Deitsit

Lilou's Crush

Taas voidaan piirrellä rastia seinään, sillä me oltiin miehen kanssa kaksi ulkona! Kahdeksan pitkää tuntia, ihan kaksin, aikamoista. En muista, koska tällainen olisi viimeksi tapahtunut? Kööpenhaminan reissumme neljä vuotta sitten taisi olla edellinen kerta, kun oltiin kaksin jossakin pari tuntia pidempään. Aikamoista. Tämän luksuksen mahdollistivat jälleen appivanhemmat, joita parempia ei yksinkertaisesti voisi olla. Ajelivat Lahdesta meille päivällä, että pääsimme hunningolle!

Visiteerattiin Stokkalla (ha, varsinainen lomaetappi...)  ja kierreltiin uusvanhoja kotikulmia, käytiin drinksulla ja syömässä. Ihan villiä!

 Skumppa ja olunen juotiin Flying Dutchin terassilla Hakaniemessä, vaikka ajatus oli pysytellä Krunikassa. Emmepä vain mahtuneet Kolmen Kruunun pöytiin, joten taivallettiin kohti ruokapaikkaa, ja Flying Dutch sattui kohdille puolivälissä. Onpa sekin nyt testattu, hyvin istumapaikkoja jos nyt jotakin jäi mieleen.

Syömään mentiin Sandroon Kallioon, olemme molemmat asuneet ihan siinä nurkilla 15 vuotta sitten -mies yläkerrassa ja minä parinkymmenen metrin päässä kulman takana, aikana jolloin Sandron kulma oli vielä vähän tunkkainen lähikipsa. Sandrosta tykkäsin kovasti, niin miljööstä kuin palvelustakin. Ainoa miinus pääruoan annoskoolle: minulle jäi nälkä, johon en ollut ihan varautunut. Ilmeisesti osaan sitten olla aika suuriruokainen, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun poistun neljäsosatyhjällä vatsalla. Mutta hyvää oli, ja tuosta huolimatta suosittelen, jos paikka ei vielä ole tuttu.

Illan kruunasi keikka edellisen postauksen keikka, jonka jälkeen kurvattiin bussilla kotiin. Vitsi että oli kivaa. Ja ehkä kaikkein kivoin juttu odotti kotona: mummulla ja ukilla oli mennyt ilta nukutuksineen kaikkineen kuuleman mukaan täydellisesti! On kyllä valtava onni, että lapsilta löytyy isovanhemmat,  joista nämä tykkäävät kuin hullut puurosta! Jos universumille yhden toiveen heittäisin, olisi se, että saataisiin mummula raahattua paljon lähemmäksi, että saataisiin parhaasta seurasta nauttia paljon useammin.

Share

Kommentoi