Hyvää kuuluu. Sekä ei-niin salainen pahepaljastus, arvonta ja alekoodivinkki.

Lilou's Crush

Yhteistyössä Sound & Cineman kanssa

Sain Sound&Cineman ja Lilyn yhteistyössä käyttööni Bowers&Wilkingsin P3 laatukuulokkeet, ja voi pojat, että olen niistä iloinen. Digityttönä kaikki tekniset laitteet ovat lähellä sydäntä -ovat olleet lapsesta saakka. Isäni on erittäin tekniikkaorientoitunut ja sen päälle musadiggari, ja koska ihailin iskää, se kiinnostus tarttui. Siinä, missä muilla tytöillä oli ihania pinkkejä kaksipesämankkoja, minulla oli puoli työpöytää täyttänyt Pioneerin stereosysteemi ja kaapinkokoiset kaiuttimet. Rumat kuin mitkä. Ei ollenkaan teiniuskottavat. Ehei. Itseasiassa aika nolot näyttää kavereille. Mutta hyvänen aika, mikä soundi.

Kasvoin siis hyvälaatuisen (krhm, ainakin hyvin toistetun musiikin seurassa, sukkahousuhevihän on ei-niin-salainen paheeni ja nautintoni yhä edelleen, pienen syrjähypyn tein myös teini-idoli Chesney Hawkesiin, laatua siinäkin... Helloween, MSG, Gamma Ray... You name it.) Ja samaa seurasi aikuisena, sillä hupskeikkaa, minustahan tuli rokkarille morsian. Kovin seestynyt on hän toki nykyään, mutta vieläkin rokkaa.

Sen lisäksi, että nautin edellämainitun sukkishevini mieluiten yksityisesti kuulottimien kautta, on keskittymiskykyni suorastaan surullisen kuuluisa, noin mannaryynin mittainen, ja esimerkiksi töissä tarvitsen hiljaisuutta -tai itse valitsemaani taustameteliä voidakseni keskittyä. Talon suurimmassa avokonttorissa istuminen ei ole ihan paras paikka meikälle. Tähän saakka olen käyttänyt vastamelukuulokkeita, mutta pitkän rupeaman päätteeksi korvat ovat aika nihkoiset tiiviissä kupeissa, vaikka toimivatkin tosi hyvin tarkoituksessaan.

Julkisissa kulkuvälineissä ja lenkillä korvaan sujahtavat iPhonen nappikuulokkeet.  Nämä P3-kuulokkeet on suunniteltu toimimaan parhaiten nimenomaan i-alkuisten laitteiden kanssa: sekä toistamaan musiikkia kuten pitää ja taittumaa taskuun tai laukkuun näppärästi. Omani ovat kulkeneet laukussa ja kestäneet kyytiä hyvin nyt jo reilut kuukauden päivät. -Lenkille lykkään edelleen napit korvaan, säästän nättiä väriä, ja eivät nämä ehkä päässä pysyisikään, kun hirven lailla hiekkateillä teutaroin, eikä tuossa yhteydessä musiikin laatu ole ihan niin korkealla arvoasteikolla kuin muissa hetkissä.

 

Mutta se pihvi sitten: mikäli kuulokkeet kuulostivat (hih) kiinnostavilta, klikkaa itsesi tästä Sound&Cineman FB-sivuille: siellä arvotaan nimittäin kuun päätteeksi juuri tällaiset samanmoiset kuulokkeet. Jos jokin muu hifituote kiinnostelee, tarjoaa Sound & Cinema Lilyläisille -10% ostoksista verkossa ja liikkeessä koodilla "Lily".

Ha -olipa muuten osuva paita sattumalta päällä! Ei mene ihan tosin sukkishevihommiin, vaikka onhan ne Jaggerinkin pöksyt aikas piukeat ;)

Ja vielä: paljasta oma salainen tai ei-niin salainen musapaheesi?  Pakko, etten jää yksin paljastuksineni :D

PS. Isäni teki paljon hyväntekeväisyyttä taitojensa avulla, ja sai toisinaan siitä palkkioksi hassuja vempaimia. Muistanpa, että ala-asteikäisenä jännittävin laite ikinä oli noin korvalappustereoiden kokoinen vekotin, jossa pienen kännykän näyttöruudun kokoinen kuvaruutu: se oli ekoja kannettavia telkkareita, se! Kuva oli mustavalkoinen ja rakeinen, antenni pitkä ja ääni särisi, mutta miten mahtava laite se olikaan pienelle tytölle! Nykypäivän lapsia varmasti laite naurattaisi!

Share

Kommentit

Elsis
In The Mood For Run

Minut siirretään indierocklähimmäisteni kotibileissä hyvin äkkiä pois dj:n paikalta, koska mieltymykseni country-, folk- ja bluegrass-musiikkiin tiedetään. Banjo rules. Makuasiat on niin tällaisia!

Kommentoi