Kesälomaruletti

Lilou's Crush

Pikkukoululaisen kahden ja puolen kuukauden kesäloma aiheuttaa harmaita hiuksia. Kun siihen päälle tupsahti yllättäen kuopuksen päiväkodin peräti seitsemän viikon kiiniolo, ollaan tällaisessa perheessä, jossa niitä turvaverkkoja ei riipu siellä täällä lasten hypättäväksi, jännän äärellä. Oman haasteensa tuovat meidän ammattimme: molemmat olemme toimialalla, jossa työpaikat ovat kirjaimellisesti kiinni heinäkuun, ja siinä on lomat pidettävä, jos sellaisia mielii. 

Tukka sauhuten pohdin vaihtoehtoja jo huhtikuussa. Varahoitopaikka pienelle olisi varmasti järjestynyt jostakin, mutta tuollaista pikku sinttiä ei haluta taas tutustuttaa uuteen rutiiniin ja uusiin paikkoihin, tässä oman kodin väliaikaisessa muutossa olkoot riittämiin muutosta tälle kesälle. Lomanlaskuralli alkoi siis siitä. Ja jännitys, mahtuuko esikoinen haetuille leireille, sotkevatko työkuviot hartaudella rakennetun paletin vai meneekö kaikki edes jotakuinkin putkeen.

Meidän kesämme on seuraavanlainen tilkkutäkki: 

Koulun loputtua esikoinen harrastus(päivä)leirille. Seuraavalla viikolla vuorotyöstä vapaaviikkoa viettävän Ukin seuraksi. Sitten esikoinen toiselle päiväleirille. Miehen työpaikalla tänä vuonna astetta joustavampi loma-aikataulu, eli päiväkodin sulkeutuessa mies jää tyttöjen kanssa lomalle, ja lomailevat kolmeen pekkaan. Heinäkuun alkupuolella minä lomalle, pari viikkoa yhteistä perhelomaa. Mies töihin, minä jatkan tyttöjen kanssa. Minäkin töihin, ja juniori takaisin päiväkotiin. Esikoinen Ukin ja Mummun lomaseuraksi. Viimeiseksi lomaviikoksi ei ollakaan vielä löydetty ratkaisua, joten voi olla, että saamme vuoroin työpaikalle yhden pitkästyvän pitkätukan, jos ei muuta ratkaisua keksitä.

On tämä vain sellainen palapeli, että yhdenkin palan hukkuessa ihan lirissä ollaan! Ei vaadi suurtakaan laskutaitoa ynnätäkseen, että yksinhuoltajien perheet ne vasta kovilla ovatkin, ja perheet, joissa lomia ei vain saada mitenkään limitettyä sopivasti lasten vapaan ja yhteisen loman osalta. Kaikille perheille koululaisten leirit eivät ole sopiva vaihtoehto -joko niitä ei ole, tai maksavat liikaa. 

No, nyt tuntuu, että meillä on sieraimet veden yläpuolella, ja kiva kesä tulee, vaikka yhteinen aika onkin vähissä. Lapset saavat pisimmät mahdolliset lomat ilman järjestettyjä aktiviteetteja, ja esikoisen leirit vaikuttavat tosi mukavilta.

Tervetuloa siis, kesä ja kärpäset!

 

Kuvat viime viikonlopulta Allas Seapoolilta. Olipa tosi kiva paikka!

Share

Kommentit

Tasaraita

Kinkkinen tilanne. Monesti olen pohtinut, että miten ihmeessä perheet järjestävät nämä kesälomat, kun lapsilla se loma tosiaan on niin paljon pidempi.

Meillä on sillai onnekas tilanne, että kun mies on opettaja, on hänellä samat lomat kuin koululaisillakin. Tosin meidän pikkumies ei ole vielä koulussa, mutta menee reilun vuoden päästä. Me ollaan myös mieheni kanssa molemmat opettajien lapsia, joten ollaan aina vietetty kesälomat niin, että toinen vanhemmista on koko kesän kotona. Meillä ei siis ole hajuakaan miten tuollaiset lomajärjestelyt hoidetaan ja sumplitaan niin, että kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olla ja mielekästä tekemistä. Onneksi ilmeisesti on olemassa leirejä ja muuta päivätoimintaa, jossa lapset voivat olla päivisin.

Hertta
Lilou's Crush

On siinä pohtimista, toden totta. Ja voi onnenpekkaa, teillä on sitten luvassa lapsille ihanat "vanhan ajan kesälomat" kun saa lapsi olla koko kesän kotona. Oma äiti oli kotiäitinä, ja kesät tuntui jatkuvan ihan ikuisuuden, se oli ihanaa!

