Kasvojenkohotus sohvalle harkinnassa

Ladataan...
Lilou's Crush

Meidän perheen elämää aitiopaikalta katsomassa on ollut seitsemisen vuotta sama valkoinen, muhkea ja kieltämättä parhaat ja napakimmat päivänsä nähnyt sohva. Eikä tämä vielä kerro koko tarinaa -meitä ennen se oli jo nähnyt useita vuosia elämää toisessa kodissa.

Jotakuinkin ylimaallisin voimanponnistuksin saimme Ikean klassikon, Ekeskogin, ensin Töölöstä hyvin hyvin korkealta pakettiautoon ja meille Kruununhakaan. Sieltä se, ponnistuksesta viisastuneena, pääsi muuttomiesten matkassa ensin Vartiokylään ja nyt viiden vuoden maalaiselon jälkeen takaisin tänne Krunikkaan -tällä kertaa taisi muuttomiesten apuna olla oma mies, sen verran raskas oli sohvan matka vintin kautta tänne meille...

Se on nähnyt ja kuullut vaikka mitä. Sille on läikkynyt viiniä ja mehua, pienet puklut, kaatunut jäätelökippo, roiskahtanut kahvia, muutaman mainitakseni. Päälliset on pesty sen sata kertaa, aina ovat tulleet puhtaaksi. Vaan annas olla, nyt on soffa kohdannut voittajansa pienestä kaksivuotiaasta. Ensin selkätyynyt saivat pintaansa lyijypiirroksen, sen jälkeen istuinosat glittertussia, ja viimeisenä pikku tahmatassu ennätti sohimaan tomaattikastiketta juostessaan pois ruokapöydästä... ei auttanut entiset tahranpoistoniksit, tosin tiheillä pesuulla muut kankaat suorastaan säihkyivät valkeutta!

Emme halua ostaa uutta sohvaa, vaikka tyynyt valuu ja ovat menettäneet muotoaan. Tämä on rakas. Tässä on maattu tuskaiset polvileikkaustoipumiset, oltu vuode (=sohva)levossa odotusaika, imetetty vauvaa, nukuttu ja pelailtu. Ei voi luopua. Ja vaikka tyynyt valuu, on sohva muutoin kyllä tosi tukevaa tekoa, ei sellainen yhden naisen kannettava kuin jotkut mallit.

Siksipä tilasin Bemztiltä kangasnäytteet. Uudet päälliset saisi myös tähän meidän jo vuosia sitten poistuneeseen vanhukseemme.

Samettia. Todennäköisesti tummanvihreää. Ilahdun jo pelkästä ajatuksesta monista tulevista vuosista yhdessä!

Share
Ladataan...

Kommentit

Piipo79

Heh! Minulla on myös vihreä samettisohva ajatuksissa, se on mielestä ihana väri! Toisena vaihtoehtona konjakkinen nahkasohva. Mutta vaatii koko sohvan uusinnan sillä nykyiseen runkoomme ei istu (...vielä haaveiluasteella sillä me odotellaan vielä vuosi pari jotta nuorimmainen on juuri nuo tahmatassuiät selättänyt!)

Hertta
Lilou's Crush

Hahaa, konjamiinisoffa on se "sittenkuntästätodellaaikajättää" ajatus ollut täällä :) pestäville päällisille kymppiplus siihen saakka, että tahmikset vähän kasvaa :)

Piipo79

:-) Juu todella pestävät päälliset on korvaamattomat- meillä on pestävät ja helposti kiinnitettävät päälliset nyt ja voi kuinka olen ominaisuutta kiittänyt monesti! 

Kozmic (Ei varmistettu)

Hahaa! Ennen kuin ehdin lukea tätä postausta edes loppuun mietin noista alun näytepaloista, että vitsi kun on makee tuo vihreä! :D

Susulainen
Susula

Ihailtavaa "vanhasta uutta" -meininkiä! Monet olisivat jo luovuttaneet :D Mutta samaa mieltä että sohva on olohuoneen sielu ja siihen voi kiinnittyä ihmeellinen side. Oisko hyviä vinkkejä valkoisen vähän elämää (tai siis 2,5 vuotiaan sotkuja..) nähneen nahkasohvan tuunaukseen? ;)

MiiaK (Ei varmistettu)

Käviskö nahkamaali? :)

MiiaK (Ei varmistettu)

Täällä myös tilattuna Bemzin kangasnäytteitä, kun pitäisi saada Karlstad-nojatuoliin uudet päälliset. Eivät enää tiuhoista pesuista huolimatta suostu puhdistumaan kunnolla. Saman sarjan sohvaan pitäisi korjauttaa istumatyynyjen vetoketjut, kun en halua valkoisen asemesta harmaata sohvaa. Se on ainoa värivaihtoehto isosta talosta erikseen ostettaviin ja edullisiin päällikankaisiin, kun taitaa olla poistuva malli. Nää on taas näitä ikuisuusprojekteja, jotka saa hoidettua vasta, kun alkaa tarpeeksi ärsyttämään :)

Virkkis (Ei varmistettu)

Mummolassa oli aikoinaan tumman vihreä plyysisohva -se oli kyllä ihana pesä :)
Ne sisätyynytkin voi uusata, me vaihdettiin omaan sohvaan jouset ja sisukset - kangas on edelleen hyvässä iskussa ja malli muutenkin hyvä. Nyt tosin yksi tahmatassu pitää sohvaa trampoliininä kun joustaa niin napakasti...

Kommentoi

Ladataan...