Keittiön pikkuapuri

Lilou's Crush

Minulla on tiskirättikammo, on aina ollut. Siis märkien käytettyjen tiskirättien kammo.

Ja nykyään myös tasoon upotettu tiskiallas. Enää ei viitsi ihan niin huolettomasti tiskirättiä lojutella, kuin edellisten kotien teräksisten tiskipöytien päällä, ja hanan päällä riiputtaminen on ehdoton no-no, etenkin kun olen vähän pihkassa tuohon meidän Grohen Minta-hanaan. Vaalin sitä hellyydellä.

Vähän googlailin ja tutkiskelin asiaa, ja löysin Magisson keittiörättitelineen, kun joskus olin tällaiseen törmännyt, mutta en muistanut yhtään missä. Suomalaista käyttödesignia parhaimmillaan. Systeemi kiinnitetään magneettivastakappaleella kiinni ja pysyy järin hyvin paikoillaan, taittuu vasemmalle ja oikealle, ja ripustuskorkeus on luonnollisesti valittavissa altaan mukaan mihin kohtaan vain. Näitä saa myös pyöreille altaille.

Kävin heti Stokkalla siivousälinevälikössä, ja sieltähän se löytyi. Hintaa oli 39€, ei siis mikään ilmainen vekotin, mutta olen sitä mieltä, että kaikki, mikä helpottaa siivousta ja kotitöitä, on yleensä hyvin tuhlattua rahaa -ellei nyt ihan överihinnoille mennä.

Tästä tuotteesta voin tuumata, että käytössä kaksi päivää, ja jo nyt hintansa väärti!

Share

Kommentit

Esba (Ei varmistettu)

Meilläkin on toi! Ja on just täydellinen muutaman kuukauden käytönkin jälkeen. Ja meillä taitaa olla sama allaskin? Franken sellainen aika syvä malli. Se on kiva, mutta hitsit, kun nurkkiin jää kamaa. Sitä saa aina olla siivoamassa.

Miss Behave

Voin kompata että myös pyöreälle altaalle toimii. Ja uusin magisson tuote on aivan ihana teekuppi, miten tätä ei ole aikaisemmin keksitty? Aion ostaa näitä kaikille teen ystäville joululahjaksi.

http://www.youtube.com/watch?v=bjdxz32YKWo

Hertta
Lilou's Crush

Esba, tiäks meillä on ihan Ikean allas, se hinnakkain rosteri, hyväksi ollaan se todettu (frankea katsottiin kanssa, mutta tuli budjetti vastaan) - mutta ihme kyllä nurkkiin ei jää mittään, sitä itsekin alkuun pelkäsin. Mutta tuo on aivan paras tuo teline :) Miten olette kotiutuneet? Olen ihan ihmeissäni, kun en ole tuntenut vielä kertaakaan odottamaani viiltävää Kruna-ikävää (ehkä johtuu siitä, että siinä Virkkulan nurkilla joka päivä kuitenkin käyn ;)

 

Laura C, aikamoinen mahtituote siis! Ja tuo kahvikuppi on ihan huippu kanssa, kun mulla ainakin menee hermo noiden purusten kanssa :)

 

Saara ja M (Ei varmistettu)

Hei! tsekkaa myös Eva Solon harmaa tiskirätti+teline finnish design shopista! ihana ja meillä toimiva! tuokin teline on myös hyvä mutta uuden kodin tiskialtaaseen ei käynyt :)

PaH (Ei varmistettu)

Meillä on myös tiskirättiteline, just tuo suoramalli ja en nyt niin ihastunut siihen ole. Mutta olipa telineellä hintaa! Itse ostin sen kaksi vuotta sitten hintaan 25€.

SS (Ei varmistettu)

Tuo kapine tuhoutui Sveitsin kalkkisessa vedessä muutamassa kuukaudessa. Pinnoite vain hilseili irti. Toivottavasti kestää paremmin pohjolassa.

