Lisähaituvia kulmiin ja ripsiin

Lilou's Crush

Olen tässä aivan parin viikon sisällä huomannut tuttavapiirissä uuden villityksen, microbladingin. Siinä luodaan kestokulmat viiltämällä ihon pintakerrokseen erikoisterällä pienenpieniä viiltoja ja viemällä viiltoihin pigmenttiä. Suurin osa näkemistäni kulmista on ollut oikein kauniita, muutamat aikamoisen hurjatkin on tulleet vastaan -mutta kauneus on katsojan silmässä, ja kokeilijat vaikuttavat tyytyväisiltä lopputulokseen.

Itse suosin naamakarvoissa eli kulmissa ja ripsissä poispestäviä juttuja -silläkin uhalla, että ne saattavat olla levinneet tai vain kadonneet päivän päätteeksi. Herkkiksenä en usko, että tottuisin esimerkiksi ripsijatkeisiin, kun joskus jo tuhti kerros maskaraa tuntuu häiritsevän näkökenttä. Eikä kalenterista löytyisi lokosia ylläpitoon tai kukkarosta saturaisia näin remonttien alla ylläpitoon. 

Näitä testiin saatuja uutukaisia kokeilin uteliaana: valkoinen putkilo on Lumenen uusi "ripsipimppaaja" eli Lumene Nordic Secret Volume Lash Primer. Sitä puhtaisiin (taivutettuihin, jos sitä harrastaa) ripsiin ennen ripsaria sipaisemalla saa niihin lisää massaa, erottuvuutta ja kuituja. Parin kokeilukerran myötä voin sanoa, että tämä toimi aika hyvin -ripsivärin on hyvä olla sitten notkeaa ja tuoretta, että kietoutuu parhaalla mahdollisella tavalla pullistettujen ripsien ympärille. Tätä en hyvin luonnolliseen arkimeikkiini laita, mutta runsaampaan meikkiin saa komiat räpsyt.

Kulmia pullistelemaan olen puolestaan kokeillut kahta tuotetta: pakkaukseltaan uudistunutta L'Orealin Brow Artist Plumper'ia (värittömänä) ja Maybellinen Brow Presice Fiber Filleriä. Näistä omassa käytössäni kätevämpi oli Brow Artist Plumper: massaa en huomannut sen tuovan, mutta kun olin alle täyttänyt kulmien aukot kulmakynällä, tällä harjaten jäivät karvat hyvään järjestykseen, ja liika väri taisi tarttua harjaan. Tuloksena huoliteltu look.

Maybellinen Fiber Filler on puolestaan tehokkaampi nimenomaan "karvanlisäysmoodissa", koska siitä irtoaa kulmiin harjatessa kuituja. Onnistuin kuitenkin jotekin sotkemaan kulmat, kun harjakset ovat tosi lyhyet, ja ne pitää siksi viedä hyvin lähelle ihoa, eli käyttö ei ole ihan niin helppoa ainakaan suhteellisen suurpiirteiselle tyypille. Tuote on varmasti oikein paikallaan vähemmän luonnollista lookia hakevalle.

Vielä on aivan täydellinen kulmasetti juuri itselleni löytymättä, mutta paljon on oikein hyviä vaihtoehtoja, joilla hyvin pärjää, oli meno sitten hillittyä tai hevimpää.

Share

Kommentit

HM
rakastan rakastan

Microbladingiä on liikkeellä ihan hurjasti, joka blogissa. Itseäkin hiukan houkuttaisi, olen nähnyt melkoisen onnistuneita lopputuloksia. Kulmat ovat vaalentuneet ja ohentuneet parin viime vuoden aikana ja tukka vastaavasti tummentunut eli pitäisi joko käydä värjäyttämässä joka kuukausi tai sitten aina aamulla laitella niitä... Aina ei millään jaksaisi ja joka kuukausi ei hennoisi värjäyttää. Ehkä pitäisi kokeilla värjätä itse? Mutta pelkään ettävärjään itselleni kaksi murhaajaetanaa silmien päälle? Olen myös tosi laiska täyttelemään välejä kynällä, yleensä sudin vain kerroksen suosikkiani Lumenen shaping eyebrow waxia, se kun antaa vähän väriäkin. Hyvää olen kuullut myös Anastasian dip brow pomadesta.

Ja kiitos, kiva juttu ja mulle aktuelli testi :)

Hertta
Lilou's Crush

MURHAAJAETANAT :D Ai että, pärskäytin päiväkahvit näppikselle :) 

Joo, se on tosiaan vaarana. Minulla on kerran värjätty (hyvin nuorena, ystävä värjäsi) kulmat, ja tietysti mustalla. Murhaajaetana oli tosiaan hyvin lähellä... 

Microblading kyllä varmasti nopeuttaisi aamuhommia, jos kulmat on sellaiset, että ne on vähän kuin "must" piirrellä kunnolla tai juuri tuolloin kuin sinulla on, että oma ilme on muuttunut kun kulmat on muuttuneet. Minä nössönä en yhtään halua ylimääräistä tuskaa elämään, eli en senkään takia tohtisi mennä :D 

Nuo waxit on muuten kyllä hyviä. Anastasian pomadea en ole (vielä) kokeillut. Oma probleema kun on "kesken loppuvat" karvat ja pari aukkokohtaa, toimisikohan siinä...

HM
rakastan rakastan

:) murhaajaetanoiden kohdalla mun käännös ruotsista saattaa hiukan ontua, eli mördarsnigel ei taida olla ihan sama suomeksi, mieti jos sellainen ilmestyisi tuohon kulmalle eikä suostuisi kuukauteen lähtemään pois :)

Anastasian pomadella pitäisi saada lisää karvojakin :) riippuu tietysti miten haluaa homman hoitaa. Minä ehdin jo moisen hankkia, nyt pitäisi enää hommata oikeanlainen työväline sen levittämiseen. Youtubessa on videoapua pilvin pimein, minä katsoin Tina Yongin videon. En ehkä lisäilisi ihan niin paljon väriä kylläkään, mutta alkeet on nyt hanskassa.

Iloista päivänjatkoa sinulle!

Kommentoi