Kuusista ja juurtumisesta

Lilou's Crush

Tänään haettiin meille jo joulukuusi! En muista, että koskaan oltaisiin käyty kuusimetsällä ihan näin aikaisin, mutta nyt oli vallan hyvä syy: Monniskan päiväkodin eskarilaiset järjestivät perinteiset joulumarkkinat eskarimatkaa rahoittaakseen, ja tokihan niille piti osallistua.

Heppahommia, glögiä, makkaraa ja mokkapaloja, pipareita ja villasukkia. Aikamoiset futismatsitkin laittoivat nykyiset ja entiset virtsulaiset pystyyn.

Siinä niitä kuuluisia lentäviä mattoja vino pino. Meidän taikamatto on vielä anoppilassa, kohta saadaan se pikku pääskylle käyttöön. Viihdyttiin  ulkona siihen saakka, että varpaista alkoi mennä tunto. -Paitsi isommalta, jolle ostettiin hienot siniraitaiset villasukat.

Krunikka on kyllä siitäkin kiva, että se todella on kylä kaupungin keskellä. Meillä alkaa olla niin entisestä kuin nyt tästä nykyisestä elämästä täällä jo aikamoinen määrä moikkatuttuja ja kavereita, harmi kyllä sellaista vanhasta kodista tuttua "apurinkiä" koululaisen kavereiden vanhemmista ei vielä ole ehtinyt syntyä -ollaan vähän myöhässä, kun vasta tokaluokalla tänne tultiin. Pikkuhiljaa toivottavasti sellainenkin syntyy. Pikkuinen saakin juurtua suoraan tänne isosiskon synnyinkulmille, se on kiva se.

Share

Kommentoi