Kevyttä ja painavaa

Ladataan...
Lilou's Crush

Olen viettänyt kaksi päivää ystävieni silitysraudan ja tekstiilipistoolin kanssa. Ensin pyssyttelin hintalaput kiinni kirppikselle suuntaaviin tavaroihin (pääasiassa liian pieniin vaatteisiin siis), ja sen jälkeen silitin vielä noille ystäville kuumat jäähyväiset päälle. Monet hyvä hetket on koettu, mutta ei auta, enää ei sovita toisillemme.

Potilas-toipilas-paksukais-aikani on tosiaan ollut aikaa pohtia kaikenmoista. Noita aiemmin mainittuja Konmareita ja edeltäjiään. Osaksi ihan silkan järjestelmällisyyden vuoksi, mutta myös alati kasvavan tietoisuuden ja maailmantuskan myötä. Ikä lie myös se, joka helpottaa luopumisessa ja vahvistaa omia valintoja, on kyse sitten materiasta tai muusta elämänalueesta.

Katsoin silitysrupeamani aikana Areenasta ja Netflixistä löytyvän "The true cost" dokumentin fast fashionista. Monta tasoa, joista yksikään ei jätä kylmäksi. Suosittelen, jos et vielä ole ennättänyt, koskettaa meistä lähes joka ikistä. 

Nyt vielä saunaan. Yksi jäähileinen olunen ja unten maille, huomenna on vuorossa se kevein homma eli lastin kiikutus paikallensa kohti uusia koteja.

Share
Ladataan...

Kommentit

Kävin eilen kaikki kaappini läpi luovuttavien (kirppikselle vietävien) kamojen osalta ja niitä oli paljon. Ja en voi väittää, että edes koko oli kovinkaan monissa syynä, vaan se että ne näyttivät auttamattoman vanhoilta ja hassuilta. Eettisesti minusta on karmivaa viedä noin paljon vaatetta kirppikselle, mutta oikeasti tiedän, että mitä sekään auttaa jo makuutan niitä käyttämättömänä kaapissa. Muutama vaate joita en oo vuosiin käyttänyt jäi silti yhä kaappiin, "jos sittenkin". Toisaalta pitäisi ehkä luopua niistäkin. Tuksinpa niitäkään tulee kuitenkaan käytettyä. On vain kamala tiedostaa, että maksoin tästä 5-vuotta sitten 100 euroa ja oon käyttänyt kerran. Viedä sitten kirppikselle ja pyytää 2 euroa. Eettisesti ja taloudellisesti järjetöntä. Oon pyrkinyt viime vuodet ostamaan vähän ja laatua ja sitä pitää jatkaa, mutta tilanne kaapissani oli silti todella surullinen. Mulla on tuo hinnoittely ym. vielä edessä, mutta jotenkin tuntuu että tää luopuminen ja sen perustelu oli se vaikein osa. Toteutus lienee sen rinnalla helppoa.

Hertta
Lilou's Crush

Olet ihan oikeassa, kyllä se luopuminen ja karsiminen on se huh-heijaa-hikisin osa, siitä eteenpäin ei tarvitse niin paljoa ajatella :D Ja kyllä sitä voi joitakin "entäs jos" -vaatteita minusta säilyttääkin, eikai sitä nyt liian ankaraksi kannata itselleen heittäytyä. -Tässä selvästi reputan konmarit ;) Tuo on kyllä itselläkin ollut iso kynnys ylitettäväksi, että kallis vaate, ja sitten kirppikselle eurolla, ja juuri se, että on tullut ostettua jotain ihan turhaa joskus, tosiaankin eettisesti ja taloudellisesti ihan tyhmä juttu. Huoh. No, koska useimmiten uskon positiivisen voiman vievän paremmin eteenpäin, on vaatteella tosiaan ollut tehtävä: opetti, että tällaisia virheitä ei sitten toiste tehdä, nyt osataan se homma taas paremmin, ja se ilahdutti ainakin joskus,( ja toivottavasti edes puolen arvonsa edestä). 

