Me ja pari muuta tyyppiä lauantaina Harajukussa

Ladataan...
Lilou's Crush

Shinjukun aseman kautta kulkee päivässä yli 3,6 miljoonaa ihmistä. Kyllä, 3,6 miljoonaa. Olen tänään eilistäkin hämmästyneempi kulkemisen sujumisesta. Tokiossa on nimittäin (ainakin) kolme metroliikennettä eri reiteillä hoitavaa firmaa, ja liput maksetaan matkan mitan mukaan -päivälippujakin on saatavilla, ja ladattavia kortteja, mutta sellaiset eivät olleet tarpeen päivän pieneen ajeluumme.

Yhtäkaikki, lippujen osto, metrolaiturin löytäminen, kaik helppoa kuin heinänteko, vaikka valmistauduin henkisesti tunteeseen, joka myös vieraanmaanmetroasema-ahdistuksena tunnetaan.  Täytyy mainita myös metroon meno ja sieltä poistuminen: laiturilla ovien kohdalle oli merkittynä vihreä viiva, jonka taakse muodostettiin kaksi jonoa. Keskelle jätettiin tilaa metrosta poistuville. Sievästi sisään ja ulos.

Matkasimme tänään Harajukuun, ensin katsastamaan nuorten suosimaa Takeshita Doori-katua. Pari muuta tyyppiä oli siellä kanssa. Toisena havaintona tältä päivältä: se, mitä sanotaan japanilaisessa ihmispaljoudessa liikkumisesta, pitää todellakin paikkansa. Sangen kehittynyt kylkiviiva heillä.

Katu on täpötäynnä pääasiassa teineille suunnattuja vaatekauppoja, kahviloita, crepespaikkoja ja krääsäliikkeitä, sellaista söpötavaraa. Oli kiva ihmetellä pikkuliikkeitä ja hypistellä tytön kanssa pinnejä, nalleja ja kaikenmaailman pinkkiä rompetta. Sitä meinaas riitti.

Vastaan tuli yhtenään upeasti laittautunutta cosplay-porukkaa, matkalla Yoyogi-puistoon hengailemaan. Ahtaalla kadulla ei harmi kyllä oikein pystynyt pysäyttämään olentoja kuvan ottamista varten, vaan oli pysyttävä virran mukana.

(Ilme, kun tajuaa, että akku loppui ja kaikki päivän kuvat on otettu väärällä asetuksella.)

Takeshita Doorin jälkeen sukellettiin syvämmälle Harajukuun. Meiji Doorilta löytyvät ketjuliikkeet ja kauppakeskukset, Omotesandolta yksittäisiä liikkeitä vieri vieressä. Paljon. Jos shoppailu kiinnostaa, Harajukun alueelta löytyy liikkeitä ihan mihin makuun ja mille budjetille tahansa, Bvlgarista aina 105 jenin kauppoihin, joissa kaikki maksaa siis alle euron. Me samoilimme ristiin rastiin sekä näillä suurilla että pienemmillä kaduilla, ja puikahdettiin välillä liikkeisiin sisään. Mies löysi etsimänsä Supran tennarit, oli kovin iloinen. Kävimme myös lelukauppa Kiddylandissa, jota voin suositella -viisi kerrosta kaikenlaista japanilaista lisenssituotetta sekä lisäksi Disneyn ja Muumi-juttuja. Ajattelin ostaa sieltä jonkin pienen kivan matkamuiston, mutta tulin ulos tyhjin käsin. Valinnanvaikeus -kaik jäi sinne.

(mustekalaherkuille oli vientiä)

Erityisen kiva katu oli Cat Street, josta en enää voinut napsia juurikaan kameran nukahtamisen vuoksi. Kävelykatu jatkuu aina Shibuyaan asti, ajateltiin se vielä tepastella joku päivä loppuun saakka, jos joudetaan vain.

Välillä napattiin crepesit ulkovaunusta -jälleen uusi juttu meille: valinta etukäteen, maksu automaattiin, lipukkeen kanssa tiskille. Jono liikkui sutjakkaasti. Syötyä on tullut paljon ja hyvin muutenkin; matkalla takaisin hotellille löytyi minipieni kiva sushipaikka, Standing Sushi, jossa nimensä mukaisesti syödään seisten, kylki kyljessä muiden kavereiden kassa. Nyt on siis testattu paikallinen "susikin" kuten tyttö sanoo.

Huomenna on vuorossa Ghibli Museo. Oi että! Nyt unille, saapas nähdä, maistuuko taas yli kymmenen tuntia kuten viime yönä. Hyvää yötä :)

Share

Kommentit

Oooo! Niin mahtavan näköistä :) Japaniin on vielä joskus päästävä..

Ja odotan innolla postausta Ghibli museosta. Olen super Totoro fani :D ainut lelu minkä olen pojalle ostanut on Totoro pehmolelu.

