Joulun tekijöitä

Lilou's Crush

Höpsis. Eihän siitä kaavailemastani "glögiä ja nettijouluostoksia"-päivästä tullut niin yhtikäs mitään kaiken kiireen keskellä. Juuri tämän joulun alla kun sitä "kaikkea" on enemmän kuin omille käsille, hartioille ja aivoille soisikaan.

Tänään lähdettiin illansuussa esikoisen kanssa siis suorittamaan jouluostoksia. Aika oli hyvin valittu, sillä sunnuntaina viiden jälkeen alkoi jo olla rauha maassa ja ihmisillä parempi tahto -siitä toisesta vaihtoehdosta saisi vallan oman postauksensa, milloin ja millä systeemillä jouluostoksia ei todellakaan kannata yrittää saada tehtyä.

Siinä tytön kanssa istuskellessa, läheisten lahjat jalkojen juuressa, katselin lämmöllä erästä joulun sankariporukkaa, oikeita jouluntekijöitä: tavaratalon lahjanpakkaajia. 

Hymyilevät kasvot ottivat vastaan piiiiitkästä jonosta yhden henkilön kerrallaan, jaksoivat edelleen iltamyöhällä tiedustella tuleeko paperiin, pussiin vai pakettiin, ja mitähän väriä voisi nauhat olla, entäpä tarrat ja laitetaanko nimilappua.

Ja kun kauniit paketit olivat syntyneet, rauhassa toivottivat vielä jokaiselle hyvät joulut.

Kiitos. Joulumieli, tällaisista asioista se syntyy. 

 

Share

Kommentit

Antti__ (Ei varmistettu)

Nyt kun vuosi lähestyy loppuaan, herää kysymys, mitä sille lasiseinäprojektille kuuluu?

Ajankohtainen juttu myös meillä, joten olisi hauska kuulla kokemuksia ja suosituksia.

Siis tämä: http://www.lily.fi/blogit/lilous-crush/ei-lasikattoa-meidan-perheen-pien...

Hertta
Lilou's Crush

Hyvää kuuluu, olipa hauska kun kysyit! Pystyssä on seinä ja puolen seinän kokoinen 250cm korkea "ikkuna" -emme saaneet suurempaa yhtenäistä lasilevyä sisään, ja ruutuja ei haluttu, eikä kuitenkaan ihan lattiasta kattoon ulottuvaa lasiakaan. Niinpä siis seinästä tuli "jätti-ikkuna" ja ollaan oikein tyytyväisiä! Nyt on toisenpuolen listoitusta ja listojen maalausta vaille valmis :)  kunhan saadaan seinät, karmit ja listat maalattua, pitääkin ottaa kuvia!

lämmöllä suosittelen Lasistamoa niin asiakaspalvelun, asiantuntemuksen kuin asennuksen osalta. Itseasiassa meilläkin taitaa olla sinne tulossa uutta projektia :)

Jullellson (Ei varmistettu)

Ihastelin myös Turun Stockmannin lahjanpakkaajien toimeliaisuuttaja kärsivällisyyttä. Kiitos heidän, kävinkin sitten lammasmaisesti ostamassa kaikki lahjat tavaratalosta - neljään eri otteeseen, koska miksi mitään pitäisi koskaan yksinkertaisesti? ;)

Hyvää joulua!

Kommentoi