Se, mikä omaa kaappia kriittisesti peratessa on myös loistojuttu, on että hahmottaa taas vähän selvemmin, mikä se oma tyyli ja omat lempivaatteet ja materiaalit on. Entistä vähemmän harhaostoksia, näin ainakin voin sanoa omalta muutamalta viime vuodelta. 

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Minä järjestin eilen tulevaa beibiä varten minun ja miehen vaatekaappeja, tavoitteena oli saada meidän molempien vaatteet mahtumaan samaan (isohkoon) kaappiin. Vielä vuosi sitten se olisi ollut aivan mahdotonta, koska olin säästänyt niin järjettömästi noita "ehkä vielä joskus käytän näitä"-vaatteita. Sitten joskus viime talvena otin ja ratsasin koko vaatekaappini hyvin raaoilla silmillä läpi; kaikki laihdutuksen jäljiltä isot, lukioaikojen jäljiltä pienet, kaikki ne "ei ihan mun tyylinen mut voisin alkaa joskus käyttää tätäkin"-vaatteet... kaikki. Pidin ohjenuorana sitä, että jos en ollut käyttänyt sitä moneen kuukauteen, tuskin pitäisin sitä tulevinakaan kuukausina, poikkeuksena muutama juhlamekko sekä yo-mekko josta en raaski luopua vaikka tuskin koskaan sitä käytän enää.

Niin vain sitten eilen sujahti kaikki mun ja miehen vaatteet samaan kaappiin, ei tehnyt edes tiukkaa. Ainoa hylly missä on ahdasta on se, missä on mun urheiluvaatteet ja miehen remonttivaatteet :D Myös villasukkakori pursuilee yli. Mutta käyttövaatteet mahtuivat ongelmitta samalle hyllylle. Olen tyytyväinen. Ja tämä siis siitä huolimatta, että olen kyllä ostanut uusia vaatteita, ihan hiljattainkin, mutta ostan vain sellaisia joiden kohdalla ei tule pelkästään "oi onpa kiva"-tunnetta, vaan enemmänkin "en voi lähteä kotiin ilman tätä"-tunne. Niitä vaatteita on loppuviimein aika vähän ja ne jotka ovat, päätyvät varmasti käyttöön. :)

Hertta
Lilou's Crush

Hyvä sinä! Ihan mielettömän urakan olet kyllä tehnyt! Oletko huomannut sitä, mistä monet puhuvat, että kun järkkää ihan kunnolla vaatekomeron, pääkin jotenkin selkiää? Minä sitä vielä vähän odottelen, mutta eiköhän se tästä, kun nämä äitiyshormonit tässä pikkuhiljaa lasehtii pois :D 

Ja vielä se plussajuttu, onpa tosi helppo keksiä päällepantavaa, kun kaapissa on vain kivoja (tai käytännöllisiä) romppeita!

Viivitar (Ei varmistettu)

Hei mille kirpparille viet että voi mennä tekemään löytöjä? :)

Hertta
Lilou's Crush

Heippahei, vein lastin Kaivarin kanuunaan! Ja lisää seuraa, kaik ei mahtunut kun pöytä olikin vähän pienempi kuin muistin ja rekkiin ei viitsi määräänsä enempää ripustaa. 

laulau (Ei varmistettu)

Mistä tuollaisen tekstiilipistoolin saisi ostettua? Googlettelin ja löytyi vain ammattimaiskäyttöön tukkuja ja muitakin nettikauppoja. Mietin vain, että löytyisiköhän ihan jostain liikkeestä, hmm.

Hertta
Lilou's Crush

Hei jee, tässäpä osaan hyvin auttaa :) tilasin omani täältä: http://www.pakkaustukku.fi/tuotteet.html?id=35/194 eikä hinta päätä huimannut, tosin tilasin aivan liian vähän noita kiinnikkeitä! Niitä täytyy tilata lisää. Ebaystakin näitä löytyy, mutta en uskaltanut odottaa toimituksn kanssa, joten tuplasti maksoin siihen nähden, sama kiinalainen heiverö täältä kotomaastakin tuli.

arja (Ei varmistettu)

Moikka Hertta! En saamu viime yönä unta, mutta onnekseni törmäsin pitkästä aikaa sun blogiin. Nykin seikkailunne tempaisi mennessään ja taisin kiriä kesäkuuhun saakka postausten lukemisessa ennen kuin uni tuli ja akku loppui :) kiitos ihanasta, elämänhenkisestä blogistasi!