Eerika
Bättre liv

Ihanaa! Täällä odotetaan innolla lisää reissupostauksia :)

annemi

Täällä ollaan kovasti hengessä mukana, tämä postaus oli kiva pieni vilkaisu Japaniin :)

Tokion asukki (Ei varmistettu)

Yokoso Nippon! Eikö olekin upea kaupunki :) Vaikka välillä ihmismäärä on väsyttävää, Shibyaan ja Shinjukuun en kovin usein halua mennäkään.
Teillä on päivät varmasti jo tarkkaan mietitty, mutta jos jää aikaa niin vinkiksi, että kirsikankukat ovat jo aukeamassa; Nakamegurosta jos kävelee jokirantaa Meguroon, löytyy jo pätkä kukkivia puita. Koko jokiranta muuttuu pian pinkiksi kukista :) Hanamia odotellessa!

Sasetar
Frillycakes

Voihan KATEUS! :P

Tonne mä vielä haluan..joskus...sitten kun oon lottomiljonääri. :D
 

~ Frillycakes ♥ ~

ES (Ei varmistettu)

Mahtavaa päästä fiilistelemään täällä etukäteen Tokiota; olen lähdössä ekalle reissulleni sinne viikon päästä. Nauttikaa reissusta!

Hertta
Lilou's Crush

Papyli, on kyllä kokemus! Ja arvaa, Ghiblissä ei saanut kuvata! Lupaan kuitenkin tarinaa sieltäkin tuonnempana, oli upea kokemus. just for you :)

Eerika, on :) Kiitos kun jaat iloni  :) Tullee, tullee!

Annemi, jee, kohta vilkuillaan lissää!

Tokion asukki, on ihan mielettömän upea kaupunki! Tänään vietettiin aikaa juuri tuolla Shibuyassa, ja vilinää näissä kahdessa jo tutummaksi käyneessä kaupunginosassa tosiaan piisaa, eli pidemmän aikaa tosiaan kävisi kyllä varmasti väsyttämään. Kiitos todella paljon vinkistä, meillä saattaisi vielä juuri torstailta olla sellainen väli, jossa ennättäisimme parhaille kukka-apajille, joten nyt vain kartan kanssa katsomaan, miten seutu sijoittuu menemisiimme! Ne kukkivat puut, jotka jo olemme nähneet, ovat henkeäsalpaavan nättejä!

Sasetar, Tokio on kyllä ainakin suomen hinnoissa, toki pienelläkin budjetilla pärjää jos syö pystiksissä ja löytää esim. edullisen vuokrakämpän. Me napattiin lentomme Stokkan hullujen päivien tarjouksesta, ei kaduttanut, noin 600€/lennot (meiltä menee jokaiselta täysi hinta, joten muuten olisikin ollut mahdoton lähte...)toivottavasti pääset vielä matkaan, kaikki kuulemamme on ollut juuri niin kuin on kerrottu, ja japanilaisten kohteliaisuus ja ystävällisyys vielä potenssiin kaksi :)

ES, oi jee, ihanaa! Täällä on nyt jo todella lämmin, tänään tultiin kaupungilta illalla myöhään kevyissä paidoissa kotiin, eli kun saavut, mahtaa olla aivan ihanaa! Mitä parhainta matkaa :)

 

Miauslife (Ei varmistettu) http://miauslife.com/

Oih, ihana lukea postauksia Japanista! Olen itsekin hiukan päälle kolmekymppinen ja kävimme lastemme kanssa joulu-tammikuussa Thaimaassa. Ihmismäärä muistuttaa kovasti Bangkokin vilinää. Tulee kivan kotoinen olo. :)

Kurkkaa toki minunkin muotiblogiani. Ehkä löydät siitä uuden päivän piristäjän! :)

Venus (Ei varmistettu)

Hei, suunnittelen tässä Tokion matkaa ensi lokakuulle ( niitä halpoja lentoja odotellessa ;) ).. Kerrotko mistä päin otitte hotellin, tai mistä se päin se kannattaisi ottaa? Muutkin voivat antaa vinkkejä keskihintaisesta majoitusta ajatellen. Hyvää loppu lomaa !

Hertta
Lilou's Crush

Miauslife, kiitos blogivinkstä! Tulen kurkkaamaan pikapuoliin :) Ja voin kuvitella, että Thaimaan vilinä on samantyyppistä :)

Venus, etsin hotellia toooodeeellaaa pitkään, ja sitten sinä aikana tuli jättihyvä tarjous normaalisti kalliista Keio Plazasta Shinjukusta. Olin jo päätymässä vuokra-asuntoon, mutta sitten tuo "Keijon" sijainti ja ilmaiset kuljetukset sinne ja tänne vei voiton. Joten suosittelen jonkin aikaa surffaamaan Booking.comissa ja tarkastelemaan sieltä hintoja esim. Shibuyan/Harajukun ja Shinjukun alueita, esimerkiksi noista on hyvät metroyhteydet muuallepäin :)

Kommentoi

Ladataan...