoti vaan kulkee ympyrää!

Hertta
Lilou's Crush

Mietin että pitää kyllä mennä kurkkimaan, jos sattuisi olemaan oma koko tullut vaikka palautuksena :) ja just tätä kiertoa nauran itsekin, hameet housujen päällä, valkoiset pöksyt, milloin mikäkin: jotkut asiat jo kolmannella kiekalla :D

MiiaK (Ei varmistettu)

Ai apua! :D Tässä alkaa tuntea itsensä vanhaksi (no en todellakaan ole!!!) kun muistan jotain tuon näköistä popoa omistaneeni juurikin 15 vuotta sitten :D Ei vaan ole mun kenkä ja en pystyisi enää toiseen kierrokseen. Jään ihailemaan muiden jaloissa :)

Hertta
Lilou's Crush

No eikö! Mä nyt sitten ostin nuo, kun oli vielä jäljellä myymälässä... ihan ei vielä ole kelit kohillaan testailuun :D

Poletti (Ei varmistettu)

Voi ei. Aika ei ole koskaan kypsä valkoisille kengille. Paitsi morsiamella. Tätä mieltä olin jo silloin, kun valkoiset kengät olivat viimeksi muodissa.

Hertta
Lilou's Crush

Hahhaa, tavallaan olen ihan samaa mieltä, niissä on kuitenkin jotain outoa jujua minusta. No, minullahan tosin ei ollut morsionakaan valkoisia kenkiä, vaan kultaiset, että aina vähän sinnepäin tämä meininki :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.