Hertta
Lilou's Crush

Voi että, unen odottelu on kyllä tosi inhaa, mutta tavallaan olen iloinenkin kivasta kommentistasi, jonka nukkumatin odottelu sai aikaan :) KIva kuulla, että viihdyit reissulla, ajattelin juuri laittaa yhden jutun lisää :)

SuVilla (Ei varmistettu)

Hei, Hertta! Saako udella, että millä tavoin peset t-wang t-paitasi? Ostin keväällä pitkän harkinnan jälkeen yhden t-paidan ja käytin sitä ilolla - täydellisen mallinen ja tuntuinen päällä. Mutta kolmannen tai neljännen pesun jälkeen huomasin paidassa reiän (pesin koneessa käsipesuohjelmalla). Voi mikä pettymys :-( Sain reiän huomattomasti paikattua ja paita pääsee vielä käyttöön, mutta voi nyyh...todella helposti reikääntyy. Blogitekstiin liittyen, sama projekti on ollut menossa noin puolen vuoden ajan. Olen luopunut melko isosta määrästä vaatteita ja ainoastaan yksiä pois pistämiäni farkkuja olen kaivannut. Vaatteiden kierrättäminen on kyllä todella vaivalloista. Edes jonkin merkkiset vaatteet olen saanut fb-kirpulla tai huuto.netissä myytyä. Mutta h&m, lindex, zara yms. vaatteita on todella vaikea saada kaupaksi tai sitten niistä saa vain euron tai kaksi vaikka olisi vielä laput kiinni. Noh, ehkä tämä on rangaistus liiasta vaateshoppailusta ja se pitää nyt vaan kärsiä :-D

Hertta
Lilou's Crush

No tottakai saa kysyä! Olen ollut niiden kanssa aika helläkätinen, kun materiaali ainakin valkoisessa on ollut tosi pehmoinen ja tosiaan herkän oloinen (musta ja harmaat jotenkin kestävämpiä!). Pesen ne siis aina kolmessakympissä, suht alhaisella linkouksella ja hienopesussa. Eikä kuivuriin, paitsi siis että olen onnistunut kaksi paitaa pilaamaan, ekaksi kuuteenkymppiin lakanoiden kanssa ja sitten vielä kuumalle kuivausrumpuun :D En suosittele. Sen olen huomannut yleisesti tuollaisista herkemistä matskuista, että tosi helposti ottavat siipeensä muiden vaatteiden vetskareista ja napeistakin, eli pesupussi saattaa auttaa. Reikiä noihin omiini ei ole tullut, lukuunottamatta sellaista paitaa, joka uiskenteli koneessa tikkarintikun kanssa. (Kaikkea sitä kanssa on matkalle sattunut...)

Sanos muuta, työstä käy tuo vaatesouvikin, ihan hikipäässä tänäänkin kirppua värkkäilin. Huutonet ja FB-kirppikset olisi tosi hyvä koittaa täälläkin, mutta täällä Vartsikassa ei oikein nämä lähiseudun FB-kirput toimi, ja nyt mies-muulikin on lomalla, ei voi tuota Etelä-Helsingin ryhmää hyödyntää kuten normaalisti. Ne postikulut, postikulut vain on niiiiin järkyttävät nykyään, että tuntuu että ei ole edes mitään järkeä huutikseen enää laittaa. 

Ja hei ihan mahtavaa, vain yksiä farkkuja! Ajattele, me vaan riiputellaan ihan turhaa tavaraa kaapissa, jos isosta kasasta vain yhtä tulee ikävä. Hyvä sinä! Ja kiitos vielä tosi kivasta kommentistasi :)

Kommentoi

Ladataan...