Lähtiskö vaiko eikö lähtis

Ladataan...
Lilou's Crush

Universumin tasapaino vastoinkäymisten suhteen on hoidossa, elkää peljätkö. Läppärini kovalevy ei ollut vahingoittunut! Vakuutus korvasi ikävähennyksen ja omavastuu jälkeen muutamia satasia koneesta. Pohjolassa muuten olikin supernopea palvelu, koko homma hoitui eilisen aikana ilmoituksesta korvauksen maksuun laittoon, vaati toki itseltänikin aikamoista jonglöörausta ajankäytön suhteen että sain kaikki tarvittavat dokumentit ja huoltoyhtiön arvion nopsasti perille. Ja uuden koneen ostin tänään, vien kovalevyn eräälle IT-ihme-Kimmolle hoidettavaksi ja huomenna saan sitten lapsukaisen kotiin. Kaikki siis hyvin, vaikka kipurahoja joutuikin maksamaan sievoiset summat kovalevyn pelastamisesta, koneesta ja sitten huomisesta asennussessiosta. Ja samaan syssyyn laitettiin tilaukseen Timecapsule, jotta vahingot minimoidaan jatkossakin.

Mutta eilen jysähti sitten toinen oman elämän pommi. Lauantaina häämöttäisi niin kauan odotettu Nykin reissu, mutta sairastuin (kolme viikkoa sitten, toim. huom.) otsaontelon tulehdukseen, joka ei ole ihan leikin paikka, ja lääkäri eväsi lentämisen toistaiseksi. Huomenna menen uudelleen tohtorille, josko hevoskuuri lääkkeitä olisi auttanut, ei ollut setä kovin toiveikas, mutta katsellaan. Itselläni olo on ihan kohtalainen, joten jos en tästä taudista tietäisi, niin olisin aivan kiemuralla matkakuumeesta ja pakannut pakaasit valmiiksi.

Tässä sitten silleen vähän niinkuin kuitenkin pakkailen ja mietiskelen, että mitäs sitä nyt sitten ottais mukaan, jos lähtölupa heltiää. Huomenna illalla. Argh! Että pakkaisko sitä nyt mukaan harmaata ja raitaa (joo!) ja minkä lempi (ainoista) käsiveskoista sitä ottaiskaan mukaan ja jättäisikö sitä kuitenkin lohen sisäelimen väriset farkut kotiin ja pakkaisi mukaan simppelisti sinistä.

Huoh.

 

PS. Ylimmässä kuvassa Outnetista tilaamani Zoe Karssonin college josta kirjoittelin tovi sitten. Super! Reilu ja pitkä malli, ensimmäinen sopiva mittainen harmaa collegepaita, johon olen törmännyt.

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Älä lähde. Otsaontelontulehduksen kanssa ei ole leikkimistä ja seuraukset lentsikkaympäristössä voivat olla todella pahat. New York on ihana, mutta onneksi pysyy paikallaan ja pääset sinne aina joskus toiste. Ja ehdottomasti yhteys ilmailulääkäriin, tavistohtorit ei aina ymmärrä tarpeeksi tätä erikoista ympäristöä.

Aurinkoterkuin lentoemäntä

Kirsikkakoo (Ei varmistettu)

Voi ei. Olen samaa mieltä edellisen kanssa:(

Itselläni oli sama tauti pari vuotta sitten ja jouduin sairaalaan, kun ei ensin tepsinyt mikään kuuri. Seuraava vaihe olisi kuulemma ollut reiän poraaminen otsaan, onneksi ei jouduttu siihen. Kaikenkaikkiaan sairaus vei kolme viikkoa...

Kurjaa, jos matka peruuntuu, mutta tärkeintä on hoitaa tuo kuntoon. Pikaista paranemista!

Lilou's Crush

Juu, eihän sitä tervejärkinen sairaana lähde. Huomenna pääsen (joudun) röntgeniin, on ollut minulta pannassa koska viime vuonna olin säteilytettynä liiankin kanssa. Jos otsa on särkenyt perusposkionteloiden vuoksi, homma on kunnossa, poskiontelot kun ovat minulla kroonisesti tulehtuneet, mutta jos nestepinta löytyy, sitten kiroilen niin perjantaisti.

Lilou's Crush

...niin ja piti sanomani, että olen onneksi erittäin pätevän erikoislääkärin hoidossa, se vähän lohduttaa :)

Maria R

Voi ei! Toivottavasti olet kunnossa (ennen kaikkea) ja tietysti myös toivon, että pääsisit Nykkiin, vaikka se vähän toisarvoinen juttu terveysasioissa onkin. Pidän peukkuja!

Kersti (Ei varmistettu)

Voi vitsi, joskus ei vaan mee hommat nappiin. :( Täälläkin pidetään kovasti peukkuja, että saisit sittenkin luvan lentää ja tietysti ennen kaikkea toivotaan, että paranet pikaisesti (vaikka ihana reissu täytyisikin siirtää eteenpäin)!

Vierailija (Ei varmistettu)

Pikaista paranemista, toivottavasti tilasi on huomenna parempi ja pääset matkaan!

