Kolmetoista ipanaa saman katon alla

Lilou's Crush

Huh huijakkaa, en muista, olenko tämän vuoden puolella ollut kertaakaan näin totaalisen naatti! Takana on ihan mahdottoman hauska päivä, vietimme nimittäin esikoisen eskarikavereiden voimin. Ohjelmassa oli hauskanpitoa, herkkuja, parkouria ja pinjata, ja tietysti ongintaa ja tuolileikkiä. 

Tyttö kysyi jo kauan aikaa sitten, että saisiko hän kutsua kaikki eskarilaiset, että kenellekään ei tulisi paha mieli. Minusta ajatus oli tosi hyvä, mutta samalla vähän kauhistutti, meille kotiin kun ei kertakaikkiaan mahdu kovinkaan suuri juhlajoukko, pöydän ympärille kyllä, mutta kyllähän tuon ikäisten pitää päästä rauhassa leikkimään. Viimevuotinen kuuden vieraan juhlajoukko oli aikalailla jo äärirajoilla. Alkuvuodesta kutsu kävi läheisen asukaspuiston kerhotilaan synttäreille, ja heti hiffasin, että tässähän se on ratkaisu. 

Kaupunki vuokraa tilaa viikonloppuisin kohtuuhintaan, meille jäi hommaksi sapuskat ja koristelu. Olen ihan hurjan tyytyväinen: tilasta tuli tosi viihtyisä, leikeille oli paikkoja oli riittämiin ja siivoaminen kävi käden käänteessä. Takuuvarmana tehdään näin toistekin, jos on isot juhlat tulossa! Suosittelen todellakin lämpimästi, jos tällainen on mahdollista synttäreitä harkitsevalle! Sen lisäksi sain intoa siihen, että kesällä tänne kyllä tullaan puistoruokailemaan ja leikkimään, vaikka yleensä ollaan viihdytty ihan vain omalla pihalla.

Päivän saldo jäi yömyöhälle tehtyjen askartelujen ja leipomusten jälkeenkin ainakin 110% plussan puolelle: oli ihanat villit ipanat, tyhjentyneet lautaset ja pulleat massut, yksi äärettömän onnellinen pieni oravainen ja neljä täysin sippiä aikuista. Ei oltaisi mitenkään pärjätty ilman tyttöjen kummiherrojen apua, ei kertakaikkiaan olisi tekevät kädet ja vahtivat silmäparit riitäneet. Kyllä ne vekarat osaa meidät väsyttää.

...Ja olisikos se sitten ensi vuonna uusiksi :)

Share

Kommentit

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Voi miten ihana ajatus tytöllä, että haluaa kutsua kaikki ettei kukaan pahoita mieltään! ♥ Onneksi ei nyt tuon isompi ryhmä sitten ollut. :D

Hertta
Lilou's Crush

Minustakin oli niin kaunis ajatus, että lupasin heti, vaikka tosiaan vähän hirvitti, että auts, mitenkähän homma saadaan onnistumaan. Onneksi sitten näin hyvin kävi. Koko ryhmän koko olisi ollut 16 lasta, mutta muutamalla oli sitten muita menoja -tässä mittakaavassa kolme lisää ei kyllä olisi tuntunut missään :D

Kommentoi