Leirejä tosiaan on laidasta laitaan. Niistä ainakaan meidän koulusta ei saanut oikeastaan MITÄÄN tietoa, eli näin ekakertalaisella oli ihan tsägän varassa, että löysin leirit lapselle ja osasin alkaa etsiä hyvissä ajoin. Tuttuja ei vielä ole samassa tilanteessa, että vinkkejäkään ei tullut, vaan tuntuu että kaikki ovat yhtä äimänä. 

Meillä on yksi minusta kallis leiri ja toinen hyvin edullinen leiri. Voin vain kuvitella, että jos kesä täytyy täyttää leirein, siinä on iso lovi kukkarossa!

kirsika (Ei varmistettu)

Onneksi tuokin paletti helpottuu kun lapset kasvaa ja pärjäävät välillä itsekseenkin.

Meillä oli käytössä varapäiväkoti muutaman viikon ajan, ja se oli ihan ok. Luulen, että vaikeampaa oli itsellä kuin lapsella.. Tänä kesänä, kun lapsi menee nyt yläasteelle, on vielä kaksi eri päiväleiriä, sitten lomaa isovanhemmilla ennenkuin meidän lomat alkaa. Tässä kohtaa myös VAADITTIIN lomapäiviä itsekseen kotona:) ja hyvinhän tuo pärjää. Helsingissä on edelleen käytössä leikkipuistojen puistoruokailut, sinne muksu oman purkin ja aterinten kanssa puoliltapäivin niin tulee ruokahuoltokin hoidettua.

Mutta juu, en lainkaan kaipaa niitä päiväkoti-ja alakouluaikojen lomaruletteja.

Hertta
Lilou's Crush

Luulen, että ensi vuonna, kun on kommunikaatio jo varmasti ihan toisella tasolla lapsella, varapäiväkoti on jo oikein hyvä vaihtoehto -etenkin jos päästään tuohon kotipihan vieressä olevaan, joka tuntuu mukavalta ja tutulta, kun siskokin siellä aikanaan oli. Meillä ei ihan vielä isompikaan halua olla pitkään yksin kotona, mutta luulen että parin vuoden päästä toinen juttu. 

Nuo puistoruokailut ovat ihan huippu juttu! Sellaista ei harmiksemme ole tässä kävelyetäisyydellä, vaan lähimpään paikkaan on pari (vaarallista) kilometriä, eli niitä tuskin tulee kokeiltua.  

Kyllä tässä varmaan vielä jonkun kahdeksan vuotta ainakin saa päätään raapia, ellei vähän pidempäänkin, mutta eiköhän näistä selvitä -helpommaksi käy, mitä vanhemmaksi lapset kasvaa, ja sitten tuolla häntäpäässä jo isosisko voi ansaita kesätyöpaikkansa hoitamalla pienempää ;)

Saranda
Tyhjä ajatus

Huuh mä ihan hengästyin kun luin tätä postausta. :-D Vitsi lapsiperheillä on paljon sumplittavaa, ja kuten sanoit, en voi edes kuvitella yksinhuoltajavanhempia, joilla monilla on varmasti vieläkin tiukempi tilanne... Mutta teidän järjestelyt kuulostaa kyllä tosi hyvältä, kannatti selvästi miettiä jo etukäteen! Ihanaa kesää koko perheelle. ♥

Handeli (Ei varmistettu)

Mun lapset on jo 12- ja 14-vuotiaat, mutta ala-asteikäisinä piti ties mihin leirille ilmottaa. Olikin pirun kalliita nuo leirit usein, urheiluleiriä ja tenavaleiriä. Olinkin puulla päähän lyöty, kun yhden kesäleirin (2 vkoa) jälkeen lapset sanoivat, että oli paras leiri ikinä (kaikki siis päiväleirejä) ja ensi kesänä tänne myös. Leiri oli nimittäin maailman halvin (muistaakseni 20-40e/vko) kun kyse kaupungin järjestämästä leiristä! Tekivät monipuolisesti kaikkea kivaa lähiympäristössä ja uimahallissa, eikä vaan pelkästään sitä futista tai muuta yhtä teemaa olevaa leiriä..Eli eipä hinta aina kerro leirin toimivuudesta..

Hertta
Lilou's Crush

Joo! Hinta ei todellakaan ole aina viihtymisen tae! Meillä on tosiaan yksi edullinen leiri (75€) ja yksi kallis, joka liittyy harrastukseensa, muistaakseni yli kaksisataa viikolta! Se kyllä on aikamoinen hinta maksettavaksi. Jälkikäteen selvisi, että taidekoulu, jossa hän käy, järjestää myös kesäleirejä, ja ne olisivat olleet viereisessä korttelissa! Se vähän harmitti. Mutta hyvä paketti tästäkin tulee :)

Pyjama
Pyjamapäiviä

Lapsen (4v) päiväkoti kiinni heinäkuun eikä varahoitoon haluta viedä vieraiden ihmisten pariin. Normaalistikin tarvitsee hoitoa vain 12 päivää kuussa, joten hitusen vähemmän säätämistä. Ollaan talvella molemmat aloitettu uudessa työssä ja mies sai lomansa elokuulle... Minä pilkoin kuuden päivän lomani kahteen osaan, niin sain paikattua mahdollisimman monta hoitopäivää. Mummolaan viedään muutamaksi päiväksi (300 km suuntaansa). Kyllä tämä jotenkin suttaantuu. Pari vuotta sitten palkattiin mun teini-ikäinen kummityttö hoitamaan joiksikin päiviksi.