-bee

Lilou's Crush

Kiitos kovasti tyttäret tsemppisanoista! Olo on itseasiassa jo aikalailla mainio, eli nyt kyllä jo alkaa sillä tavalla vähän positiivisesti jännittämään. Mutta edelleen täytyy pitää jalat maassa. Olen kerran vaiko kaksi lentänyt poskiontelotulehduksessa, silloin lääkärin troppaamana, ja ne reissut meni  mukavasti. Nyt ei enää edes oireita ole... Huiii :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos on kunnolla kipeä, ei edes mieti lähtemistä. Toki se harmittaa mutta ei New York mihinkään katoa. Elämä joskus on... Mutta tämän kirjoituksen tarkoitus varmaan olikin kalastella, kunnon otsaontelotulehduksesta ei liene kyse.

Lilou's Crush

Nimenomaan, olen vierailija samaa mieltä kanssasi siitä, että jos on kunnolla kipeä, niin lähteminen ei todellakaan tule mieleen. Olen joutunut kaksi kertaa perheen reissut sairastelujen vuoksi perumaan, toki harmitti, mutta vielä enemmän olisi harmittanut matkata sairaana ja tartuttaa puoli lentokonetta. Onneksi oli matkavakuutukset. Tämä oma "tautini" on kestänyt jo yli kolme viikkoa, ja olen siis kaikinpuolin voitonpuolella. Tarkoitit kenties "säälipisteiden" kalastelua, siitä ei kuitenkaan ole kyse. Yllätyin eilen vain tosi kovasti lääkärissä, kin ajattelin sen olevan vain varmistuskäynti, että tauti on varmasti pois menossa ja kaikki kunnossa. No mutta, nähtäväksi jää, olo on toiveikas joka tapauksessa, se kai sallitaan :)

Lilou's Crush

...ja lisään vielä, että minäkään en laske tätä "kunnon" otsaontelotulehdukseksi sellaisena kuin olen sen aiemmin kolmesti (!) kokenut. Silloin tuska oli jotain aivan järjetöntä.

Vierailija (Ei varmistettu)

No mutta silloinhan et alunperinkään ollut vakavissaan harkitsemassa matkan perumista. Ihmisillä on tarve saada huomiota keinolla millä hyvänsä ja nyt oli sinun hetkesi "säälihuomion parrasvaloissa". Kunnolla sairas ei tälläistä jaksaisi masinoida.

Lilou's Crush

Jos lääkäri sanoo huomenna, että lentoon ei lähdetä, sitten ei lähdetä. Jos lupa heltiää, sitten mennään. Ei siinä sen kummempaa. Menee vain aika tiukoille tämö aikataulu, koska sain ajan vasta huomisiltapäiväksi. Ja kuten sanoin, kolmen viikon tauti on jo voiton puolella. Pahimmillaan ollessaan en blogiin edes paljoa kirjoitellut. Mutta  toisaalta voi sen toki tulkita noinkin, sillä kyllähän tsemppi tähän itseä jännittävään tilanteeseen tuntuu tosi kivalta ja lämmittää mieltä, eli otan sitten ne parrasvalot vaikka :)

Ja lisäsin tuonne kirjoitukseen vielä pienen täsmennyksen, että tauti ei onneksi sentään alkanut vasta eilen, sitten olisi kyllä peli menetetty.

Jappe (Ei varmistettu)

Voi, toivon että pääset matkaan! Olen itse lähdössä Nykkiin (myös itsekseni) kolmen viikon päästä ja odottelen että saan kuulla reissustasi ennen omaa lähtöäni :) Peukku siis pystyssä täällä että lähtölupa heltiäisi!

Lilou's Crush

Jappe, voi vitsit, ihan innostuin sinun puolestasi, aivan mahtavaa! Ja pääset varmaan jo ihaniin kesäkeleihin! Onko reissu ensimmäinen sinne suuntaan? jos on, niin jos vain mieleesi juolahtaa mitä vain kysyttävää, niin autan tosi mielelläni jos vain osaan!  (ja tuolla on tuolla sivupalkissa New York-tunniste, josta jotakin löytyykin). Ja kiitos tosi paljon tsemppipeukusta, on tämä ihan turhan jännää, ja tulee niin hyvä mieli tuommoisista sanoista.  Jos olen reissukunnossa, tulee taaaaas se kauhea pakkauspaniikki, nyt en vielä noita kuvia enempää ole homman kanssa uskaltanut fiilistellä :)

Jappe (Ei varmistettu)

Joo, siellä on varmaan ihanan lämmin ja pääsen Central Parkiin piknikille! Ei ole eka reissu, kolmas joten kaupunki on jo suht tuttu. Olenkin jo lueskellut sun vanhat New York-postaukset ja poiminut pari vinkkiä, kiitos niistä :)

Ei ole reilua ettet voi kunnolla keskittyä reissufiilistelyyn kun matkaan pääseminen on epävarmaa :( Mun mielestä ainakin se matkan suunnittelu on lähes yhtä kivaa kuin matka itse. Vuonna 2010 kun oltiin viimeksi lähdössä New Yorkiin oli muistaakseni lentoemojen lakko tai joku vastaava päällä, ja saatiin viime tippaan jännittää loppuuko lakko ajoissa ja lennetäänkö lentomme. Onneksi päästiin matkaan, ja toivottavasti sinäkin pääset :)

Kommentoi

Ladataan...