Alen iloja, eli omat onnistuneet löydöt

Lilou's Crush

Hetki sitten vinkkailin hyvistä havainnoistani Booztin alessa. Omat tilaukseni sain reilu viikko sitten kotiin, ja voi kuinka olenkin tyytyväinen!

Sekä (alus)t-paita- että villapaitatilanteeni oli surkea. Nyt ei kuitenkaan tarvitse enää palella tai käyttää samaa villapaitaa jokaisena pakkaspäivänä: kaapissa on nyt kaksi uutta paksua neuletta. Samanlaisia molemmat: toinen luonnonvalkoinen ja toinen musta. Ihan tavallinen malli, ihan tavalliset värit, ja siksi mieluisat.  Molempia olen ehtinyt jo käyttämään ja hyväksi havainnut.

Yksi paketin löydöistä oli Day Birger&Mikkelsenin ukkohousutyyliset nahkahousut. Suunnilleen sama malli minulla on kaapissa H&M:ltä, yhdet lempihousuni kautta aikojen. mutta toisen lapsen jälkeen niiden kuminauhavyötärö ei tunnu kivalta vatsanahan päällä, se jotenkin herkistyi kaikelle pienellekin puristukselle. Nämä napilliset versiot ovat armollisemmat, eikä vatta vaivaa. En kyllä hävitä toisiakaan, sillä saattaa hyvinkin olla, että ne vielä tuntuvat mukavilta, niin pikkuhiljaa ne muutokset tuntuvat kehossa käyvän. H&M:n pöksyistä täytyy mainita, että eivät ole menneet pahasti polvipusseille ahkerasta käytöstä huolimatta, mutta nämä uudet ovat niin pehmeät, että jonkinasteisey polvarit tuli heti. Hmpf.

Zarasta löydetyt nilkkurit sekä kuvan hopeahame ovat samoin jo päässeet käyttöön. Keväällä näkyikin olevan monissa mallistoissa runsaasti hopeaa, että näin sitä ollaan vähän vahingossa ihan trendien aallonharjalla. 

 

Share

Kommentit

Lovessa 2016
Lovessa

Loistavia löytöjä! Tästä saakin hyvää inspiraatiota viime hetken alepenkojaisiin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienot löydöt! Olen katsellut itse varmaan samoja nahkahousuja Bootzilta, mutta koko mietityttää. Kannattaako ottaa normikoko vai venyykö nämä käytössä esim. vyötäröltä? Kiitos jos voit vähän auttaa pähkäilyssä :)
Kirsi

Kommentoi