Hampaat irvessä

tuo on hieno! opiskelijabudjetin ratkaisu ongelmaan (kyllä, minäkin inhoan ummehtuneita tiskirättejä) on vain vähän vaatimattomampi: sellainen "pyyhenipsu", joka roikkuu astiakaapin alla, lavuaarin päällä.

asiaan liittyen vielä "mielenkiintoinen" juttu: pikkuveljeni oli jenkeissä au pairina ja perheen äiti antoi hänelle tiskirätin ja pyysi pyyhkimään lasten suut. veljeni vähän ihmetteli, että tällä rätilläkö. nimenomaan. oli kuulemma perheessä tapana.

Hertta
Lilou's Crush

Saara ja M, ai vitsi, en tiennyt että näitä on muillakin valmistajilla! Jos tälle käy kalpaten, niin heti katsastan :) Hyvä vinkki!

PaH, sanos muuta, ihan kamala hinta -ilmeisesti suosittuus ja käsittääkseni jokin design-palkinto on saanut nostamaan hintaa. Minä tykkään kyllä kovasti, kun oikein muuta paikkaa ei rätille ole tässä keittiössä :)

SS, auts, toivottavasti kestää täällä -tosin jos ei kestä, niin laitan palautetta, sillä pitäisihän tuohon käyttöön tarkoitetun vehkeen kestää normaalia käyttöä, ihme juttu!

Nna, hyvä ratkaisu tuo! Meillä ei ole semmoista perinteistä astiakaappia ollenkaan, ne harvalukuiset käsitiskit joita tulee, kuivataan sitten samantien pyyhkeellä. Ja jestas, yök ja kääk, mitähän mun traumalle olisi tapahtunut tuossa tilanteessa, jos pitäisi lapsukaisten naamoja pyyhkiä rätillä, ai kauhee-ee-ee :D No, vastustuskyky kasvaa ;)

Esba (Ei varmistettu)

Joo siihen Frankeen jää ruuan tähteet nurkkiin. Kivannäköinen, mutta hieman epäkäytännöllinen. Ja hana on niin korkealla, että roiskii hulluna ympäriinsä. Meillä on sellainen Mora. Tälle duolle pitää tehdä jotain. Mutta siis näitä pikkuseikkoja lukuunottamatta koti on ihan perfect. Ei mullakaan Kruna-ikävä ole iskenyt – ihmeellistä. Nyt siellä asuu vielä 3 kaveripariskuntaa, niin tulee käytyä. Ja itsekin pääsee työpäiväksi "ytimeen", niin se on kiva :). Mies on koko ajan täällä 1 km säteellä, kun vaihtoi duunia. Mutta ei tunnu sitä haittaavan. Kauniilta näyttää siellä teillä! Vessan katto on erityisen viehättävä! Meillä on laikukkaasti kuultomaalattu :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Saatko altaan reunaan puhtaaksi, kun on kantikas? Kantikas on kaunein, mut mietiskelen että oisko pyöreäreunainen allas varmempi puhtaanapidon suhteen?

Ps. mulla on myös rättikammo! ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Juu kaunis & hyödyllinenkin kapistus, ja toivottavasti teillä kestää! Meillä alle ½ vuodessa pinta hilseili käyttökelvottomaksi, en jaksanut reklamoida ja en enää viitsi ostaa uutta tilalle.. mutta loistava idea! Eläköön arjen estetiikka :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mullakin tuo meni roskiin muutaman kuukauden jälkeen kun hilseili käyttökelvottomaksi. Tästä tosin jo muutama vuosi aikaa, toivottavaasti on laatu parantunut siitä.

TiinaMaria (Ei varmistettu)

Käsittääkseni telineen materiaali on muuttunut, tai niin ainakin minulle Kuopion asuntomessujen aikaan kerrottiin. Ollessani töissä liikkeessä, joka näitä myi 2008, niin silloin reklamaatioita tuli juuri tuosta pinnan hilseilystä. Käsitin, että silloin oli pinnoitettua, nyt läpi terästä...

Kommentoi