Kutsu syömään

Lilou's Crush

Kaupallinen yhteistyö, Ikea

Ikea kutsui minut mukaan #kutsusyömään -kampanjaansa, eli haastoi kutsumaan läheiset arkena rennosti kylään nauttimaan illallista. Lähdin mukaan tosi mielelläni, sillä olen ihan tämän aatteen naisia muutenkin. Rakastan ruokaa ja syömistä, ja mikäs sen parempaa kuin tehdä sitä hyvässä seurassa ja kivoimmassa mahdollisessa paikassa eli omassa kodissa! Haastetta pukkaa teidän suuntaanne tuolla alempana.

Kotiruoka-asiat ovat tosiaan lähellä sydäntäni. Minulle on aina ollut tärkeää, oikeastaan itsestään selvää, että koko perhe syö yhdessä kotona "iltaruuan" eli päivällinen vai illallinenko se nyt sitten arkisin on, aina kun vain suinkin mahdollista. Se oli tapana lapsuudenkodissani ja on ollut sitä myös vanhempieni kodeissa -kuten varmasti suurella osalla meistä. Illalla kello seitsemän istua napotti koko meidän perhe saman mäntyisen, vankilan työpajasta hankitun pirtinpöydän ääressä. -Ja nyt oma perheeni tekee saman Ikean koivupöydän ympärillä tasan kello kuusi.

Ruokapöydässä juteltiin kaikkien kahdeksan kuulumiset, aseteltiin koivet useimmiten sulassa sovussa ristiinrastiin pöydän alle ja kyynärpäät kiltisti kiinni omiin kylkiin. Joku murahteli, toinen hölpötti, kolmas kikatti, neljäs säesti, viides puhui päälle ja niin edelleen... En oikein vieläkään ymmärrä, kuinka onnistuin istumaan omalla paikallani ikkunan vieressä lähes joka ilta, vaikka harrastuksia riitti kaikille arki-illoille. Etäisesti muistan vieläkin tuulen tukassa, pyöränkumien suhinan ja vaihteiden tikityksen, kun poljin pitkin kivipinnoitettua tietä kotiin tuhatta ja sataa, että varmasti ehtisin ajoissa kotiin syömään. Oli aina ihan kurjaa, jos myöhästyin, ja muut olivat jo ehtineet lopetella.

Tuo pirttikalusto kävi vuosi vuodelta ahtaammaksi, neljän veljeni ja pikkaraisen pikkusiskoni kasvaessa vuosien saatossa. Niin, ja taisin kai itsekin kasvaa siinä sivussa. Aloimme pikkuhiljaa minusta, vanhimmasta, alkaen muuttaa omille teillemme ja lautasille tuli paremmin tilaa kotona asujille. Jouluna aina hämmästeltiin, että miten ihmeessä tänne ollaankaan kaikki mahduttu. Tyttö- ja poikaystävien tultua mukaan kuvioon oli pakko jo tehdä porrastusta ruokailuun. Mutta ruoka-aika, se piti kotona kyläillessä aina kutinsa.

Tärkeitä hetkiä nuo koko lapsuuden ja nuoruuden yhteiset ruokahetket, joiden täyden merkityksen huomatakseen pitää näköjään elää yli kolmekymppiseksi.

Nyt kun omassa elämässä ovat ne kuuluisat ruuhkavuodet olleet pitkään päällä, voin todeta niiden olevan hurjan maineensa veroiset. Vaikka itse olen tällä hetkellä hoitovapaalla, en heti muista tämän kiireisempää ajanjaksoa elämässäni, niin monta rautaa olen sinne kuuluisaan tuleen onnistunut heittämään ja niin moneen soppaan lusikkani laittanut. Omia valintoja kaikki, ja antavat paljon, mutta kieltämättä välillä sitä vain puuskuttaa hekotellen, että näin se maailma vie, ja mää täällä vauhdissa vikisen.

Läheisiä treffaamme yleensä viikonloppuisin, mutta voi kun niitä viikonloppuja on niin harvassa -onkin ollut mahtava noste keskelle viikkoa, kun kalentereista on löytynyt yhteinen vapaa ilta ystävien kanssa, ja ollaan kokoonnuttu yhteen syömään. Pieni pysähdys ja usein viikon kohokohta, aika samanlaisissa oravanpyörissä kuin suurin osa tuttavapiirissä rullailee, ja ne eläkeläisystäväni... ei edes mennä sinne, kiireisempiä menoissaan kuin ketkään. Vaikka arjen kiirut perheen kanssa ovat minusta ihan sitä parasta elämää, jota en haluaisi muuksi muuttaa, on myös hauskaa ja antoisaa vähän rikkoa niitä rutiineita.

Palatakseni varsinaiseen aiheeseen, Ikean haastamana kutsuin siis omia rakkaitani saman pöydän ääreen. Kutsu lähti mitä mieluisimmille vieraille: kutsuin syömään ja höpöttämään veliveikkoseni, taattua laatua ruokapöytäseuranani jo vuodesta 1982 ja hänen kumppaninsa. Nämä Töölön kaverit ovat sukua, ystäviä, hauskoja seuramiehiä ja mikä arvokkainta, tyttöjemme kummit ja samalla meidän perheen tukeva turvaverkko täällä Helsingissä. Ihmiset, joiden pelkkä olemassaolo saa hengen kulkemaan kevyemmin, luottopakkipari vailla vertaa. Tuli sitten asetettua pikkuisen vaatimuksia poikien harteille... No, mistäpä ei tuollaiset hyväkuntoiset nuoret miehet selviäisi, tähän asti ainakin menty liehuvin lipuin hauskuudesta ja hankaluudesta toiseen. Kerron myöhemmin, mitä meillä syödään, hyvää, nopsaa ja täällä blogissakin muistaakseni nähtyä apetta on suunnitelmissa kattaa.

