Ale pelasti mysteerin synkentämän naisen

Lilou's Crush

Näyttää siltä, että muutossa katosi (vain?!) kaksi tärkeää asiaa. LENKKARINI, lähes päivittäin yleistassutteluun käyttämäni Nike Freet ykköstärkeyden paikalla, ja koko perheen yhteisten menojen kalenteri kakkosena. Kalenterin suhteen olen vielä toiveikais, mutta lenkkarit, ne ovat haihtuneet savuna ilmaan. Kaikki laatikot ja nyssäkät on tyhjennetty, eivätkä ole niin missään. Kaikki aivoaallot ja ehdotukset otetaan vastaan, missä voisivat pesiä. Oma pelokas arvaukseni on, että ovat jollain ilveellä joutuneet roskikseen, muuta en enää keksi.

Ovat jo parhaat päivänsä nähneet, eli menetys ei ollut periaatteessa suuri muuten kuin arkihankaluutena, koska olin niin tottunut ne jalkaan sujauttamaan lähes joka lähdössä. 

Etsin uusia samanlaisia hakuammunnalla viime viikolla, ja olin jo luovuttaa kun neljä paikkaa myivät eioota. Tänään kuitenkin onni suosi: urheilukaupan loppuunmyynnistä löytyivät, pienessä alessakin vielä. 

Voi tätä onnen päivää, vammapolvekas nauttii taas pehmeistä askelista huomisesta eteenpäin.

Share

Kommentoi