Maailmassa on virhe

Lilou's Crush

One World Trade Center, Freedom tower

Istuin työpaikallani mediatoimisto Dagmarissa, omassa huoneessani ja tuijotin ruudulta kampanja-analyysiä. Silmiä vähän jo kirveli, ylitöiksi oli mennyt. Pakko oli pitää pieni tauko, joten surffasin maikkarin nettisivuille uutisiin. New Yorkissa oli sattunut järkyttävä onnettomuus, lentokone oli törmännyt World Trade Centerin torniin! Ja kohta toinen. Oli pakko soittaa äidille, oliko se tosiaan juuri tuo rakennus, jossa sukulaisemme oli töissä, joka oli sortunut. 

Äiti vastasi kesken arkitouhujen. Nopeasti meille selvisi, että juuri näin asia oli. Lisää tietoa, kuvia, järkyttäviä yksityiskohtia. Terrori-isku, jollaista ei vielä koskaan oltu koettu. Suunnitelmallinen, brutaali, käsittämätön hirmuteko siviilejä kohtaan. Saimme melko pian kuulla, että sukulaisemme oli turvassa, mutta kolmen tuhannen muun elämä sammui syyskuisena aamuna 2001. Terrori-isku itselleni vielä tuolloin vieraassa kaupungissa järkytti perusturvallisuutta kaukana pohjolassakin, olisi järkyttänyt ilman löyhää sidettä itselleni kaukaiseen sukulaiseenkin ihan yhtä lailla. Miten voi olla mahdollista! Maailmankuva muuttui tuolloin peruuttamattomasti. Terroriteon järjettomyys ja vieraiden ihmisten tuska tavoitti  töölöläiskaksion asukin kaikkien viestimien kautta.

Emme aiemmilla matkoillamme ole vierailleet 911-iskun uhrien muistoalueella, mutta nyt tuntui siltä, että on aika, museokin on valmistunut sitten viime reissun.

Iskun uhrien monumentti, kaksoistornien sijaintipaikalle tehdyt altaat, on uljas. Ihmismäärästä huolimatta soljuvan veden äärellä tunnelma oli rauhallinen, harraskin. Molempia altaita ympäröivät kivitasot, joihin on kaiverrettu jokaisen iskussa menehtyneen nimi. Kuljetin sormenpäitä pitkin nimiä. Tunteelle en löydä oikeaa sanaa sitä kuvaamaan.

Viime vuonna altaiden alle aukesi siis museo, 911 memorial museum. Se on rakennettu syvälle maan sisään, peruskallion suojaan. 

Mietimme kovasti, ottaisimmeko kuusivuotiaan museoon mukaan, sillä pelkäsimme sieltä löytyvän liian järkyttävää materiaalia pienen ihmistaimen mielelle.

Selvittelimme asiaa, ja saimme  museon oppailta kuulla, että asia on otettu tarkoin huomioon, ja järkyttävimmät kuvat, äänitteet ja dokumentit oli koottu erillisiin huoneisiin, ja itse päänäyttely on sopiva lapsellekin. Lapsia museossa olikin kovin paljon. Kerroimme tapahtuneesta omallemme ikäänsä ja luonteeseensa sopivalla tavalla, ja vierailu menikin erittäin hyvin.  -itse jätin järkyttävimmät asiat katsomatta, sillä kyyneleet vierivät poskille jo huoneessa, johon oli koottu jokaisen menehtyneen valokuvat, ja museovierailun tarkoitus oli muutenkin itselleni uhrien kunnioitus, aika ei vielä ollut pyyhkinyt uutiskuvia pois mielestä niin utuisiksi, että niitä olisi pitänyt kirkastaa.

Istuin hetken kuuntelemassa nauhoituksia, joissa omaiset kertoivat rakkaistaan asioita, jotka kokivat merkityksellisiksi jakaa. Tuosta huoneesta oli vaikea lähteä pois, sillä aina uusi ihminen ja uusi tarina tuntui tärkeältä kohdata ja kuunnella. Kolmetuhatta uhria on lukuna valtava määrä, mutta kun yksittäinen uhri saa edessä kasvot, nimen, iän, perheen ja tarinan, tragedian syvyys melkein vyöryy ylitse. 

Liian varhain päättyneiden elämäntarinoiden lisäksi itseäni kosketti ja järkytti aikajana, jossa seinälle heijastui lehtiotsikoita tuoreista terroteoista ja viharikoksista.

Viimeisimmät vain muutamaa tuntia ennen vierailuamme.

Maailmassa on virhe.

 

PS. Tähän tapahtumaan liittyy myös lempikirjani Jonathan Saffran Foerin Extremely loud and Incredibly close. Ystäväni, jolle sen olen lainannut, en muista kuka olet, mutta jos tunnistat teoksen hyllystäsi, tehdään treffit ja otan hänet avosylein takaisin hellään huomaani, nyt jos koskaan haluan lukea kirjan uudelleen. Voi pieni Oskar, heavy boots ja isin ikävä.

Share

Kommentit

StyleC (Ei varmistettu) http://tyylicasual.blogspot.fi

Myös minuun tuo isku vaikutti syvästi: olin paria viikkoa ennen iskua saapunut jenkkeihin vaihto-oppilaaksi ja vaikka itse olin hyvässä turvassa kaukana Coloradossa, en koskaan unohda miten monet itkivät sukulaistensa perään, miten monen vanhemmat lähtivät kun kansalliskaarti kokosi joukkojaan ja mitä kaikkea koko yhteiskunnassa tapahtui sen vuoden aikana. En toisaalta unohda myöskään sitä silmitöntä vihaa ja täydellistä ymmärtämättömyyttä joka iskun seurauksena nousi pintaan joidenkin puheissa. Omat jatko-opintosuunnitelmani muotoutuivat tuon kokemuksen seurauksena sellaiseksi, jotka sitten lukiosta päästyäni aikanaan toteutinkin. Terrorismi ilmiönä ei tokikaan syntynyt 9/11 -iskun myötä, mutta se toi pelon myös meidän tavallisten länsimaalaisten iholle ja siksi vaikutti yhteiskuntaan paljon syvemmin kuin "vain" välittömien kuolonuhriensa verran.

Hertta
Lilou's Crush

Voin niin hyvin kuvitella, millaista Amerikassa on ollut noina aikoina. Pienen pienen aavistuksen muslimivihasta ja pelosta pystyi aistimaan erityisesti lentokentillä ja lennoilla vielä pitkään tapahtuman jälkeen tällainen tavallinen tallaaja. Turvatoimet tuon päivän lähettyvillä ovat edelleen todella kovat kulkuvälineissä täällä päin, sen olen myös huomannut. 

-H (Ei varmistettu)

Vierailimme mieheni kanssa 9/11 -museossa huhtikuisella New Yorkin reissullamme, enkä osannut kuvitellakkaan, miten vaikuttava kokemus se oli. Menimme myös huoneeseen, jossa omaiset kertoivat menehtyneistä rakkaistaan, yritin nieleskellä kyyneleitä, mutta minun oli poistuttava huoneesta, sillä en pystynyt pidättelemään itkua. Vierailu museossa veti todella hiljaiseksi ja pisti miettimään, miten hirveän julmia ihmiset voivatkaan toisilleen olla, sille ei löydy edes sanoja.

Kommentoi