Sitten se pihvi, täällä pahnan pohjalla. Minä kutsuin siis Veikon ja Tuomon meille syömään, ja nyt kutsun sinutkin, nimittäin kutsumaan oman possesi koolle ja osallistumaan Ikean lahjakorttien arvontaan!  Kutsu siis ystäviä tai perheenjäseniä arkena syömään. Älä stressaa tarjoiluista – tavallinen arkiruoka riittää hyvin. -Toki jos arkea haluaa kuohuttaa kuplien kanssa, mikäs sen ihanampaa. Kelpaa minulle ainakin! Tärkeintä on nauttia yhdessä vietetystä ajasta omaan tapaan sekä arjen pienistä, tärkeistä hetkistä ystävien ja läheisten kanssa.

#kutsusyömään-kilpailuun voi osallistua Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä 30.11.2015 saakka. Huomioithan, että sinun on oltava 18-vuotias voidaksesi osallistua ja Instagram-profiilisi on oltava avoin eikä vain hyväksyttyjen seuraajien seurannassa. Tarkat ohjeet (helppoon!) osallistumiseen löydät täältä(klik!). Viikoittain arvottavien lahjakorttien suuruus on 50€ ja pääpalkintona arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken 1000€ arvoinen lahjakortti.

 

Minuahan tietysti mietityttää, että kenet sinä kutsuisit ja miksi?

 

Share

Kommentit

Susann
Eleganssi

Voisin kutsua itseni ja mieheni ruokapöytään. Olemme lipsuneet Netflixin äärellä syömiseen. Hauskaa sekin, mutta kaipaan kauniita kattauksia ja ruuan esillepanoa.

Hertta
Lilou's Crush

Hyvä ajatus! Treffit oman ruokapöydän äärellä kuulostaa aika hitsin kivalta :)

On mukavaa kuulla, että joku toinenkin pitää yhteisistä ruokahetkistä kiinni näin hektisenä aikana. Tuntuu, että niitä harrastuksia on kaikilla hirmuisesti mutta minä pidän siitä kiinni, että kerran päivässä istutaan pöydän ääreen ja syöpötellään ja kerrotaan päivän kuulumiset. Minusta siinä tulee perheen yhteen kuulumisen tunnekin ja tahdon kuulla teinipoikanikin kuulumiset vaikkakin vain mörähtelyä:-)

Hertta
Lilou's Crush

Juuri tuo on se juttu! Ei noista mun veljistäkään aina mitään irti saanut, mutta oltiin yhdessä :)

I May Say (Ei varmistettu)

Meillä todellakin istutaan ruokapöytään yhdessä. Mielellään jo ennen kuutta, muutoin pitää antaa päiväkoti-ikäiselle pieni välipala. Meillä on arjessa ja juhlassa käytössä pellavaiset ruokaliinat, ne on helpot kunhan vain niitä on tarpeeksi monta kappaletta. Heitän ne käytön jälkeen tumman pyykin sekaan ja nostan kuivana takaisin keittiöön. En edes silitä, ovat kauniita ilman silitystäkin.
Miehelläni on tapana kutsua yllärinä meille ulkomaalaisia kollegoitaan; alkuun se vähän stressasi, mutta nyttemmin en enää ota stressiä. Viimeksi meillä kävi vieraita Venezuelasta, asuvat kyllä Lontoossa. Silloin oli kollegan koko perhe mukana. Hauskaa ja jos ei stressaa, todella vaivatonta.
Ketäköhän kutsuisin..? Ehkä jonkun mieheni kollegan; he kun tekevät töitä miehelleni ja on tärkeää saada heidät sitoutumaan mieheni projekteihin. He ovat kaikki todella älykkäitä ja mielenkiintoisia ihmisiä. Avartaa kivasti mieltä, kun tutustuu uusiin ihmisiin maailman eri laidoilta.

Hertta
Lilou's Crush

Meilläkin on noita pellavaliinoja, arkena ei yleensä käytetä, mutta jos vieraita tulee, niin on sitten mukana, ja tosiaan silittämättä kivat.

tuohan olisi ihan luksusta, tuulahduksia ulkomailta kotipöytään, kelpais! Eri maiden tavoista on kiva kuulla, ja tietty tutustua uusiin tyyppeihin.

Meillä menee työmatkaan kuluvien aikojen vuoksi ruoka sinne kuuteen, että mieskin ehtii mukaan, mutta koululainen on niin nälkäinen koulusta tullessaan (lounas 10.15) että kaksi välipalaa menee tarvittaessa ja on  iltasella taas nälkä. Ideaali olisi vähän aiemmin kyllä.

M/Foodie-vauva (Ei varmistettu) http://foodievauva.blogspot.com

Kirjoituksesi lämmitti :) Perheen yhteiset päivittäiset ruokahetket ovat kullan arvoisia. Mutta, kun tapaa ei kahden aikuisen perheessämme ollut, uutta rytmiä on kyllä saatu miehen kanssa harjoitella, kun perheemme vuosi sitten täydentyi kolmannella jäsenellä. Ja treeni jatkuu edelleen ;) Toivon, että jonain päivänä lapsemme muistelee yhteisiä ruokahetkiämme samalla lämmöllä kuin sinä omiasi :)

Kommentoi