Lämmin yö

Ladataan...
Lilou's Crush

Kävimme iltakävelyllä ja syömässä Dubain Marinassa. Olipa paikka muuttunut neljässä vuodessa valtavasti! Tai, muuttuminen on ehkä väärä sana, paljon valoja, putiikkeja, kävelyreittejä pitkin satamaa ja luksuspaatteja löytyi silloinkin, nyt vain entistä mittavammissa määrin. Matka hotelliltamme Jumeirah beachilta tänne vei jalan reilut kymmen minuuttia, ratikkapysäkeissä matkaa olisi ollut kahden stopin verran.

En oikein tiedä, mitä ajattelen noin keinotekoisesta dingeli-dongeli-ympäristöstä ylipäätään -tämä koskee isoa osaa "uutta Dubaita", toinen osa taas sitten on vieri viereen rakennettua, samanlaista hiekkakiven väristä parikerroksista taloa. Tämä Marinan alue on kuitenkin kaikessa överiydessään melko omaleimainen jahteineen ja valoineen. Käynnissä oli jokin tärkeä krikettiottelu, ja ulkokatsomoita oli järjestetty joka puolelle. Siellä näyttivät perheet viihtyvän pitkälle iltaan, tuntui, että kaikki tapahtumat olivat vasta alussa, kun me suuntasimme jo takaisin, kohti unten maita.

Päällä: huitula Zara, t-paita H&M, farkut Hudson, tennarit Vans

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana maisema ja tunnelma näissä! Huikee.

Auringonsäteitä viikkoosi!

-Isla

Jos löydät aikaa, niin tsekkaapas kirjoitukseni pahan puhumisesta selän takana.
http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html

Hertta
Lilou's Crush

Samoja säteitä sinnekin, tänään oli ihanasti ilmassa! Ja olipa hyvä teksti, sellaisille riittää aina aikaa.

Kommentoi

Ladataan...