Brooklyn Heights, Brooklyn Bridge Park ja pieni vilkaus Dumboon

Ladataan...
Lilou's Crush

Tässäpä lisää Brooklyn-päivän kuvasatoa.

Aamupäivä kuljeskeltiin Smith-kadulla ja sen ympäristössä, iltapäivällä suunnattiin kohti Brooklyn Heightsiä ja rantaa; Brooklyn Bridge Parkiin jätskille ja tietty tutkimaan alueen leikkikenttiä.

Brookyn Heights on niin nätti paikka, että ei tosikaan. Jos olisin hurjan rikas, ostaisin loma-asuntoni sieltä, ihan näköalatasanteen vierestä niin, että toiset ikkunat olisivat sisäpihan salaiseen puutarhaan ja toiselta puolelta voisin katsella Manhattanin siluettia.

Brooklyn Bridge Parkissa on yksi kaupungin kuuluisimmista jätskipaikoista, Brooklyn Ice Cream Factory, aivan sillan kupeessa. Jono pieneen valkoiseen tönöön kiemurtelee kuulemma toisinaan ulos saakka, tällä kertaa pääsimme melko nopsaan valikoiman ääreen. Jäätelön ystävänä tuumaan, että kyllä toki maistui jäde porottavassa auringossa, mutta ylihinnoiteltua ja keskinkertaista tavaraa tuutissa kuitenkin oli. Hinnan ymmärrän kuitenkin sijainnin vuoksi, jäätelön hehkutus on tainnut mennä monella kävijällä vähän överiksi ;)

Ihmettelin vähän myymälä: eikö viihtyisyyteen tarvitse kiinnittää huomiota, kun asiakkaita puskee ovista ja ikkunoista? Vai olisitteko arvanneet, että esimerkiksi tämä kuva:

on otettu kyseisestä yhden huoneen myymälästä.

Viimeiseksi kiepattiin vielä artsyn Dumbon (Down Under the Manhattan Bridge Overpass) kautta, mutta tämä trendikäs Brooklynin osa ei herätä minussa sellaisia tuntemuksia, kuin moni muu tämän kaupungin paikka. Sitten olikin taas yhden alueen leikkikentän testauksen vuoro. Kyseisissä leikkipaikoissa on muuten melkein aina jokin vesikohde, joten uikkarit on ihan must juttu muistaa mukaan, vaikka kaupunkilomalla ollaankin :) Meillä kulkee mukana joka päivä lapsen simmarit, ihan varmuuden vuoksi. Ja taas tänään niille tuli käyttöä Central Parkissa.

Summattuna: suosittelen varauksetta Brooklyn Heightsiä tallusteluun ja ihasteluun, puistoa puolestaan, jos upeat näköalat Manhattanille kiinnostaa tai mukana on lapsia. Myös vesitaksi kulkee täältä. Puistoon on lisäksi rakennettu uima-allas ja "biitsialue", sinne emme tällä kertaa eksyneet. Dumbon pyörähdys sopinee niille, joita erityisesti siellä jokin liike tai galleria kiinnostaa, itselleni se oli pienoinen pettymys, kun taiteilijan tyttärenä odotin boheemimpaa menoa :) Mutta löysimme sieltä tosi kivan taidekirjakaupan, PS Bookshopin.

Kuvat: 1-7 Brooklyn Heights (pääsimme ilmeisesti todistamaan myös laivapaloa tois pualt jokkee), 8-9 Brooklyn Bridge, 10-12 Brooklyn Bridge parkista, ei varsinaisesta puistosta harmi kyllä! Loput kuvat Dumbo ja sekalaisia

 

Share

Kommentit

Vierailija/Noora (Ei varmistettu)

Ihanaa lukea näitä New York-postauksia! Lieneekö johtunut blogin lukemisesta mutta viime yönä näin unta että olimme miehen kanssa matkalla Nykkiin ;)

Helmi K
sivulauseita

Brooklyn Heights on mulle maailman paras, tai ainakin ihmeellisin, paikka. Voisin asua siellä Paul Austerin naapurissa ja olla jokapäivä onnellinen vain koska asuisin siellä :)

Ihania kuvia ja päiviä!

Vierailija (Ei varmistettu)

voi ei kun tulee matkakuume :) vielä pitäisi länsirannikkoreissua odotella lokakuun puoleenväliin... ehkä ensi vuonna sitten New York...

-Katja
katwalking.wordpress.com

Liisa
Osasin!

Oon muuten täsmälleen samaa mieltä BICF:sta. Valion peruspakettijätski hakkaa mielestäni ko. puljun jädet mennen tullen.

Pieni New York -kuume herää kun lukee näitä postauksia. Viimeksi käytiin syksyllä kun pienokaisemme oli härkäpavun kokoisena mahassani, nyt täytynee odottaa seuraavaa retkeä hetki että hän hieman kasvaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa, että jaksat päivittää tunnelmia sieltä valtameren takaa!! Ilostuttaa kovasti officessa puurtavaa sadepäivinä :))

Minni

Laukku (Ei varmistettu)

Kyllä, palo siellä oli, mutta paikka avoinna jo seuraavana päivänä. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Me ollaan miehen kanssa kaksin lomailemasta Sohossa, awesome! Lauantaina jo kotiinpaluu odottaa:( Huomenna vieraillaan teillä Brooklynissä, Peter Lugarissa. Ajateltiin kävellä sillan yli. Vinkkinä muuten teille mahku ruokapaikka jos tykkäätte aasialaisesta, Hakkasan. Avannut juuri NYsaa, käsittämättömän hyvää,ruokaa! Ihanaa lomaa teille!

Enma

Voi ei! New York on ihana :) Matkakuumetta ehkä hieman helpottaa tuleva Lontoon matka.. ei se siltikkään ole sama kuin New York.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitoksia, olipa inspiroiva postaus lastenkin kanssa paljon matkustavalle!

Kommentoi

Ladataan...