Lähipiirin totaali-yh:n lapset viime kesänä just uudelle paikkakunnalle muuttaneina joutuivat vaan itsenäistymään varhain. Iltavuoroiksi hän palkkasi teinin iltaisin tunniksi lämmittämään ruoan ja katsomaan, että kaikki on ok.

Hertta
Lilou's Crush

Voi vitsi, teilläkin aikamoinen tilkkutäkki kyllä tämä kesä! Mutta samalla asenteella vedetään :) Tuollainen teini kun löytyisikin lähipiiristä, niin oispas näppärää! Kivaa kesää!

möttis (Ei varmistettu)

On kyllä aikamoista tämä kesälomien puljaaminen. Meillä on vielä helppoa, kun parin kilometrin säteeltä löytyy isovanhempia, tätejä ja hätätapauksessa kavereitakin. Lapsen ollessa päiväkodissa opiskelimme miehen kanssa molemmat, ja tuolloin kesät oli vähän pakko viettää töissä, jotta syksyllä leivän päälle sai muutakin kuin ylähuulen. Onneksi päiväkoti oli kiinni vain viisi viikkoa, ja anoppi osa-aikaeläkkeellä. Mies oli päivätöissä, minä vuorotöissä, joten tein paljon viikonloppuja/iltaa/yötä, jotta lapsen hoidontarve oli vähäinen ja lyhyt. Joka kesä pidettiin viikko yhteistä lomaa, ei vuosikausia jaksa ilmankaan. Nyt kyllä tuntuu ihan superluksukselta, kun koittaa kesäloma parhaaseen loma-aikaan, ja voidaan olla kuukausi kotona koko perhe! Ekaluokkalainen (syksyllä toka) ei uskalla olla lainkaan yksin kotona, mutta eläköityvät mummu ja tuffa auttavat, samoin lomailevat sisareni. Mies pystyy etäilemään ja työajat ovat joustavat, itse olen osittaisella hoitovapaalla ja työskentelen vain 30h/viikko. Kalenteri kädessä saa kyllä silti setviä hoitopäivät ja kuljetukset.

Yksi vinkki täytyy antaa, nimittäin puhua hoidontarpeestä ääneen koulussa ja miettiä, voisiko vaikka koulukaverin vanhempien kanssa tehdä jotain hoitodiiliä. Meillä on koko kouluvuoden ollut aamuhoidossa lapsen luokkakaveri, johon vanhempineen tutustuttiin vasta koulun alkaessa. Heillä oli murhe kun lapsi oli myös arka jäämään yksin, ja kun myöhäisiä ysin ja kympin aamuja kuitenkin oli, ja vanhemmilla työt alkavat kellon lyödessä kahdeksan. Me olimme pystyneet vuorotyöni ja osittaisen hoitovapaan turvin järjestämään aamut niin, että olin nuo myöhäiset aamut kotona, ja kutsuin myös tämän luokkakaverin tervetulleeksi meille. Hän on nyt koko kouluvuoden ollut parina-kolmena aamuna meillä, ja on ollut vain kiva olla avuksi! Eli rohkeasti vain yhteyttä kavereiden vanhempien suuntaan, koska useimmat tuskailevat samojen asioiden äärellä!

Oikein mukavaa kesää, Vesalaa lainatakseni kannattaa hankkia delfiinikellukkeet niin pysyy nenä pinnan päällä :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä pelastus on tänäkin vuonna Helsingin kaupunki. Leikkipuistoissa on myös ilmaisia leirejä, koulunsa päättävä ekaluokkalainen on kolme viikkoa siellä hoidossa, ja sitten alkaa onneksi minun kesälomani. Yhteistä lomaa perheenä meillä on vaan viikko elokuussa kun perheen toinen aikuinen pääsee työpaikaltaan Suomeen, itselläni se tosin jo palkatonta vapaata.

Aikamoista säätämistä siis, kuten niin monella muullakin.

Hertta
Lilou's Crush

Loistavaa, että löytyi kaupungin leiri sopivalta etäisyydeltä! Meillä myös kaupungin tukemalle leirille Suomenlinnaan on menossa lapsi yhdeksi viikoksi. On kyllä ilo ja onni, että tällaisia löytyy! On tässä kyllä säätöä, onneksi on tällaisia juttuja järjestetty! 

Kommentoi